Kommentti: Tämä on jo liikaa yhdelle perheelle – hirvittävä epäonni vei Niskasilta jopa kolme MM-mitalia viikonlopun aikana

Niskasen hiihtoperhettä ei käy tämän MM-kisaviikonlopun jälkeen kateeksi, kirjoittaa Yle Urheilun Joska Saarinen.

Iivo ja Kerttu Niskanen. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva. Kuvanmuokkaus Yle.

Niskasten hiihtoperheeseen olisi noin yleisesti ottaen ihan mukava kuulua, mutta tänä viikonloppuna kukaan tuskin haluaisi olla Niskasen perheen jäsen. Ylä-Savon Vieremältä kotoisin oleva suomalaisperhe kohtasi tänä viikonloppuna sellaista epäonnea, että ei käy kateeksi.

Perheen viikonloppu oli kuin paraskin farssi. Tällä kertaa farssilla ei tosin ollut onnellista loppua, eikä se tainnut naurattaa edes yleisöä.

Vielä lauantaiaamuna odotukset olivat korkealla. Perheen kultapoika Iivo Niskanen oli päättänyt hieman yllättäen startata yhdistelmäkilpailuun, mutta sen arveltiin vain avaavan Suomen maajoukkueen ykköstykin koneet mitalimatkoja varten. Isosisko Kerttu Niskanen tähtäsi mitaliin Krista Pärmäkosken parina sunnuntain parisprintissä.

Sitten alkoi käsittämätön tapahtumasarja, joka sisälsi aimo annoksen epäonnea.

Yhdistelmäkilpailun rehvakkaasti aloittanut Iivo Niskanen kurvasi parin kilometrin jälkeen kohti juottopaikkaa, mutta suksi sotkeutui jonnekin norjalaisen huoltomiehen jalkoihin. Olympiavoittaja oli rähmällään, takareiteen sattui ja kisa oli pilalla.

Niskanen näytti kaatumisen jälkeen olevansa mitalikunnossa, mutta kaatuminen oli syönyt voimat, kun viimeisen nousun irtiotossa tarvittiin paukkuja.

Samaan aikaan jossain päin Seefeldiä bakteerit saivat vallan Kerttu Niskasen kehossa. Illalla dramaattinen tieto saavutti hiihtokansan – Niskanen joutui vetäytymään sunnuntaiaamun parisprintistä hengitystieinfektion takia. Taas meni yksi mitali sivu suun.

Niskanen ja Pärmäkoski eivät olleet välttämättä mitalisuosikkeja parisprinttiin, mutta Kerttu Niskasen voitto viikko sitten Cognen maailmancupissa kertoi nousukunnosta.

Farssin dramaattinen loppunäytös nähtiin sunnuntaina miesten parisprintin MM-finaalissa, kun mitalitaistelussa mukana ollut Ristomatti Hakola kaatui ankkuriosuudella viimeisessä laskussa. Yle Urheilun asiantuntija Kalle Lassila arvioi, että ilman kaatumista Hakola olisi tuonut Suomelle vähintään pronssia, ehkä jopa hopeaakin. Hakolan parina parisprintissä oli Iivo Niskanen.

Voi vain kuvitella, mitä Niskasen urheilijasisarusten, saati sitten vanhempien, mielessä tällä hetkellä liikkuu.

Monesti sanotaan, että urheilussa sääli on sairautta, mutta nyt käy kyllä sääliksi. Epäonni saattoi viedä Niskasen perheeltä jopa kolme mitalia.

Siinä on yhdelle perheelle ihan tarpeeksi vastoinkäymisiä yhdelle viikonlopulle.

Lue myös: