Suora

  • Uinnin MM
  • Urheilukierros
  • Urheiluruutu
  • Tim Sparvin viimeinen mahdollisuus: "Juoksen alasti torilla jos pääsemme EM-kisoihin"
  • Urheiluruutu
  • CS:GO: IEM Chicago – loppuottelu

Krista Pärmäkosken viimeistelyleiri onnistui – "Huippukunnon pitäisi tulla esille näissä kisoissa"

Hyväntuulinen ja itseluottamusta uhkuva Krista Pärmäkoski saapui lauantaina suoraan viimeistelyleiriltä MM-hiihtojen kisapaikkakunnalle Seefeldiin.

hiihto
Krista Pärmäkoski
Krista PärmäkoskiAOP

Myös arvokisojen konkarille lajin MM-kilpailut saavat aina aikaiseksi kylmät väreet. Niin kävi tälläkin kertaa Krista Pärmäkoskelle.

– Jotenkin oli äärettömän kiva tulla tänne Seefeldiin. Vähän sellainen kutkuttava tunne, joka on aina arvokisojen kynnyksellä. Ei vielä liikaa jännitä mutta hyvä, odottava fiilis, kuvaa Pärmäkoski.

Minkälaiselta vaikuttaa MM-hiihtojen kokonaispaketti suomalaistähden mielestä?

– Pitkä kesä ja syksy on ensin treenattu kovaa ja sitten koko alkutalvi taas kilpailtu tätä edessä olevaa puolitoistaviikkoista varten. Huippukunnon pitäisi tulla esille näissä kisoissa.

– Viimeistelyleiri meni hyvin osaltani, hyviä harjoituksia hyvissä olosuhteissa. Se osoitti, että oikeaan suuntaan olen menossa, Pärmäkoski iloitsee.

Asiantuntijoiden mukaan Pärmäkosken parhaat mitalimahdollisuudet ovat yhteislähdöissä. Ensi lauantaina 23. helmikuuta ohjelmassa olisi yhdistelmäkisa 7,5 km (p) / 7,5 km (v). Kaksi vuotta sitten Pärmäkoski oli MM-Lahdessa tällä matkalla hopealla.

Krista pihtasi parisprinttipäätöstä

Heti seurasvana päivänä, sunnuntaina 24. helmikuuta käydään puolestaan parisprintti. Eilen Italian Cognessa perinteisen kympin voitolla monet yllättänyt Kerttu Niskanen kertoi Urheiluruudussa hiihtävänsä mielellään Pärmäkosken parina MM-parisprintissä.

Pärmäkoski ei suostunut vielä paljastamaan Ylelle kisaohjelmaansa, vaikka valmentajan mukaan parisprintti kuuluu hänen MM-ohjelmaansa.

– Mennään päivä kerrallaan. Uskon, että ne matkavalinnat tulevat jossain vaiheessa julkisiksi. Tietysti se perinteisen kymppi (tiistaina 26.2.) on minulle oma unelma ja päämatka, mihin tehdään valinnat sen mukaan, että siellä pystyisi olemaan parhaassa mahdollisessa tikissä.

Entä parisprintti?

– Sen aika näyttää, tyytyi Pärmäkoski vastaamaan uteluihin.

Seefeldiin on luvassa hiihtäjien mittapuun mukaan "lämmintä keliä".

– Toppatakkia ei tarvitse pitää. Ladut ovat täällä hyvässä kunnossa ja pysyneet tosi kovina. Tosin sitten kun se aurinko oikein pääsee päivällä paistamaan ja lämmittämään, niin sitten se vettyy tietysti. Tämä pitää huoltomiesten huomioida voiteluissa. Haastetta tulee varmasti.

– Eroja tulee noilla laduilla, vaikka joku saattaakin sanoa, että latuprofiili on aavistuksen helppo, povaa Pärmäkoski.

Lue myös:

Juhliiko Iivo Niskanen kultaa, montako mitalia Pärmäkoski nappaa? – Näin seuraat Ylen kanavilta Seefeldin MM-hiihtoja

Ruotsissa ylistetään Iivo Niskasen kaatajan hurjaa hiihtoa: ”Se oli täysin mielipuolista”

Iivo Niskaselle jäi kysymysmerkkejä isosta tappiosta MM-kisojen kynnyksellä: ”Voihan se olla, että mies ei ole kunnossa”

Iivo Niskasen turhautuminen mietitytti Sami Jauhojärveä viimeisessä mittelössä ennen MM-kisoja: "Onko tehty virhearviota suksien valinnassa?

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat