Suora

  • Elävä arkisto esittää

Latvala kirosi virhettään ensimmäisellä erikoiskokeella – Lappi kuittaili: "He tarvitsevat vielä muutaman vuoden kokemusta lisää"

Jari-Matti Latvala nosti jalan kaasulta liian aikaisin ensimmäisellä erikoiskokeella. Latvala luuli nuotituksen perusteella maalin olevan lähempänä lopun hyppyriä.

ralliautoilu
Esapekka Lappi
Esapekka LappiTomi Hänninen

Toyota-kuljettaja Jari-Matti Latvala oli ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen tulta ja tappuraa. Latvala kirosi heti maalissa WRC:n haastattelussa sitä, että jarrutti liian aikaisin.

Yle Urheilun haastattelussa Latvala kertoi, että virhe syntyi nuotituksessa. Lopun hyppyrin jälkeen tiellä oli muovinen este, minkä vuoksi suomalainen luuli maalin olleen jo siinä.

Totuus paljastui vasta erikoiskokeella.

– Häkellyin siitä, että maali ei ollut siinä, missä luulin sen olevan. Minua kiukutti oma kaasulta nosto liian aikaisin. Hävisin siinä aikaa. Huomenna on uusi päivä, sikäli ei ole mitään hätää, Latvala kommentoi Yle Urheilulle.

Esapekka Lappi

Pohja-ajan ensimmäisellä erikoiskokeella ajanut Esapekka Lappi kuittaili Latvalan virheelle.

– Se lukee tiekirjassa, että maali on siellä myöhemmin. Me tarkistimme sen. Oletimme, että se on hypyn jälkeen, mutta se onkin vasta sata metriä hypyn jälkeen. Poikien pitää lukea tiekirjaa. Vielä muutama vuosi kokemusta lisää heillekin.

Hyppyri jo nuotituksessa paha

Ensimmäinen erikoiskoe jouduttiin perumaan ennen kuin MM-sarjan kärkikolmikko ehti lähteä matkaan.

Lappi lensi hurjasti hyppyristä, ja hänen autonsa oli lähellä pyörähtää katolleen. Lapin jälkeen reitille päästettiin vielä Kris Meeke ennen kuin kilvalle lyötiin stoppi.

– Oli varmaan oikea päätös keskeyttää erikoiskoe, jos hyppyri meni rikki, enkä ollut ainoa, joka siitä veti sellaiset show't. Tämä on vain rallia. Jos on kyseessä ihmishenkiä, pitää tietysti vetää rasti päälle. Ihmishenki on paljon arvokkaampi kuin yksi EK tai pätkäaika, Lappi kommentoi.

Latvala komppasi Lappia siinä, että oli järkevää jättää erikoiskoe kesken.

– Ymmärsin, että riskinä oli sekin, että yleisöä oli niin lähellä hyppyriä. Esapekan auto meni ilmeisesti todella läheltä heitä.

Kaiken kaikkiaan Latvala antoi kovasanaista palautetta keinotekoisesti rakennetusta hyppyristä. Hänen mukaansa nopealla alueella ei voi olla vastaavanlaisia hyppyreitä, vaan hyppyreistä pitää päästä laskeutumaan loivasti.

Latvalan mukaan hyppy tuntui pahalta jo nuotituksessa. Tämän vuoksi hän otti itse kohdan varovasti.

– Jo nuotituksessa tuntui, että panssari ottaa kiinni. Se tuntui tosi häijyltä.

Lappi puolestaan naureskeli omalle hurjalle tilanteelleen.

– Jotenkin pitää taktikoida, ettei MM-sarjan kärki tule pätkää kovempaa. Uran jälkeen voi harkita James Bond -stuntteja.

Esapekka Lappi Meksikon rallin avauspätkällä.

Tilanne näytti Lapin mukaan pahemmalta kuin miltä se autossa tuntui.

– En tiedä, kuinka moni osasi odottaa, että hyppy on noin raju. En minäkään siihen ihan täysiä tullut, vaan jarrutin pikkuisen. Melkoiset peräkorkeathan siitä lähti.

– Aika kauan asfaltti näkyi konepellin edessä. Se oli varmasti tosi lähellä, ettemme kierineet ympäri. Puskurissa ei kuitenkaan ole mitään jälkiä, eikä autossa muutenkaan.

Ralli jatkuu Suomen aikaa perjantaina kello 18.18.

Avauserikoiskokeen tulokset

1) Esapekka Lappi Citroen 1.00,6
2) Andreas Mikkelsen Hyundai + 0,1
3) Kris Meeke Toyota + 0,6
3) Elfyn Evans Ford + 0,6
3) Ott Tänak Toyota + 0,6
3) Thierry Neuville Hyundai + 0,6
3) Sebastien Ogier Citroen + 0,6
8) Teemu Suninen Ford + 1,5
8) Dani Sordo Hyundai + 1,5
10) Jari-Matti Latvala Toyota + 1,7

Lue myös:

Näin pohja-ajan täräyttänyt Lappi rikkoi keinotekoisen hyppyrin – Meksikon rallin avauspätkä keskeytettiin ennen MM-sarjan kärkikuskeja

Kommentti: Meksikon MM-ralli alkoi karmealla farssilla – keinotekoisilla sirkushuveilla leikkimisen on loputtava

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat