Suora

  • Kuinka nurkkapatriootteja suomenruotsalaiset ovat?
  • UP-dokkari: Kamera käy!
  • Yhdistetty ja Parude

Ruotsin MM-hiihtokultatoivolle yllättävän karuja uutisia: "Todennäköisyys on todella pieni sille, että hän on mukana MM-kisoissa"

Stina Nilsson on jäämässä ulos Seefeldin MM-kisoista takareisivamman takia.

hiihto
Stina Nilsson kuvassa
Katso video kuvaa klikkaamalla.

Ruotsin maastohiihtonaisten ykköstähti Stina Nilsson on saanut karuja uutisia.

– Todennäköisyys on todella pieni sille, että hän on mukana MM-kisoissa, päävalmentaja Rikard Grip sanoo Aftonbladetin mukaan. (siirryt toiseen palveluun)

Nilsson loukkaantui viime viikonloppuna Otepään maailmancupin sprinteissä. Nilsson venytti itsensä maaliviivalle välierässään ja saavutti tällä finaalipaikan. Nilsson loukkasi samalla takareittään ja jättäytyi pois loppukilpailusta sekä sunnuntain kisasta.

Vamma takareidessä osoittautunut nyt pahemmaksi kuin pelättiin. Aikaa Seefeldin MM-kisoihin on noin kuukausi.

– Vamma vaatii kuntoutusta seuraavat viikot, Ruotsin maajoukkueen lääkäri Magnus Oscarsson toteaa.

Ruotsin hiihtoliiton mukaan Stina Nilssonia ei voi tällä hetkellä haastatella. Nilsson kommentoi asiaa lyhyesti tiedotteessa.

– Vammat tulevat harvoin oikeaan aikaan, eikä käynyt nytkään niin. Nyt koetellaan kärsivällisyyttäni täyspäiväisesti. Otan yksinkertaisesti päivän kerrallaan, Nilsson totesi.

Instagram-tilillään Nilsson lähetti myös pienet terveiset faneilleen.

– Sanotaan, että taivas on aina sininen pilvien takana. Mutta sitä voi olla vaikea uskoa, kun ei näe sitä, Nilsson kirjotti.

Nilsson on ottanut tällä kaudella viisi maailmancupin voittoa ja yhden kakkossijan. Hän johtaa sprintticupia. Nilsson on paras ruotsalainen maailmancupin naisten kokonaiskilpailussa seitsemännellä sijallaan.

Lue lisää:

Jalkansa loukanneen Ruotsin kultatoivon tilanne yhä epäselvä – "Nyt täytyy ottaa yksi askel kerrallaan"

Suosittelemme

Tuoreimmat