Suora

  • Yleisurheilun GP-sarja, Lapinlahti
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Uimahyppyjen MM, naisten 3 m:n alkukilpailu

Saksan mäkijoukkueelle MM-kultaa, Suomi ulos toiselta kierrokselta

Saksa vei mestaruuden MM-hiihtojen mäkitaistot päättäneessä sekajoukkuekilpailussa.

Hiihdon MM 2019
Karl Geiger kuvassa
Karl Geiger hyppäsi Saksan MM-kultajoukkueessa. AOP

Seefeldin MM-hiihtojen mäkikilpailut päättyivät Saksan kultajuhliin sekajoukkuekilpailussa. Itävalta liiteli hopealle ja Norja otti pronssia.

Saksan MM-kultajoukkueessa hyppäsivät Katharina Althaus, Markus Eisenbichler, Juliane Seyfarth ja Karl Geiger.

Suomen nelikko sijoittui 11:nneksi ja karsiutui toiselta kierrokselta. Suomen kvartetissa hyppäsivät Susanna Forsström, Jarkko Määttä, Julia Kykkänen ja Antti Aalto.

Forsström ponnisti vuorollaan 90 metriä, Määttä 91, Kykkänen 87,5 ja Aalto 97 metriä. Hypyt eivät ole vertailukelpoisia, koska naiset saivat vauhdin kymmenkunta lavaa miehiä korkeammalta.

Sekajoukkuekilpailussa valmennusvastuun saanut Ossi-Pekka Valta toivoi Suomelle muutamaa pykälää parempaa sijoitusta.

– Edellä olleista Italia, Tshekki ja USA olisivat hyvänä päivänä olleet voitettavissa. Eli muutaman päänahan olisimme halunneet, Valta tunnusti.

Suomalaisista Aalto onnistui jälleen parhaiten, vaikka hänelle osui kavala tuulirako.

– Antilta (Aalto) parempaa verrattuna normaalimäen henkilökohtaiseen kilpailuun, Valta arvioi.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lue lisää:

Sää sekoitti täysin MM-kisojen mäkihypyn! Puolalaiset nousivat jämäsijoilta sensaatiomaisesti kaksoisvoittoon

”Kaiken kaikkiaan älytöntä” – Ylen asiantuntija äimisteli kaikkien aikojen täyskäännöstä MM-mäkihypyssä, Norjassa huudetaan skandaalia

Tämä video kertoo kaiken valmentajan työn karusta arjesta – Suomen mäkivalmentaja lähetti koskettavat terveiset lapsilleen: "Iskä tulee piipahtamaan parin päivän päästä kotona"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat