Suora

  • Urheiluruutu
  • Kampaajan kuolema
  • FIFAn jalkapallon naisten MM: puolivälierä NOR - ENG
  • Urheiluruutu
  • FIFAn jalkapallon naisten MM päivän kooste

Suomalaisvalmentajat loistavat Sveitsin jääkiekkoliigassa – Kari Jaloselle hattutemppu runkosarjavoitoissa

Sveitsin jääkiekkoliigan runkosarjan kärkinelikon seuroissa nostaa palkkaa kahdeksan suomalaisvalmentajaa.

jääkiekko
Kari Jalonen
Kari Jalonen siirtyi sveitsiläisen SC Bernin peräsimeen vuonna 2016. Tomi Hänninen

Maanantaina paketoitu Sveitsin jääkiekkoliigan runkosarja oli suomalaisvalmentajien juhlaa. Kari Jalosen luotsaama SC Bern oli runkosarjan ykkönen, Ville Peltosen vetovastuussa oleva Lausanne HC kolmas ja Antti Törmäsen vetämä EHC Biel neljäs.

Jalonen on johdattanut seuran runkosarjan voittoon kaikilla kolmella kaudellaan. Kun jo ensimmäinen kausi päättyi mestaruuteen, sorvattiin sopimukseen kaksi lisäkautta kevääseen 2020 asti.

Suomalaista valmennusosaamista joka lähtöön

Jalonen, 59, siirtyi Berniin 2016 Leijonien päävalmentajan paikalta.

– Etsin täysin uutta haastetta, uutta liigaa. Olen viihtynyt Sveitsissä hyvin, Jalonen summaa.

Jalosen viiden hengen valmennustiimiin kuuluvat apuvalmentaja Mikko Haapakoski, maalivahtivalmentaja Aki Näykki ja puolustajat liigaotteluissa peluuttava Samuel Tilkanen.

Jalosen mukaan Sveitsi jääkiekon taso on parantunut

– Saksa ja Itävalta olivat pitkään maajoukkuetasolla samalla viivalla Sveitsin kanssa. Niissä pystyy pelaamaan jopa kymmenen ulkomaalaista. Täällä on oltu viisaita pitämällä kiintiö pienenä, ja se näkyy sveitsiläispelaajien kehittymisenä, Jalonen sanoo.

"Kevääksi vaaditaan aina kehittymistä"

Viime kaudella Bernin tie päättyi välierissä mestari Zürichin käsittelyssä.

– Kevään yllätys oli, ettei mestari mahtunut pudotuspeleihin, Jalonen muistuttaa.

Tänä keväänä Bern kohtaa puolivälierissä Servetten.

– Runkosarja tuotti joukkueelle itseluottamusta. Kevääksi vaaditaan aina kehittymistä. Nyt peli tiivistyy ja koventuu. Kohinaa ja spekulointia tulee voimakkaammin mukaan, Jalonen kuvailee.

Lue myös:

Ville Peltonen ensimmäistä kertaa päävalmentajapestiin - siirtyy Jalosen kilpailijaksi

Bern jatkaa pitkään Kari Jalosen komennossa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat