Suora

  • Uinnin MM
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Uinnin MM, aamun kilpailut

Asiantuntija Poikola kertoo ainoan keinon Susijengin MM-kisapaikkaan: "Saumaton joukkuetyöskentely täytyy ottaa mukaan"

Yle Urheilun asiantuntija Pieti Poikola uskoo, että Venäjällä nähdään positiivisesti vapautunut Susijengi.

Maajoukkuekoripallo
Susijengi
Susijengi kohtaa sunnuntaina Venäjän.Tomi Hänninen

Suomen koripallomaajoukkue peittosi Ranskan lukemin 76-69 torstai-illan MM-karsintaottelussa Espoossa. Susijengi pelaa viimeisen ja ratkaisevan karsintaottelunsa sunnuntai-iltana Permissä Venäjällä.

MM-turnaukseen päästäkseen on Suomi pakkovoiton edessä. Venäjän pitäisi kaatua vähintään kolmen pisteen turvin.

Se ei ole mikään helppo tehtävä. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann arvioi joukkueensa voittomahdollisuudeksi 2-5 prosenttia. Yle Urheilun asiantuntija Pieti Poikola on hieman optimistisempi.

– Se ei ole ihan ammattivedonlyöjän arvio. Mutta on Dettmannin arvio siinä mielessä oikeassa suuruusluokassa, että Venäjä on selkeä suosikki. Sanoisin, että Suomella on kymmenen prosentin sauma edetä MM-kisoihin, Poikola kertoo Yle Urheilulle.

Poikolan mielestä Suomen joukkue liikkui ja liikutti palloa Ranska-ottelussa todella hyvin.

Vaikka Ranska ja Venäjä ovat kaksi varsin erilaista joukkuetta, on torstaina purrut saumaton joukkuetyöskentely Suomen valttikortti myös Venäjän kohtaamisessa.

Poikola näkee synkronoidun pelaamisen erityisesti puolustuspäässä voiton avaimeksi. Ranska-ottelusta Poikola veisi mukanaan Venäjälle myös hyökkäyspuolen kohokohtia.

– Palloa annettiin parhaassa mahdollisessa asemassa olevalle pelaajalle. Vaikeassa tilanteessa löytyi aina pelaaja, joka 1 vastaan 1 -pelaamisellaan pystyi luomaan tilaa itselleen ja muille, Poikola sanoo.

Venäjä ei ole enää kokoelma tähtipelaajia

Poikolan mukaan Venäjällä on korkeat panokset sunnuntain otteluun, ja varmasti enemmän hävittävää kuin Suomella. Hän uskoo, että Permissä nähdään positiivisella tavalla vapautunut Susijengi, joka osaa nauttia pelaamisesta.

Susijengi vahvistuu Venäjän-matkalle Petteri Koposella, jonka Poikola näkee tuovan niin pelillistä osaamista kuin myös uskoa ja itseluottamusta joukkueelle. Kokenut pelaaja, joka pystyy säännöllisesti voittamaan oman puolustajansa ja sitä kautta luomaan heittoja itselleen ja joukkuekavereilleen, on tärkeä lisä joukkueeseen.

Vahva on myös Venäjä, joka ei takavuosien tavoin enää ole kokoelma tähtipelaajia, vaan erinomaisesti tilaa käyttävä, palloa liikuttava ja yhteen pelaava ryhmä hyviä yksilöitä.

– Venäjän pallovirtaa pitää pystyä vaikeuttamaan sekä pallon paineella että aktiivisella pallottomalla puolustuksella, sanoo Poikola.

Poikola arvioi, että Venäjä yrittää saavuttaa jonkinlaisen edun järjestämällä karsintaottelun kaukana Uralilla sijaitsevassa Permissä.

– Tottakai molemmat joukkueet pyrkivät kaikilla mahdollisilla tavoilla optimoimaan voittotodennäköisyyden. Pelin vieminen etäiseen paikkaan voi suomalaisten silmissä vaikuttaa epävarmuudelta, Poikola pohtii.

Poikola ei usko, että suomalaisfanien vähäisellä määrällä Permissä on vaikutusta ottelun lopputulokseen.

– Kun pallo nousee ilmaan, on Suomi mahdollisimman valmiina.

Lue myös:

Dettmann lähtee spartalaisella asenteella Venäjä-otteluun – "Meillä on 2–5 prosentin mahdollisuus MM-kisoihin"

Mieletön trilleri! Susijengin MM-kisaunelma säilyi elossa upealla Ranska-voitolla – Jamar Wilson käsittämättömässä vireessä

Susijengin kylmäpäinen ratkaisija Wilson vaatimattomana Ranska-voiton jälkeen: "Tänään sattui olemaan vain minun päiväni"

Koripallo on Lassi Tuoville pakkomielle – nuori suomalaisvalmentaja kerää arvostusta ja oppia Ranskassa: “Iltaisin kynä sauhuaa, kun pääsen kotiin”

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat