Suora

  • Urheiluruutu
  • Dota 2: The International

Chicago Bullsin rakennusprojekti etenee — Markkanen vakuuttaa pystyvänsä pelaamaan paremmin: "Pitää vaan jaksaa painaa hommia"

Lauri Markkanen ja Chicago Bulls pelasivat helmikuussa parasta koripalloa suomalaispelaajan ammattilaisuran aikana, mutta maaliskuu on ollut vaikea sekä Markkaselle että Bullsille.

urheilu
Lauri Markkanen
David Sherman/NBAE via Getty Images

Helmikuu antoi ensimerkkejä siitä, mihin Chicago Bullsin rakennusprojekti on Lauri Markkasen johdolla menossa.

213-senttinen suomalainen takoi tuolloin 26 pistettä ja repi isoihin kouriinsa 12 levypalloa ottelua kohti. Myös Bullsin joukkuepelaaminen oli paremmalla tasolla kuin kertaakaan Markkasen aikana.

Maaliskuussa kelkka on jälleen kääntynyt. Bulls on voittanut yhdeksästä pelistään vain kaksi. Myös Markkanen on ollut kaukana helmikuun vireestään.

Siitä huolimatta suomalaisen tilastorivi vakuuttavaa luettavaa. Markkanen on tehnyt yhdeksässä pelissä 15,8 pistettä ja 8,8 levypalloa. Pistelukema on lähes identtinen tulokaskauteen verrattuna.

Markkanen kuitenkin vakuuttaa, että hän pystyy pelaamaan paljon paremmin.

– Heitot tuntuvat edelleen ihan samanlaisilta. Välillä kauden aikana tulee näitä hetkiä, ettei pallo tunnu menevän koriin, mutta se on vain osa tätä peliä. Pitää vaan jaksaa painaa hommia, niin kyllä se siitä, sanoo Markkanen Yle Urheilun haastattelussa Los Angelesissa.

Markkasen kolmen pisteen heitot ovat maaliskuun aikana onnistuneet vain runsaan 28 prosentin tarkkuudella. Se on noin kahdeksan prosenttia heikommin kuin suomalaisen kauden keskiarvo.

Myös joukkuekaverit kokevat, että heidän tehtävänään on saada Markkanen paremmin pelinvirtaukseen mukaan. Myös Markkasen heittomäärät ovat laskeneet huomattavasti maaliskuun otteluissa.

– Lauri on 213-senttinen pelaaja, joka pystyy levittämään peliä. Hän pystyy heittämään ja ajamaan korille. Meidän pitää saada Lauri paremmin peliin mukaan, näkee Bullsin tähtipelaaja Zach Lavine.

"Jotain on tullut tehtyä oikein"

Bullsin päävalmentajan paikalle joulukuussa hypännyt Jim Boylen ei ole lainkaan huolissaan nuoren suomalaisen peliesityksistä.

– Lauri on vasta 21-vuotias. Hän on nuori ja kehittyvä pelaaja, joka pelasi uskomattomasti helmikuussa. Lauri pelaa kovaa joka ilta. Hän kommunikoi erinomaisesti joukkuekavereidensa kanssa ja harjoittelee aina hieman ylimääräistä harjoituksissa. En ole lainkaan huolissaan Lauri Markkasesta, sanoo Boylen.

Ja tilastojen valossa siihen ei ole mitään tarvetta. Alkukauden kyynärpäävamman takia huilannut Markkanen on pelannut noin 48 ottelua. Suomalaisjätti on petrannut tällä kaudella kaikkia tärkeimpiä tilastokategorioita viime kauteen verrattuna.

Markkanen on pelannut kauden 18,7 pisteen keskiarvolla, mikä on kolme pistettä enemmän kuin tulokasvuotena. Myös levypallokeskiarvo on 1,5 irtopallolla ottelua kohti.

Markkanen kokee ottaneensa harppauksia oikeaan suuntaan erityisesti fyysisellä puolella.

– Vaikka kauden alku oli rankka loukkaantumisesta johtuen, niin juuri nyt tuntuu fyysisesti tosi hyvälle. Olen fyysisesti paremmassa kunnossa kuin viime vuonna. Jotain on tullut tehtyä oikein, linjaa Markkanen tuntemuksiaan.

– 50 peliä on aika paljon. Se ei ole kokonainen kausi, mutta paljon enemmän kuin esimerkiksi yliopistossa. Toivottavasti loppukauden aikana ei tapahdu mitään, mutta fyysisesti olen hyvässä kunnossa.

Lauri Markkanen paiskaa kättä joukkuetovereiden kanssa.
Getty Images

"Meillä on vain taivas rajana"

Vaikka Bulls jää jälleen varmuudella pudotuspelien ulkopuolelle, löytyy myös kentältä myös positiivia asioita. Härkälauman suurimmat tähdet Markkanen ja Zach Lavine ovat löytäneet toisensa kauden edetessä entistä paremmin.

Vielä viime kaudella Lavine katsoi vain omaa ratkaisua, vaikka Markkanen oli usein tilanteessa paremmassa asemassa. Kaksikon yhteispeli oli ajoittain erittäin korkealla tasolla, kun Bulls napsi voittoja helmikuussa.

– Pystymme tekemään kentällä monia asioita. Olemme hyviä heittämään ja ajamaan korille. Zach on erittäin nopea pelaaja. Lisäksi osaamme lukea toisiamme nyt paremmin. Yhteispelimme menee koko ajan parempaan suuntaan, kertoo Markkanen.

– Pelaamme vasta toista vuotta yhdessä. Minä olin loukkaantuneena melkein koko viime kauden ja Lauri oli sivussa alkukauden. Opettelemme vasta yhteispeliä. Kun se loksahtaa kunnolla paikoilleen, meillä on vain taivas rajana, uskoo Bullsin tehokkain pelaaja Zach Lavine.

Lue myös:

Chicago Bullsille viides perättäinen tappio, Markkanen heitti 11 pistettä

Markkanen vasta kuudenneksi paras Bullsin pistemies – "On vaikea nähdä mitään positiivista"

Lauri Markkasen heittotarkkuus on romahtanut lähes puoleen helmikuun huippuvireestä – "Heitot eivät vain mene sisään"

NBA:n supertähti ylistää hurjavireistä Lauri Markkasta – kaipaa vielä enemmän itsekkyyttä: "Hän on uskomattoman taitava"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat