1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. jalkapallo

Jari Litmanen: Zidanen tehtävänä on palauttaa Los Galacticos loistoonsa – "Luuta lakaisee tylysti"

Yle Urheilun jalkapalloasiantuntija Jari Litmanen pohtii mahtiseura Real Madridin seuraavia askelia ja tulevaisuutta yllätyksellisen  valmentajanimityksen jälkeen. Zinedine Zidane palasi Realin penkille rakentamaan tulevaisuutta.

Zinedine Zidane Kuva: AOP

Madridissa herättiin tiistaina uuden aikakauden ensimmäiseen päivään. Yksi kautta aikojen parhaista ja menestyneimmistä seurajoukkueista sai maanantai-illan uutisen jälkeen päätepisteen useamman vuoden menestystarinalleen. Nyt on uusien kuvioiden aika.

Niitä kuvioita pestattiin rakentamaan kovin markkinoilla ollut valmentajanimi, Zinedine Zidane. Mies, joka voitti Realissa kaiken ja lähti lataamaan akkujaan viime keväänä. Juuri tämän vuoksi nimitys oli niin suuri yllätys. Se taas ei ollut yllätys, että Real halusi valmentajan, jonka meriittilistalla on voitettuna kaikki mahdollinen, niin pelaajana kuin valmentajana. Zizoulle annettiin tarjous, josta hän ei voinut kieltäytyä.

Zidanen sydän sykkii tunnetusti Realille. Taiturin pelaajauralla aika Realissa oli hänen parastaan. Hän aloitteli valmentajan hommansa Realin organisaatiossa neuvontajana ja apulaisvalmentajana, ja kun tarve tuli, hänet kutsuttiin johtamaan Real menestykseen tammikuussa 2016.

Loistavat ja lahjakkaat pelaajat eivät pelanneet hyvin yhteen eikä otteista näkynyt peli-ilo. Tarvittiin mies, jota arvostettiin ja joka pystyi viemään ajatukset oleelliseen: pelien voittamiseen ja pelistä nauttimiseen. Aivan kuin Zizou olisi tullut mukaan harjoituksiin, heiittänyt pallon keskelle ja sanonut, että pelatkaa pojat. Ja pelasivathan he. Real nousi La Ligassa kakkoseksi ja voitti Mestarien liigan, jonka Zidane oli voittanut pelaajana ja kakkosvalmentajana jo aiemmin.

Sama kevät aloitti mykistävän ylivoiman kansainvälisillä kentillä. Cristiano Ronaldon johdolla Realin perusmiehistö jyräsi lähes lyömättöminä kaksi seuraavaakin Mestarien liigan pokaalia kotiin. Lisäksi palkintokaappiin tuli Super Cupin voittoja ja seurajoukkueiden maailmanmestaruuksia. La Ligan Real voitti Zidanen johdolla kaudella 2016–17.

Häikäisevä ajanjakso päättyi Mestarien liigan voittojuhliin viime kesäkuussa. Pian tämän jälkeen pudotettiin kaksi isoa uutispommia. Zidane ilmoitti vetäytyvänsä valmennustehtävistä ja Ronaldo ilmoitti lähtevänsä Torinoon. Todennäköisesti Ronaldon lähtö oli tiedossa kulisseissa ja Zidanella jo hyvin pitkään. Ehkä juuri tämän vuoksi hän teki oman johtopäätöksensä ja laski jo silloin oikein: Real Madridin miltei lyömätön joukkue ei ole enää entisensä Ronaldon lähdön jälkeen eikä välttämättä pysty muutenkaan pitämään yllä huikeaa tasoaan.

Niinhän siinä kävi. Real Madrid on ollut kaukana tasostaan koko kauden. Viime viikko sinetöi, ettei Santiago Bernabeulla nähdä tänä keväänä pokaaleita. Mestaruus on karannut, cupista on tullut lähtö ja Mestarien liiga ei tällä kertaa pääty kotikaupungissa – Atleticon stadionilla – pelattavaan finaaliin.

Väistämätön muutos

Kun Zidane tuli valmennusvastuuseen ensimmäistä kertaa, oli joukkue koottu valmiiksi ja se oli äärettömän potentiaalinen. Tarvittiin henkilö, joka liimasi kokonaisuuden kuntoon. Yksilöt löysivät roolinsa ja muodostivat joukkueen. Zidane näytti, että kentiltä kuuluisa ja loistava pelikäsitys ei ollut kadonnut mihinkään uudessakaan roolissa. Varmasti Zidane näki, ettei suuria muutoksia joukkueeseen edes tarvittu. Eikä uusia kasvoja Zidanen aikana oikeastaan hankittu. Tutuilla kasvoilla mentiin ja tulosta tuli.

Nyt haaste on toinen. Zidanen tehtävänä on rakentaa uusi Los Galacticos. Luuta lakaisee tylysti. Joukkue on ikääntymässä ja se on voittanut kaiken. Tämä on näkynyt kylläisyytenä ja jopa ylimielisyytenä. Hyvä esimerkki on, kun Sergio Ramos otti tahallisen keltaisen kortin ennen toista Ajax-ottelua. Hänen näkemyksensä mukaan Ajax oli jo lyöty Amsterdamissa ja Ramos katsoi taitojaan tarvittavan puolivälierissä. Lopputulos oli, että Ramos seurasi aitiosta, kun Realin taival päättyi Mestarien liigassa ensimmäisellä pudotuskierroksella ensimmäistä kertaa vuosiin.

Tämä on vain yksi osoitus, että muutoksen aika on koittanut. Realin seurajohdossa ymmärrettiin, ettei Santiago Solarin vetovoima ole sellainen, jolla houkutellaan uusia supertähtiä Madridiin. Tähän tehtävään tarvittiin magneetti, jonka maine ja menestys tuo eri seurojen välillä puntaroivat pelaajat Realiin. Ei ollut mikään yllätys, että jo tiistaina uutisoitiin Realin olevan taas Kylian Mbappen kintereillä. Edellisellä kerralla he hävisivät kisan PSG:lle, mutta nyt Zidanen ansiosta uskotaan, että tilanne on toinen.

Todennäköisesti se onkin. Iso osa Realin joukkueesta vaihtuu parin vuoden sisällä. Siirtomarkkinoilla Real riehuu lähivuosien aikana takavuosien malliin. Realin oma käsitys on, että se saa ne pelaajat, jotka se haluaa. Viime vuosina ote on lipsunut – edellinen supertähden hankinta oli James Rodriguez 2014 MM-kisojen jälkeen. Thibault Courtois on tietysti tähtipelaaja, mutta hän ei ole verrattavissa siihen, mihin Realin fanit ovat tottuneet. Nyt on edessä imperiumin vastaisku, jota johtaa Zidane, tukenaan lähes rajaton budjetti.

Valmentajanvaihdoksen ajoitus oli erittäin järkevä. Zidane voi aloittaa toisen tulemisensa ilman suuria paineita. Pelattavaa ei keväällä juuri ole, sillä käytännössä Real on varmistanut paikkansa sijoituksille, jotka oikeuttavat Mestarien liigaan ensi kaudella. Nykyjoukkue laitetaan puntariin, tunteellisia jäähyväisiä nähdään kauden jälkeen ja sitten alkaa uusia nimiä putoilla. Spekulaatiot ovat jo alkaneet ja ne vain voimistuvat.

Aika näyttää, millainen päivitetty Los Galacticos on. Zidane on uudessa tilanteessa, rakentajana, ei toteuttajana, niin kuin 2016. Mutta ei ole epäilystäkään, etteikö hän menestyisi tässäkin roolissa. Näyttäisi siltä, että jalkapallomaailmassa hänellä on kultainen kosketus mihin tahansa.

Jos tätä epäilee, kannattaa vilkaista Zinedine Zidanen ansioluetteloa. Se puhuu aika tylyä kieltä.

Jari Litmanen

Lue myös:

Zidane: Olen jälleen kotona, ei tästä voinut kieltäytyä

Espanjalaisseuralta vahvistus: Solarille potkut – Zinedine Zidane Real Madridin ruoriin

Jari Litmanen: Teemu Pukin poikkeuksellinen piirre tuli esiin jo 16-vuotiaana ja tekee hyökkääjästä Mestaruussarjan tehopakkauksen

Real Madrid arpoo laastarin ja pidemmän hoitokuurin välillä – Jari Litmanen: "Jossain vaiheessa tulee myös siirtomarkkinoilla jysähtämään kunnolla"

Tämä mies on pahamaineinen nukkemestari jalkapallon kohujen ja jättisiirtojen taustalla – rääväsuinen mafioso eteni perhepizzeriasta häikäilemättömäksi neuvottelijaksi