Suora

  • Kuinka nurkkapatriootteja suomenruotsalaiset ovat?
  • UP-dokkari: Kamera käy!
  • Yhdistetty ja Parude
  • Urheiluruutu

Antti Aalto liiteli karsinnan pisimmän hypyn Salpausselällä

Antti Aalto, Eetu Nousiainen ja Andreas Alamommo selvittivät mäkikarsinnan. Jarkko Määttä ei edennyt sunnuntain kilpailuun.

mäkihyppy
Antti Aalto
Antti Aalto.Lehtikuva

Antti Aalto ponnisti Salpausselän mäkikarsinnan pisimmän hypyn perjantai-iltana Lahdessa. Aalto liiteli HS130-mäessä 128 metriin ja sijoittui pisteissä neljänneksi.

– Aika lähellä uuden vuoden parasta hyppyä. Hyppyyn on nyt jotakuinkin hyvä ote, joten olen aika luottavainen, Aalto iloitsi.

Maailmancupia johtava Japanin Ryoyu Kobayashi sai 127 metrin hypystään karsinnan parhaat pisteet. Myös Norjan Halvor Egner Granerud ja Itävallan Stefan Kraft menivät Aallon edelle.

Aalto on sijoittunut tällä kaudella maailmancupissa kolme kertaa kymmenen kärkeen ja parhaimmillaan kuudenneksi. Kolmessa viime kisassa hänen sijoituksensa ovat olleet vaatimattomammin 40:s, 40:s ja 20:s.

– Hyppy vie yleensä aika pitkälle, jos onnistun keskittymään vain omaan hyppyyni, enkä yritä mitään erikoista, Aalto selitti perjantain virettään.

Suomi sai kolme miestä sunnuntain kilpailuun. Eetu Nousiainen oli karsinnassa 26:s 115,5 metrin hypyllä. Andreas Alamommo ponnisti 107,5 metriin, jolla heltisi 42. sija. Jarkko Määttä karsiutui.

Salpausselän kisoissa hypätään lauantaina joukkuemäki. Henkilökohtainen kilpailu on ohjelmassa sunnuntaina.

Lue myös:

Ujo mäkikotka kuvittelee kisoissa olevansa vain harjoituksissa – Suomen mäkimaineen pelastajaksi noussut Antti Aalto nauttii enemmän hyppäämisestä kuin menestyksestä

Matti Nykästä muisteltiin Hiihtomuseossa ja Salpausselän mäkimontussa – Katso parhaat palat mäkikotkan uralta

Olympiavoittaja toivoo, että Matti Nykäselle ei tehtäisi patsaita – esitti vaihtoehtoisen tavan kunnioittaa hyppääjäsankaria: "Matti perinnöllään tukisi mäkihyppyä"

Suosittelemme

Tuoreimmat