Suora

  • Katowice Major CS:GO, The new legends' stage
  • Yhdistetty ja Parude

Käsittämätön hylkäys KHL:ssä – näin Jokereilta vietiin kavennusmaali lopussa

Jokerit kärsi jääkiekkosarja KHL:ssä 1–3-vierastappion rajusti pudotuspelipaikasta taistelevalle Riian Dinamolle. Kuvaa klikkaamalla voi katsoa, kuinka Jokereilta vietiin lopussa kavennusmaali. Kuvalähde: Viasat 

urheilu
Käsittämätön hylkäys KHL:ssä - Näin Jokereilta vietiin kavennusmaali
Käsittämätön hylkäys KHL:ssä - Näin Jokereilta vietiin kavennusmaali

Riian Dinamo teki kolmannen osumansa tyhjään maaliin, kun Jokerit haki riskillä kavennusta. Helsinkiläiset hallitsivat koitosta väkevästi toisen erän puolivälistä lähtien ja veivät ottelun laukaukset peräti 33-13. Jokerit teki kuitenkin Riian maalivahti Timur Biljalovista sankarin, kun eivät saaneet omista paikoistaan maaleja aikaiseksi.

Lopussa Jokereilta vietiin jopa kavennusmaali, kun tshekkituomari Martin Frano otti kamppailussa ihmeellistä roolia. Jesse Joensuu ei ollut maalivahdin alueella hidastuskuvien perusteella ja teki täydellisen maskin Nicklas Jensenin laukaukseen, joka painui Dinamon verkkoon.

Syystä tai toisesta KHL-tuomari päätti hylätä Jokerien kavennuksen lopussa. Lauri Marjamäki ei voinut haastaa tilannetta, koska oli käyttänyt aiemmin joukkueen aikalisän.

Sami Lepistölle runkosarjaottelu oli Jokeri-paidassa 300:s.

– Ei tuomarille ole mikään ongelma käydä katsomassa, onko epäselvä tilanne maali vai ei. Erikoista on, ja varsinkin kun tämä oli selvä tapaus (maali). Ja on se minusta väärin, että tällainen on osaltaan pelaajien vastuulla, jos aikalisä on käytetty. Harmittavaa, mutta näillä nyt mennään, sanoi Virmanen, Lepistö virnisti loppuun.

Jokerien ainoan maalin laukoneelle Alex Grantille osuma oli kauden 13:s. Hän on Jokerien ensimmäinen puolustaja, joka on pystynyt 2000-luvulla kyseiseen maalimäärään runkosarjassa. Mika Strömberg viimeisteli kaudella 1995-96 Jokeri-pakkina 15 maalia.

Jokerit, jolla on viisi peliä runkosarjaa jäljellä, olisi illan voitolla voinut sinetöidä jo kotietunsa KHL-pudotuspeleihin. Seuraavan kerran suomalaisseuralle on siihen mahdollisuus, kun se kohtaa keskiviikkona tasokkaan Dinamo Moskovan, joka on tämän hetken tuloksilla tulossa Jokerien pudotuspelivastustajaksi. Perjantaina Jokerit vierailee SKA:n vieraana Pietarissa.

Dinamo Riika - Jokerit 3-1 (1-0,1-1,1-0)

0 1.37 1-0 Maione (Dzerins)
22.28 2-0 Dzerins (Pavlovs,Lipsbergs)
34.47 2-1 Grant (Manninen)
58.45 3-1 Darzins (McMillan,Sotnieks) tm

Maalivahdit
Timur Biljalov 32/33 torjuntaa
Janis Kalnins 10/12 torjuntaa

Suosittelemme

Tuoreimmat