Suora

  • Uinnin MM
  • Uinnin MM
  • Urheilukierros
  • Urheiluruutu
  • Tim Sparvin viimeinen mahdollisuus: "Juoksen alasti torilla jos pääsemme EM-kisoihin"
  • Urheiluruutu
  • CS:GO: IEM Chicago – loppuottelu

Esapekka Lappi nousi Ruotsin rallissa jo kolmanneksi – kuusinkertaisesta maailmanmestarista tehtiin apukuski ja tienputsaaja

Esapekka Lappi on tuskaillut vauhtinsa kanssa Ruotsin MM-rallissa, mutta iltapäivän aluksi hän sai Citroëninsä hyvään lentoon.

Rallin MM-sarja
Esapekka Lappi vauhdissa Ruotsin rallissa 2019.

Lauantai-iltapäivän erikoiskokeet Ruotsin MM-rallissa käynnistänyt Rämmen 2 oli erinomainen onnistuminen Citroënin Esapekka Lapille. 28-vuotias pieksämäkeläinen oli 23,1 kilometrin mittaisen pätkän kakkonen kisaa jo 40 sekunnin erolla johtavan Toyotan Ott Tänakin jälkeen.

Lappi jäi Tänakista 2,1 sekuntia.

– Ei tuntunut nopealta, mutta kiva saada sellaistakin palautetta, että vauhtia löytyy. Yhtään kovempaa en pääse, Lappi tuumi maalissa.

Jo ennen lähtöä nähtiin mielenkiintoinen tilanne, kun lähtövuorossa toisena ollut Lapin tallikaveri Sebastien Ogier ei ilmaantunut lähtöpaikalle omalla vuorollaan. Ogier ajoi ulos eilen, ja hänelle ei ole kokonaisajalla enää väliä, joten hän halusi ottaa aikasakon ja lähteä myöhemmin saadakseen puhtaamman tien eteensä.

Lisäksi hän lähti juuri ennen Lappia putsatakseen tietä myös tallikaverilleen.

– Meillä on muutamia tavoitteita Sebastienille tälle päivälle, ja päädyimme nyt tällaiseen ratkaisuun, tallipäällikkö Pierre Budar selvitti WRC:n lähetyksessä.

Ogier itse perusteli ratkaisua nimenomaan lähtöpaikalla.

– En halua ajaa sohjossa, siinäpä se, kuusinkertainen maailmanmestari totesi maalissa.

Ainakin Lapin vauhdin perusteella Rämmenissä tehty ratkaisu oli tallilta onnistunut.

Citroën-kaksikon menoa voi katsella videolta kuvaa klikkaamalla.

Lue myös:

Ott Tänak täysin omaa luokkaansa, Lappi nousi komeasti jakamaan kakkospaikkaa – katso tästä Ruotsin MM-rallin puhuttavimmat tapahtumat ja videot

Näitä loikkia kelpaa katsella! Autot saivat jälleen kyytiä Ruotsin MM-rallin legendaarisessa hyppyrissä

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat