Käsittämättömällä tavalla maailmantähdeksi noussut Titta Keinänen sai jättipotin tukieuroja – raha tuo paineita: "Tähän asti olen saanut tukea vain sukulaisilta"

Titta Keinänen sai viime vuonna urheilija-apurahaa 6 000 euroa. Nyt Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi hänelle 20 000 euron tukipotin.

karate
Titta Keinänen
Titta Keinänen palkittiin tammikuussa Urheilugaalassa.Jussi Nukari / Lehtikuva

Karateka Titta Keinäsen viime vuosi on sellainen tuhkimotarina, että siitä voisi kirjoittaa vaikka kirjan.

Keinänen nousi vuodessa parisataa sijaa maailmanlistalla, otti suomalaisittain historiallisen turnausvoiton ja pokkasi kauden päätteeksi Läpimurto-palkinnon Urheilugaalassa. Vaikka MM-kisat olivat pettymys, Keinänen nousi ryminällä tuntemattomuudesta tähdeksi.

Tiistaina julkistettu apurahapäätös on luonnollinen jatkumo Keinäsen tuhkimotarinalle. Tokion olympialaisten mitalisuosikille myönnettiin täysi 20 000 euron urheilija-apuraha.

Täyden apurahan sai 17 urheilijaa, joilla kaikilla katsotaan olevan mahdollisuus mitaleille Tokiossa.

– Tähän asti olen saanut stressata aika paljon, miten pystyn antamaan täyden panokseni sellaisia kilpasiskoja vastaan, joilla on isot systeemit ja suuremmat tuet takana, sanoi Dubaista kilpailumatkalta tavoitettu Keinänen Yle Urheilulle.

Raha tulee ahkerasti maailmancup-kisoja kiertävälle Keinäselle tarpeeseen. Viime vuonna 15 kilpailua käynyt Keinänen aikoo kisata tällä kaudella vielä enemmän, koska olympialaiset siintävät edessä. Hän ei osaa tarkasti arvioita, kuinka paljon kisarumbaan kuluu rahaa.

– Olympialaiset on minulle suuri haave. Olisi tosi kova juttu päästä sinne ja siihen tähtään. Karate on ensimmäistä kertaa olympialajina, niin sinne on tosi tiukka päästä.

Olympialaisissa viisi painoluokkaa tiivistyy kolmeksi painoluokaksi, joihin pääsee mukaan kymmenen urheilijaa.

– Olen miettinyt, pitäisikö minun ottaa jotain paineita nyt kun sain näin paljon tukea. Tähän mennessä kukaan ei edes tiennyt, kuka on Titta Keinänen. Tähän asti olen saanut tukea vain sukulaisilta ja muutamalta muulta, Keinänen sanoi.

Viime vuonna Keinänen sai Opetus- ja kulttuuriministeriöltä 6 000 euroa apurahaa.

Keinänen kilpailee Dubain maailmancupissa viikonloppuna. Hänen kauden päätavoitteensa on maaliskuussa käytävät EM-kisat.

Lue myös:

Tokion olympiakisat isossa roolissa rahanjaossa – Ruuskaselle ja Pitkämäelle suuri apuraha vanhoilla meriiteillä

Titta Keinänen sai Läpimurto-palkinnon

Suomen karatehelmi Titta Keinänen takoi kuusi voittoa Istanbulissa - toinen turnausvoitto putkeen!

Titta Keinänen teki läpimurron tulevan olympialajin kansainväliseen kärkeen - toukokuussa maailmanlistan viidenneksi

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat