Suora

  • FIFAn jalkapallon naisten MM päivän kooste

Marianne Miettinen sai ruskean kirjekuoren, josta löytyi ulostetta – valmentaja saattaa kohdata työssään raakaa uhkailua ja kiusaamista

Valmentajan työ voi olla pahimmillaan armotonta ja raakaa. Marianne Miettinen ja Eetu Karvonen keskustelivat työstään Urheiluhullut-ohjelmassa.

Jalkapallovalmentaja
Marianne Miettinen
AOP

Kuuntele Urheiluhullut Yle Areenasta

Vanhan sanonnan mukaan huippu-urheilussa tunnetaan kahdenlaisia valmentajia: niitä, jotka ovat jo saaneet potkut, ja niitä, jotka tulevat saamaan potkut.

Jalkapallovalmentaja Marianne Miettinen sai kokea ammatin varjopuolet vuonna 2009, kun hän valmensi Ruotsin naisten pääsarjassa Stattena IF:n joukkuetta.

Ura valmentajana oli kovassa nousukiidossa, Miettisestä tuli ensimmäinen suomalainen päävalmentaja Damallsvenskanissa. Pesti päättyi kuitenkin karulla tavalla.

– Se oli pysäyttävä hetki. Tunsin itseni huonoksi ihmiseksi, en pelkästään huonoksi valmentajaksi. Se meni identiteettiin niin vahvasti, Miettinen kuvailee.

– En saanut potkuja, mutta minut painostettiin irtisanoutumaan. Viesti oli, että emme luota sinuun emmekä halua että olet täällä, hän sanoo.

Miettinen kertoo, että hän käänsi tilanteen nopeasti vahvuudekseen. Hän analysoi omaa työtään, ja pohti tarkkaan mitä korjattavaa hänellä olisi ammatissaan. Samalla hän alkoi kirjaamaan ylös myös positiivisia asioita työssään.

– Pari kolme vuotta parantuminen kesti. Mutta tänä päivänä näen sen oppina, en arpina, nykyisin Palloliiton huippujalkapallopäällikkönä työskentelevä Miettinen sanoo.

Yksilö- ja joukkuelajien valmentajien lähtökohdat työhön ovat potku-uhkan näkökulmasta selvästi erilaiset.

– Joukkuelajien toiminta kuulostaa kyllä todella rajulta yksilölajeihin verrattuna, ainakin Euroopassa. Tosi harvinaista on, että uintivalmentaja saisi jostain potkut, Eetu Karvonen sanoo.

Entinen huippu-uimari Karvonen on tällä hetkellä Porin uimaseuran valmentaja. Aiemmin hän on toiminut valmentajana USA:n yliopistoissa ja Arabiemiraattien maajoukkueessa. USA:ssa Karvonen näki ammattinsa raa’an puolen.

– Yliopistouinti on siellä joukkuelaji, kun kilpaillaan toisia yliopistoja vastaan. Valmentajien bonuspalkkiot määräytyvät sen mukaan, miten hyvin joukkue menestyy. Kyllä siellä päitä lähtee joka vuosi. Jos uimarit eivät ui tarpeeksi hyvin, eivätkä kehity, niin kaikki uimaritkin voivat saada potkut, otetaan stipendi pois. Ainakin päävalmentaja saa potkut, Karvonen kertoo.

Ulostetta ruskeassa kirjekuoressa

Useat valmentajat joutuvat kokemaan työssään myös henkilökohtaisuuksiin meneviä herjauksia, kiusaamista ja jopa suoranaisia uhkauksia.

Marianne Miettinen kertoo nyt ensimmäistä kertaa julkisesti vuonna 2014 sattuneesta tapauksesta.

– Juuri ennen kun olimme lähdössä alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin, ja joukkue julkaistiin, niin pari päivää sen julkaisun jälkeen meidän toimistolle oli lähtenyt ruskea kirjekuori, Miettinen kertoo.

Kirjeen vastaanottanut maajoukkueen manageri soitti Miettiselle ja kysyi, tuodaanko kirje joukkueen kokoontumiseen vai avataanko se toimistolla.

– Sanoin, että avaa vaan. Hän sitten avasi ja huusi puhelimeen, että ”hyi helvetti, täällä on paskaa!”. Sain paketillisen paskaa. Joku oli ilmeisesti sitä mieltä, että pelaajavalinnat olivat paskoja, Miettinen kertoo.

– Siitä tuli tosi paha olo. Se meni henkilökohtaisuuksiin, eikä työhöni.

Miettinen ja Karvonen peräänkuuluttavat keskustelua siitä, mitä valmentajuus on, jotta jatkossa kokonaisen joukkueen epäonnistuminen tai kritiikki ei henkilöityisi yksin päävalmentajaan.

– Eihän joukkuelajien valmentajuus ole enää sitä, että siellä on joku yksinäinen susi. Se on tiimivalmentamista, Miettinen sanoo.

– Kyllähän ratkaisu olisi se, että koulutetaan yleisöä tietämään, mitä valmentaminen oikeasti on, Karvonen toivoo.

Marianne Miettinen ja Eetu Karvonen keskustelivat Urheiluhullut-ohjelmassa valmentamisen monista puolista. He kertovat muun muassa, mikä valmentamisessa kaikista riskeistä ja huonoista puolista huolimatta kiinnostaa, ja miten erilaisessa asemassa yksilö- ja joukkuelajien valmentajat ovat. Kuuntele koko lähetys Yle Areenasta. Urheiluhullut suorana lähetyksenä joka maanantai Radio Suomessa kello 18.05.

Lue myös:

Mitä huippu-urheilijalle tapahtuu uran jälkeen?

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat