Suora

  • Parayleisurheilun MM, yhdeksäs kilpailupäivä
  • Yhdeksäs kilpailupäivä
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Painonnoston seitsenkertainen Suomen mestari lopettaa uransa – Jenni Puputti kaipaa salille lisää miesharrastajia

Tapparan ja Pyrinnön voimavalmentajana Jenni Puputti kokee urheilun tunnekirjon nousematta itse kilpailulavalle.

painonnosto
Jenni Puputti
Jenni Puputti.Rami Kolehmainen / Tampereen Pyrintö

Painonnostaja Jenni Puputti lopettaa kilpauransa. Tamperelaisurheilija kertoi asiasta Instagramissa tällä viikolla.

Neljäntoista vuoden ura toi Puputille seitsemän Suomen mestaruutta. Viime keväänä hän sijoittui EM-kilpailuissa kuudenneksi 58-kiloisten sarjassa.

32-vuotias kertoo, että päätös lopettamisesta syntyi jo viime kevään SM-kisoissa.

– Yli kolmekymppisenä pitäisi laittaa kaikki peliin, jotta painonnoston kaltaisessa maksimiteholajissa voisi päästä uudelle tasolle, Puputti valottaa päätöksensä taustoja Yle Urheilulle.

Viimeisintä Suomen mestaruuttaan Puputti kuvailee uransa mieleenpainuvimmaksi hetkeksi.

– Luopua pystyy, mutta ei luovuttaa. Viime kevään menestys toi rauhan, että nyt on hyvä aika panostaa muihin asioihin.

Punttisalille ei Puputti aio sanoa hyvästejä, sillä hän työskentelee Varalan Urheiluopistolla fysiikkavalmentajana. Yksi Puputin isoista tehtävistä Varalassa on Suomen naisnyrkkeilijöiden, kuten Elina Gustafssonin ja Mira Potkosen, voimavalmennus.

Myös tamperelaiset miesten pääsarjajoukkueet saavat nauttia Puputin kädenjäljestä harjoitusohjelmissaan. Tapparan SM-liigakiekkoilijat ja Pyrinnön koripallon edustusjoukkue ovat saaneet uusia virikkeitä fysiikkaharjoitteluun kokeneen painonnostajan avulla.

– Omien valmennettavien kautta voi tuntea urheilun tuomia fiiliksiä ilman, että itse nousee kilpailulavalle, Puputti kertoo.

Laji vetää puoleensa naisia, nuoret miehet loistavat poissaolollaan

Puputin mielestä hänen lopettamisensa ei aiheuta suurta aukkoa Suomen painonnostolle. Hän toimii jatkossa muutaman urheilijan henkilökohtaisena valmentajana ja maajoukkuenaisten mentorina.

– Naisten puolella on lajissa hyvä tilanne ja tiukka kärki. Monet löytävät painonnoston pariin esimerkiksi crossfit-saleilta. Nuoria miehiä sen sijaan kaivattaisiin kipeästi lajiin lisää, Puputti sanoo.

Painonnoston suosioon naisten keskuudessa on Puputin mukaan vaikuttaneet muutokset kauneusihanteissa ja lajiin liittyvien ennakkoluulojen rikkominen. Myös harjoittelun monipuolisuus vetää puoleensa.

– Painonnostajien ulkoinen olemus on ehkä muuttunut vuosien saatossa, eikä enää ajatella, että painonnostajat ovat isoja naisia. Lihaksikkuutta ei pidetä negatiivisena, vaan sitä ennemminkin tavoitellaan, Puputti pohtii.

Lue myös:

Painonnostosta tuli naisten trendilaji – peruskurssit täyttyvät nyt hetkessä

Uudet painoluokat ja omalaatuinen kisataktiikka mietityttävät kovakuntoista olympiakävijää – Anni Vuohijoen matka Tokioon alkaa MM-kisoista: "Nostan sen rautamäärän, mitä sinne laitetaan"

Puputti kuudes painonnoston EM-kisoissa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat