Suora

  • Este- ja kouluratsastuksen EM: Esteratsastus
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Dota 2: The International

Veiterä jyräsi vastustamattomasti jälleen Bandyliigan finaaliin – vastustaja tulee Jyväskylästä tai Mikkelistä

Porvoon Akilles taipui kolmannessa välierässä hallitsevalle mestarille rumin lukemin 2–12.

jääpallo
Aleksei Nikisov, Veiterä.
Veiterän valmentaja Aleksei Nikisov luotsaa joukkuettaan vahvasti kohti kolmatta peräkkäistä SM-kultaa.AOP

Lappeenrantalainen Veiterä eteni kolmatta vuotta peräjälkeen Bandyliigan finaaliin. Veiterä löi kolmannessa välierässä Porvoon Akilleen kotonaan selvästi maalein 12–2 (7–1) ja finaalipaikka varmistui suoraan voitoin 3–0.

Kaksi aiempaa välierää Akilles oli vielä roikkunut kaksi edellistä SM-kultaa voittaneen Veiterän kyydissä ja hävinnyt vain 3–6 ja 3–5, mutta tiistai-iltana Lappeenrannassa kyyti oli kylmää. Tero Liimatainen takoi hattutempun ja avausjakso päättyi jo 7–1.

Toinen jakso oli muodollisuus, ja näin runkosarjan ykkönen Veiterä pääsee puolustamaan mestaruutta jälleen kotiyleisönsä eteen. Liimataisen ohella Veiterän maalitykkeihin kuuluivat niin ikään kolmesti osunut Tuukka Loikkanen ja kaksi maalia mieheen iskeneet Janne Hauska ja Antti-Juuso Ropo.

Toisessa välieräsarjassa Kampparien ja JPS:n välillä tilanne on 1–1, ja kolmas ottelu pelataan keskiviikkona Mikkelissä. Veiterän vastustaja ratkeaa viimeistään viikonloppuna.

Bandyliigan finaalin runkopelipäivä on lauantai 9.3.

Lue myös:

Veiterä lähtee jääpallon pudotuspeleihin keulilta

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat