Hurske juoksi lähes EM-mitalille ja oli kisojen paras suomalainen, joko apuraha irtoaa? "Esityksessä suhtaudumme siihen positiivisesti"

Reetta Hurske ja Elmo Lakka voivat nousta urheilija-apurahan piiriin talvilajien apurahajaon yhteydessä.

yleisurheilu
Reetta Hurske
Martti Kainulainen / Lehtikuva

Aitajuoksija Reetta Hurske oli hienosti neljäs 60 metrin aidoissa Glasgow'n EM-hallikisoissa sunnuntaina. Kisojen parhaan suomalaissuorituksen tehnyt Hurske jäi mitalista vain 0,02 sekuntia.

Hurskeen jääminen ilman opetus- ja kulttuuriministeriön apurahaa herätti ihmetystä jo silloin, kun apurahat julkistettiin. Sunnuntain jälkeen päätös tuntuu entistä erikoisemmalta.

Hurske sanoi päätöksen jälkeen haluavansa selityksen, mutta häneen ei ole oltu yhteydessä asiasta.

– Ei ole oltu yhteydessä Olympiakomiteasta tai OKM:stä. Eipä sille nyt mitään voi, mennään näillä. En ole sen päätöksen jälkeen viitsinyt kauheasti sitä miettiä, olen keskittynyt kisoihin, Hurske kertoi Yle Urheilulle puhelimitse lentokentältä matkalla kotiin.

– Olen saanut varmistusta siihen, että pystyn leireilemään ja tukea tulee muualta.

Mistä muualta tukea tulee?

– Seuralta (Tampereen Pyrintö) ja Suomen Urheiluliitolta olen kuullut, että en jää ilman rahaa. Apua saa, kun sitä pyytää.

Voisi olettaa, etä Glasgow'n tulos auttaisi apurahapäätöksen mahdollisessa muutoksessa.

– En osaa yhtään sanoa. Toivottavasti, koska apuraha on auttanut minua aikaisemmin todella paljon urheilijan arjen pyörittämisessä. Toivottavasti tämä oli merkki siitä, että minuunkin kannattaa panostaa, Hurske sanoi.

"Tehostamistuilla on helpompi reagoida"

OIympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajalla Mika Lehtimäellä on Hurskeelle positiivisia uutisia. Lehtimäki totesi jo apurahojen julkistamispäivänä, että tilanteeseen voidaan reagoida.

– Reetta Hurskeen kehittymispotentiaali arvioitiin silloin väärin. Esitys apurahoista lähti meiltä marraskuussa. Sen jälkeinen kehitys on ollut ilahduttavan hyvää, Lehtimäki totesi jälleen maanantaina.

Hurskeen kohdalla on kaksi mahdollisuutta reagoida. Samaa koskee myös Elmo Lakkaa, joka juoksi pika-aitojen finaalissa EM-kisoissa.

– Meidän on huippu-urheiluyksikössä helpompi reagoida tehostamistuilla, jotka ovat meidän oman päätännän takana ja joissa on liikkumatilaa enemmän. Voin jo nyt sanoa, että näin tapahtuu Reetan ja myös Elmo Lakan kohdalla, Lehtimäki sanoi.

Toinen mahdollisuus on huomioida Hurske ja Lakka talvilajien apurahajaon yhteydessä. Ne jaetaan alkukesästä. Apurahoista puhuttaessa Lehtimäki muistuttaa, että huippu-urheiluyksikkö tekee vain esityksen, mutta päätöksen tekee opetus- ja kulttuuriministeriö. Päätökset on tosin yleensä tehty esitysten mukaisesti, mutta nyt olisi kyseessä poikkeuksellinen järjestely.

– Esityksessä suhtaudumme Hurskeen ja Lakan apurahaan positiivisesti, mutta päätöksen tekee ministeriö. Talvilajien yhteydessä on myönnetty kesälajien apuraha ainakin kerran aikaisemmin, kun Eero Haapala hyppäsi pituutta 811, Lehtimäki kertoi.

Voisiko Hurskeen kohdalla ajatella jopa isompaa kuin pienintä 6 000 euron apurahaa? Käytössä ovat myös 10 000 ja 20 000 euron apurahat. Lehtimäki toppuuttelee, että 60 metrin aidat ei ole olympialaji, eli se on siinä mielessä verrattavissa lyhyen radan uinteihin.

Apurahat ja tehostamistuet menevät helposti keskustelussa sekaisin.

– Oleellinen ero on se, että apurahojen kriteerit on määritelty tarkoin. Siellä joustovara on pieni, koska jos yhden urheilijan kohdalla tehdään poikkeus, se avaa valitusmahdollisuuden useille muille. Toinen kysymys on sitten se, ovatko kriteerit oikeat. Pitäisikö niiden olla enemmän eteenpäin katsovat kuin taaksepäin tuloksia mittaavat, Lehtimäki pohdiskelee.

Tehostamistuissa taas Huippu-urheiluyksiköllä on huomattavasti suurempi liikkumavara keskustella yhdessä lajiliittojen kanssa. Niissä voidaan reagoida paljon ketterämmin. Tämä näkyi esimerkiksi keihäänheittäjä Oliver Helanderin tapauksessa. Korkeimman apurahan kriteerit eivät täyttyneet, kun arvokisamenestys puuttuu, mutta tehostamistuissa hän on kärkiurheilijoita.

Lue myös:

Kahden sadasosan tappio söi Reetta Hursketta todella – kertoi dramaattisesta hetkestä EM-finaalissa: "Siinähän se pronssi meni"

Mitali oli niin lähellä! Reetta Hurske niukasti neljäs EM-finaalissa – pronssi jäi kahden sadasosan päähän

Suomi onnistui EM-halleissa, mutta mitaliton putki on pitkä – tuore valmennuspäällikkö haluaa panostusta hallikauteen: "Yhdeksän kuukauden harjoituskausi ei ole enää tätä päivää"

"Haluan tähän selityksen" – Euroopan eliittiin noussut Hurske pöyristyi apurahapäätöksestä, huippu-urheilujohtaja myöntää virheen ja lupaa korjata sen

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat