Suora

  • Kuinka nurkkapatriootteja suomenruotsalaiset ovat?
  • UP-dokkari: Kamera käy!
  • Yhdistetty ja Parude
  • Urheiluruutu

Päävalmentaja muutti mieltään Mäkäräisen kadonneesta osumatarkkuudesta ja kiemurteli: "Onhan tämä ollut aika hurjaa vuoristorataa"

Suomen ampumahiihtomaajoukkueen päävalmentaja Jonne Kähkönen kertoi vielä viime viikonloppuna, että Mäkäräisen hurjaan romahdukseen ammuntapaikalla olisi löytynyt syy. Nyt hän sanoo vain, että Suomen tähden kohdalla on palattu perusharjoitteluun.

ampumahiihto
Jonne Kähkönen
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Suomen ampumahiihtotähti Kaisa Mäkäräisen kausi on ollut todella poikkeuksellinen. Alkukaudesta Mäkäräinen voitti kolme kisaa ja ampui peräti 53 puhtaan laukauksen sarjan. Viime vuoden Nove Meston kisaviikonlopusta lähti kuitenkin täysin toisenlainen suunta. Mäkäräisellä on ollut todella vaikeaa kolmena kisaviikonloppuna.

– Nautitaan onnistumisista. Kun ei tule onnistumisia, niin koetetaan parantaa tekemistä. Mutta onhan tämä ollut aika hurjaa vuoristorataa, Suomen päävalmentaja Jonne Kähkönen myöntää Yle Urheilulle Anterselvan kisaviikonlopun kynnyksellä.

Kähkönen kertoi Ruhpoldingin kisojen jälkeen, että Mäkäräisen ammuntaongelmiin olisi päästy käsiksi. Ilta-Sanomille Kähkönen sanoi suoraan, että ongelmiin on löydetty syy (siirryt toiseen palveluun). Päävalmentaja ei vain halunnut täsmentää syitä tarkemmin vielä viikonloppuna. Nyt Kähkönen puhuu kuitenkin eri tavalla.

– En ole sanonut missään kohtaa, että olisi löydetty varsinaisesti mitään syytä. Olemme perehtyneet siihen, mitä on löydettävissä, Kähkönen toteaa.

Kähkönen kertoo, että Mäkäräisen kohdalla on palattu perusharjoitteluun. Päävalmentajan mukaan viime aikoina on tarkistettu systemaattisesti, että vuoden läpi harjoitellut asiat toimivat.

Onko siis välissä unohdettu perusasiat vai miksi siihen pitää palata?

– Se on varmasti aina jokaisen haaste. On sitten loistava onnistuminen tai lievä epäonnistuminen. Se pitää pystyä aina nollaamaan. Tiiviissä ruljanssissa se voi jäädä helposti tekemättä, Kähkönen vastaa.

Onko suurin ongelma siis, että Kaisa ei ole pystynyt nollaamaan hyvän alun muuttumista huonommaksi?

– Sitä on vaikea sanoa. En usko siihenkään. Kova fyysinen kuormitus näkyy helposti ammunnoissa. Vaikka ammunta periaatteessa toimisikin, niin rasitus tekee omat haasteensa. Ampumahiihdossa nämä asiat ovat tiiviisti yhteydessä toisiinsa, Kähkönen sanoo.

Jonne Kähkönen, Kaisa Mäkäräinen
Primoz Jeroncic / Lehtikuva

Kähkönen toteaa, että ammuntatarkkuuden rajun katoamisen syytä ei ole helppo löytää. Viime päivinä Mäkäräinen on tehnyt paljon huoltavia harjoituksia. Se on tarkoittanut esimerkiksi pahviammuntoja. Sillä on kuitenkin kääntöpuolensa.

– Helppojen toistojen tekeminen ei välttämättä kerro, mikä on tilanne kovassa fyysisessä rasituksessa. Niitä ei taas pysty paljoa tekemään, kun kilpailuruljanssi on tiivis, Kähkönen toteaa.

Ruhpoldingissa Mäkäräinen jätti viestin väliin selkäongelmien takia. Fyysisellä puolella Mäkäräisellä ei ole kuitenkaan päävalmentajan mukaan ongelmia. Kähkönen kertoo, että suunnanmuutosta parempaan voi odottaa Mäkäräiseltä jo tänä viikonloppuna korkeassa ilmatilassa.

– Minun mielestäni voi odottaa ja täytyykin odottaa. Nämä asiat eivät ole niin vaikeita. Anterselvassa korkealla ampuminen on oma haasteensa. Mutta Kaisa on fyysisesti hyvässä vireessä. Se auttaa mielestäni myös onnistumisessa, Kähkönen toteaa.

Ederin tilanne yhä auki

Mari Eder ei puolestaan ole mukana Anterselvassa. Eder ei ole enää kahden ensimmäisen kisaviikonlopun jälkeen kisannut ampumahiihdon maailmancupissa lainkaan. Nove Mesto jäi väliin, koska Eder keskittyi maastohiihdon Tour de Skille. Se jäi puolestaan kesken kuitenkin sairastumisen takia.

Sen jälkeen Eder ei ole kisannut lainkaan. Viime viikolla Eder kertoi käyneensä leikkauksessa ja aikoi palata kevyen harjoittelun pariin viikonloppuna.

Kähkösen mukaan Ederin tilannetta seurataan viikko kerrallaan.

– Mennään harjoittelun kautta eteenpäin ja katsotaan, miten tilanne etenee, Kähkönen kuvailee.

Mari Eder
David Geieregger/SEPA.Media /Getty Images

Anterselva olisi ollut Ederille ampumahiihdossa viimeinen maailmancup-mahdollisuus ennen maaliskuisia MM-kisoja. Hän on aiemmin ilmoittanut jättävänsä Pohjois-Amerikan kisat väliin, koska on halunnut valmistautua maastohiihdon MM-kisoihin Seefeldiin.

Kähkösen mukaan yksi hyvä paikka osoittaa kuntoa olisivat EM-kisat Valko-Venäjällä 20–24. helmikuuta. Samana viikonloppuna käydään kuitenkin maastohiihdon MM-kisoissa Seefeldissä sprinttikamppailut, jonne Eder on aiemmin kaudella ilmoittanut tavoittelevansa kisapaikkaa. Kähkösen mukaan Eder on yhä ampumahiihdon MM-kaavailuissa mukana. Päävalmentaja ei halua kuitenkaan mennä asioiden edelle.

Onko EM-kisat ainoa mahdollinen paikka näyttää ampumahiihdossa?

– EM-kisat on hyvä mahdollisuus. Marille on tullut ja on tulossa kilpailutaukoa ampumahiihdossa. EM-kisat on monelle hyvä paikka käydä sparraamassa ennen MM-kisoja, Kähkönen muotoilee.

Lue lisää:

Kaisa Mäkäräisen syöksykierre saa jo hälyttäviä piirteitä – vastaavaa rämpimistä viimeksi uran alkuvuosina: "Pitää olla huolissaan" Mäkäräisen täytyy unohtaa tahmea tammikuu – asiantuntija uskoo kelkan kääntymiseen: "Pitää tapahtua pieni naksaus korvien välissä"

Kuusi sakkokierrosta! Mäkäräisen kitkerät pettymykset saivat jatkoa

Vaisusti tällä kaudella kisannut Mari Eder kävi leikkauksessa: ”Löydös vaati pikaisia toimenpiteitä"

Suosittelemme

Tuoreimmat