Suora

  • Urheiluruutu
  • Elävä arkisto esittää

Tommi Nikunen ei tekisi mäkihypyn MM-valinnoista sukupuolikysymystä: ”Onko miestenkään joukkueen valinta välttämätön?”

Mäkihyppypiireissä on puhuttanut viime päivinä se, että Suomi ei laita joukkuetta naisten joukkuemäkeen Seefeldin MM-kisoihin.

mäkihyppy
Tommi Nikunen.
Tommi Nikunen.Tomi Hänninen

Hiihtoliitto ei ole ilmoittanut Suomesta joukkuetta ensi viikolla Seefeldissä alkavien hiihtolajien MM-kisojen uutuuslajiin, naisten joukkuemäkeen. Perusteluna on ollut se, että Suomesta ei löydy tarpeeksi hyviä mäkihyppääjiä MM-tasolle.

Päätös on kuohuttanut mäkihyppypiireissä. Yle Urheilun mäkihyppyasiantuntijoista Heli Pomell ihmetteli liiton ratkaisua. Hänen mielestään Suomen naiset olisivat pärjänneet Seefeldissä yhtä hyvin kuin miehet, eli he olisivat taistelleet paikasta toiselle kierrokselle ja sijoille 6–8.

Toinen Yle Urheilun asiantuntija Tommi Nikunen ei tekisi valinnasta sukupuolikysymystä.

– Arvostelisin samalla tavalla tässä kohtaa miesten joukkueen valintaa. Onko se tässä tilanteessa välttämätöntä? Nikunen kysyi Urheilustudiossa.

– Meillä on tällä hetkellä joukkueessa kolme urheilijaa, jotka pääsevät useammin kisaan mukaan kuin karsiutuvat. Meillä ei tällä hetkellä löydy neljättä miestä. Tiedämme, että jonkun täytyy epäonnistua, jotta Suomi pääsisi toiselle kierrokselle. Se ei ole missään nimessä itsestäänselvyys, että Suomi valitsisi neljä miestä MM-kisoihin.

Ylipäätään Nikunen kokee naisten joukkuemäkivalinnan kaksipiippuisena asiana.

– Ymmärrän, että moni on tästä suutahtanut. Mutta tietysti pitää olla realisti. Meillä ei ole vielä sellaista mäkihyppykulttuuria naisissa. Sitä ollaan luomassa koko ajan. Meillä on koko ajan nuoria ja innokkaita harrastajia. Tästä varmasti noustaan, Nikunen sanoo.

Pomell ihmetteli myös, miksi Suomen naisille ei edes annettu mahdollisuutta näyttää osaamistaan aiemmin Slovenian maailmancupin joukkuekisassa.

– Kriteeri ei voi olla se, että olemme mukana pelkästään kisan järjestämisen takia. Kisaamisen pitää perustua aina johonkin. Näytönpaikkakisaan tai MM-kilpailuun satsatut taloudellisia resurssit voidaan käyttää paremminkin eli oman tason kansainvälisen kilpailuun, Continental cupiin ja FIS-cupiin, Nikunen toteaa.

Pomellin näkemyksen mukaan naisten mäkihyppyyn ei satsata enää niin paljoa kuin aiemmin. Toisaalta miehissäkin rahasummat ovat pudonneet menestysvuosista.

– Tämä ei ole herkullinen tilanne. Toiminnallinen budjetti on todella pieni sekä miesten että naisten puolella. Jotain pitää sinne keksiä. Mutta palkintopallisijoilla tilanne olisi täysin toinen. Olen itse ollut siinä onnekkaassa tilanteessa, että on puhuttu kymmenkertaisista summista tähän päivään verrattuna, vuosina 2002–2008 Suomen mäkihypyn päävalmentajana toiminut Nikunen sanoi.

Suomen MM-joukkueeseen on jo nimetty neljä miestä: Antti Aalto, Andreas Alamommo, Eetu Nousiainen ja Jarkko Määttä.

Naisten mäkijoukkueeseen on tavoitteena nimetä kaksi urheilijaa. Silloin Suomi pystyy osallistumaan kahden miehen ja kahden naisen sekajoukkuemäkeen. Lopulliset MM-valinnat on tarkoitus julkaista viikonlopun maailmancupin kisojen jälkeen.

Lue lisää:

Suomi ei lähetä Seefeldin MM-kisojen uutuuslajiin joukkuetta – asiantuntija ihmettelee, miksi naisille ei annettu mahdollisuutta: ”Joku tässä mättää pahasti” Saksalaishyppääjä hätyytteli hirmuleiskautuksellaan Janne Ahosen huimaa mäkiennätystä – "Tällaista tilannetta ei pitäisi pystyä olemaan"

Suomi yhdeksäs joukkuemäessä – ei paikkaa toiselle kierrokselle

Hiihdon MM-kisoihin lisättiin viime tingassa uusi laji – Suomi harkitsee kisaohjelmaan yllättäen lisättyyn kilpailuun osallistumista

Suosittelemme

Tuoreimmat