Suora

  • FIFAn jalkapallon naisten MM: NED - JPN
  • FIFAn jalkapallon naisten MM päivän kooste
  • FIFAn jalkapallon naisten MM päivän kooste

Pääsevätkö pikaluistelijat pian pois pakkasesta? Jääurheilun hallihanke nytkähti eteenpäin – "Tämä on kohtalokysymys"

Pitkään pika- ja taitoluistelijoiden haaveena ollut jääurheilun monitoimihalli saattaa valmistua Helsinkiin jo vuonna 2021.

pikaluistelu
Mika Poutala 02
AOP

Pikaluistelun harjoitusolosuhteet ovat parantumassa Suomessa merkittävästi. Jos Luistelu- ja Taitoluisteluliittojen yhteishanke etenee suunnitellusti, uusi jääurheilun monitoimihalli voi valmistua Helsinkiin jo vuonna 2021.

Samana vuonna perustetut jääurheiluliitot juhistivat lauantaina 111-vuotista historiaansa. Hallihanke esiteltiin Helsingin Oulunkylässä viikonloppuna järjestettävän pikaluistelun nuorten maailmancupin osakilpailun yhteydessä.

– Tämän hankkeen valmistelun eteen on nyt tehty reilut puolitoista vuotta töitä. Pidämme hyvin todennäköisenä, että saamme hankkeen maaliin, Luisteluliiton puheenjohtaja Vesa Rosendahl kertoo.

– Voisi sanoa, että tämä on kohtalokysymys. Pikaluistelu on ollut sisäurheilulaji jo pitkään. Olemme antaneet siinä tasoitusta, kun olosuhteita ei ole ollut.

Rosendahl ja Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Laura Raitio kertoivat tiedotustilaisuudessa, että Itä-Helsingin Myllypuroon kaavaillun hallin rahoituksesta on käyty alustavia neuvotteluja. Hankkeen investointikustannus pyritään saamaan alle 20 miljoonaan euroon.

Jääurheilun monitoimihallia on suunniteltu Suomeen ennenkin. Nyt vireillä oleva hanke on aiempia maltillisempi. 2 000 istumapaikan halliin on tarkoitus rakentaa 400 metrin pikaluistelurata, 427 metrin juoksurata, kaksi kaukaloa sekä oheistiloja muuta harjoittelua varten.

– Rakennuskustannukset ovat tässä hankkeessa huomattavasti alemmat ja myöskin käyttökulut tulevat alaspäin. Tämä on aiempaa realistisemmalla tasolla. Halli olisi aivan riittävä pikaluistelun arvokisojen järjestämiseen, Rosendahl kertoo.

"Ulkona on tosi paljon hitaampaa"

Viime vuonna pikaluistelu-uransa lopettaneelle Mika Poutalalle ulkomailla harjoittelu tuli vuosien varrella tutuksi. Pyeongchangin vuoden 2018 olympialaisiin hän valmistautui Kanadan Calgaryssa. Halliprojektin eteneminen on suomalaiselle pikaluistelulle elintärkeä asia.

– Kyllähän pikaluistelu on koko ajan olosuhteiden takia kuolemaan päin. Tällä hetkellä se on jatkuvaa matkustamista, jos haluaa menestyä, Poutala sanoo.

Viikonloppuna itsekin Oulunkylän maailmancup-radalla huvimielessä pyörähtänyt Poutala kertoo, että pikaluistelu on ulkoilmassa aivan eri laji kuin sisähallissa.

– Puoli tuntia pystyin luistelemaan ja sitten oli varpaat niin jäässä, ettei vaan pystynyt. Suoritus on ulkona tosi erilainen. Loppuaika voi 500 metrillä olla kaksi sekuntia hitaampi. Se on aivan valtava ero, Poutala toteaa.

Poutala havainnollistaa suomalaisen pikaluistelijan harjoitteluolosuhteita jalkapalloesimerkillä.

– Mene ensin treenaamaan suojalkapalloa ja sen jälkeen pelaamaan Mestarien liigaa. Ulkona on tosi paljon hitaampaa. Jäällä ei myöskään pysty olemaan niin kauaa, jos on kylmä. Silloin ei pysty harjoittelemaan niin paljon.

Suurin syy Poutalan, 35, uran päätökselle oli jatkuva matkustelu. Jos harjoitteluolosuhteet Suomessa olisivat olleet paremmat, kaksinkertaisen EM-hopeamitalistin ura voisi jatkua edelleen.

– Rakastan edelleen pikaluistelua. En lopettanut siksi, etten enää uskonut, että voin pärjätä. Aloin jo tuossa miettimään, että onko tässä liian myöhäistä tehdä paluu, jos hallin rakennuksessa menee pari-kolme vuotta, Poutala naurahtaa.

Lue myös:

Suomi saa sittenkin edustajan pikaluistelun EM-kisoihin – Samuli Suomalainen nousi varasijalta kisakoneeseen

Olosuhteet eivät säikäytä uutta päävalmentajaa, nuoret suomalaisluistelijat ihastuttaneet: "Yksi lahjakkaimmista ryhmistä, joita olen nähnyt"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat