Suora

  • Dota 2: The International
  • Este- ja kouluratsastuksen EM: Esteratsastus

Emmi Peltonen luisteli EM-jäillä kauden parhaan vapaaohjelmansa, mutta virheet jäivät kaihertamaan – "Tekisi mieli vetää ohjelma uudestaan, niin paljon harmittaa"

Emmi Peltonen piti paikkansa kymmenen parhaan joukossa taitoluistelun EM-kisojen vapaaohjelmassa Minskissä.

taitoluistelu
Emmi Peltonen ylsi kauden parhaaseensa EM-jäillä
Emmi Peltonen ylsi kauden parhaaseensa EM-jäillä

Emmi Peltonen ylsi kauden parhaimpaan pistesaldoonsa taitoluistelun EM-kisojen vapaaohjelmassa Minskissä. Pisteitä kertyi yhteensä 111,97, vaikka suomalaisella oli ajoittain vaikeuksia hyppyjen kanssa.

– Siellä jäi monta elementtiä tekemättä. On kiva tietää, että pisteitä tulee silti hyvin. En luovuttanut, vaikka väliin tuli niitä juttuja, Peltonen totesi Yle Urheilun haastattelussa luistelunsa jälkeen.

Peltonen sijoittui lopputuloksissa kahdeksanneksi. Kauden parhaasta vapaaohjelmasta huolimatta Peltosen päällimmäisenä tunteena oli kisan jälkeen pettymys.

– Kyllä se harmittaa, kun näkee tuollaiset pisteet, vaikka jää paljon tekemättä. Tietenkin se puskee eteenpäin. Tekisi mieli vetää vapaaohjelma tuosta uudestaan, niin paljon jäi harmittamaan.

Taitoluistelun MM-kisat käydään maaliskuussa Japanin Saitamassa. Peltosella on edessään vielä pari kilpailua, joissa voi tavoitella MM-jäille tarvittavia pisteitä.

– Otan päivä kerrallaan. Minulla on ihan uusi runko, vapaaohjelma on tehty juuri viime viikolla. Rakennetaan sitä. Jos MM-paikka tulee tänä vuonna, on se aivan upeaa. Jos ei, niin sitten treenataan vain lisää ensi kautta varten, Peltonen totesi.

Katso Peltosen vapaaohjelma jutun kuvaa klikkaamalla!

Lue myös:

"Hyvä, rauhallinen ja luottavainen olo" – suomalaisjäätanssipari luisteli kauden parhaansa EM-kisoissa, selostajakin liikuttui

Roman Galay karsiutui EM-kisojen vapaaohjelmasta ja oli pettynyt aikuisten arvokisadebyyttiinsä: "55 pistettä ei ole paljoa, mutta näillä mennään"

Lindfors upeasti mitalitaistelussa EM-kisoissa lyhytohjelman jälkeen – katso suomalaisnaisten luistelut

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat