Suora

  • PUBG Global Summit: Lontoo, finaalit
  • Tanssin Grand Slam, vakiotanssit

Asiantuntija Laura Lepistö: Äkkilähdöstä MM-kisoihin voi olla jopa hyötyä Emmi Peltoselle – seuraa Ylen kanavilla, kun maailman parhaat taitoluistelijat mittelevät MM-mitaleista

Yle Urheilun asiantuntija Laura Lepistö iloitsee Suomen jäätanssiparin huikeasta muutoksesta kahdesta huippuyksilöstä soljuvaksi pariksi.

taitoluistelu
Emmi Peltonen
Emmi Peltonen esiintyi helmikuussa Art on Ice -näytöksessä.EPA

Keskiviikkona alkavissa taitoluistelun MM-kilpailuissa Suomea edustaa nelihenkinen joukkue. Maailmanmestaruuksista kilpaillaan Saitamassa Japanissa neljän päivän ajan, ja viidentenä päivänä ohjelmassa on loppunäytös.

Kilpailut avaavassa pariluistelun lyhytohjelmassa ei suomalaisedustusta nähdä, mutta heti keskiviikkoaamuna Emmi Peltonen pääsee näyttämään kykynsä naisten lyhytohjelmassa.

Peltonen luisteli tammikuussa EM-kisoissa kahdeksanneksi. EM-pronssille yltänyt ja suomalaisittain kauden parhaat pisteet ottanut Viveca Lindfors oli alun perin valittu Suomen MM-kisaedustajaksi, mutta joutui luopumaan paikastaan terveyshuolien takia.

Emmi Peltonen kertoi lopettavansa kautensa EM-kisoihin. Hän jatkoi kuitenkin harjoittelua, sillä hän esiintyi helmikuussa Sveitsissä Art on Ice -näytöksessä, joka on yksi maailman suurimmista luistelunäytöksistä.

Kuultuaan valinnastaan Lindforsin tilalle MM-kisakoneeseen Peltoselle jäi vain pari viikkoa aikaa valmistautua taitoluisteluvuoden suurimpaan koitokseen.

Yle Urheilun asiantuntija Laura Lepistö uskoo, että erilainen valmistautuminen arvokisoihin voi olla jopa eduksi 19-vuotiaalle urheilijalle.

– Emmi on ehkä tarvinnut sellaista vapautumista. Voin jopa kuvitella, että nyt ei ole mitään hävittävää, kun hän nyt tarttui tilaisuuteen ja lähti kisoihin. En usko, että Emmi olisi kisoihin lähtenyt, jos ei olisi hyvässä kunnossa, Lepistö kommentoi Yle Urheilulle.

Emmi Peltonen
Emmi Peltonen.AOP

Ensikosketuksensa MM-jäihin Peltonen otti vuonna 2017, kun hän pääsi edustamaan Suomea Helsingissä järjestetyissä MM-kotikisoissa. Silloin sijoitus oli 29:s.

MM-kilpailuissa taso on huima. Perinteikäs taitoluistelumaa Japani on vahvasti edustettuna MM-kotikisoissaan. 16-vuotias Rika Kihira on voittanut tällä kaudella kaikki ISU Grand Prix -kilpailunsa GP-finaalia myöten ja on yksi ennakkosuosikeista naisten kilpailuun.

Jo EM-kisoissa nähtiin Venäjän laajaa tasoa, kun Sofia Samodurova nousi EM-kultaan ohi hallitsevan olympiavoittajan, maannaisensa Alina Zagitovan. Zagitovan kauden paras pistesaldo, 238,43, on kauden kärkitulos maailmassa.

Kolmantena venäläisenä MM-kisoissa on mukana EM-kisakoneesta pois jätetty Jevgenia Medvedeva, joka luisteli Pyeongchangin olympialaisissa hopealle.

Yli 200 pisteen kokonaistulokseen yltäneitä naisia on Saitaman MM-kilpailuissa useita. Emmi Peltosen ennätys on hänen viime syksynä Finlandia Trophyssa luistelemansa 172,02.

Lääkäri Virtanen hakee laatua ja varmuutta suoritukseen

Lääketieteen tohtoriksi hiljattain väitellyt Valtter Virtanen edustaa Suomea miesten kilpailussa. Laura Lepistö hämmästelee haastavien opintojen, työn ja huippu-urheilun yhdistämistä, jossa Virtanen on onnistunut hyvin.

– On mieletöntä nähdä hänet edelleen tuolla tasolla luistelemassa. Puhdas lyhytohjelma pitää tehdä, että pääsee vapaaohjelmaan, Lepistö sanoo viitaten siihen, että vain 24 parasta lyhytohjelmassa jatkaa vapaaohjelmaan.

31-vuotias Virtanen on valmistautunut MM-kisoihin uuden valmentajansa Michael Huthin avustuksella Oberstdorfissa Saksassa. Töitä on vähennetty, ja Japanista on haussa laadukas ja varma suoritus.

Miesten kilpailussa on mukana kotiyleisön riemuksi useita kovia japanilaisia. Joukkueen keulakuva on erityisesti Yuzuru Hanyu, hallitseva olympiavoittaja, jonka kausi on kuitenkin ollut rikkonainen nilkkavamman takia. 24-vuotiaan Hanyun ennätys on 297,12.

– Yuzuru on jumalan ja rokkistaran asemassa Japanissa. Hän on varmasti hyvässä kunnossa, sanoo Lepistö.

Yuzury Hanyun haastaa hallitseva maailmanmestari, Yhdysvaltain neloishyppyjä takova Nathan Chen, joka voitti tällä kaudella kolmannen perättäisen Yhdysvaltain mestaruutensa.

Maailmanmestaruutta janoaa myös Japanin Shoma Uno, joka voitti arvostetun Four Continents -kilpailun pistein 289,12 ja on ISU:n rankingissa tällä hetkellä ykkösenä.

Miesten kilpailu alkaa lyhytohjelmalla torstai-aamuna.

Valtter Virtanen
Valtter Virtanen kilpaili marraskuussa Grand Prix -kilpailussa Helsingissä.AOP

Jäätanssipari Turkkila–Versluis on löytänyt yhteisen sävelen

Suomea jäätanssissa edustava pari Juulia TurkkilaMatthias Versluis on lyönyt kauden aikana suomalaisen luistelukansan ällikällä.

Suomen ykköspariksi noussut ja kauden mittaan useasti ennätystään parantanut pari on Laura Lepistön mukaan "puhjennut kukkaan" ja huokuu nyt itsevarmuutta.

Turkkila ja Versluis puhuvat jo pitkän tähtäimen tavoitteistaan ja jopa kaksista olympialaisista jäätanssiparina. 24-vuotias kaksikko siirtyi yksinluistelusta jäätanssiin vasta 20-vuotiaina, mikä on melko korkea ikä verrattuna moniin, lapsesta lähtien yhdessä luistelleisiin pareihin.

Kahden huippuyksinluistelijan voimien yhdistäminen jäätanssipariksi on vaatinut Lepistön mukaan uuden lajin oppimista perusteista lähtien.

– Ensimmäisinä vuosina heistä näki potentiaalin, mutta jäällä oli vielä kaksi erillistä yksilöä. Viime kaudella heidän luistelunsa alkoi soljua tosi hyvin ja tällä kaudella on jo tullut huima harppaus eteenpäin, Lepistö sanoo.

Turkkila - Versluis
Juulia Turkkila ja Matthias Versluis luistelivat EM-kisoissa sijalle 11.EPA

– On kutkuttavaa, että kun he ovat nyt löytäneet yhteisen tavan luistella, kehityskaari voi olla tosi huikea tästä eteenpäin. Olen seurannut ilolla heidän tekemistään.

Tammikuisissa EM-kisoissa pari sijoittui 11:nneksi. MM-kisojen rytmitanssissa heidän pitäisi yltää 20 parhaan joukkoon, jotta kilpailut jatkuvat vapaatanssilla.

– Toivotaan, että tulee nappisuoritus rytmitanssissa, niin nähdään, miten he pärjäävät MM-tasolla. Uskon, että paikka vapaatanssissa on hyvinkin mahdollinen.

MM-kisojen rytmitanssi kilpaillaan perjantaiaamuna.

Yle näyttää kaikki kilpailut suorana Yle Areenassa ja koosteet TV2-kanavalla. Laura Lepistö on lähetyksissä mukana Yle Urheilun asiantuntijana.

Lähetysajat Ylen kanavilla:

Keskiviikko 20.3.

Pariluistelun lyhytohjelma: Areena kello 3.25, TV2 kello 18.00

Naisten lyhytohjelma: Areena kello 8.05, TV2 kello 18.45 (mukana Emmi Peltonen)

Torstai 21.3.

Pariluistelun vapaaohjelma: Areena kello 3.25, TV2 kello 18.45

Miesten lyhytohjelma: Areena kello 8.55, TV2 kello 20.15 (Valtter Virtanen)

Perjantai 22.3.

Jäätanssin rytmitanssi: Areena kello 4.55, TV2 kello 14.50 (Juulia Turkkila - Matthias Versluis)

Naisten vapaaohjelma: Areena kello 10.25, TV2 kello 12.30

Lauantai 23.3.

Jäätanssin vapaatanssi: Areena kello 5.25, TV2 kello 18.55

Miesten vapaaohjelma: Areena kello 10.25, TV2 kello 13.00

Sunnuntai 24.3.

Loppunäytös: Areena kello 8.00, TV2 kello 18.30

Lue myös:

Taitoluistelun MM-kisoihin hälytetty Emmi Peltonen: "Olen valmis ottamaan haasteen vastaan"

Emmi Peltonen valittiin taitoluistelun MM-kisoihin korvaamaan sivuun jäänyttä Viveca Lindforsia

Valtava pettymys: EM-mitalisti Viveca Lindfors joutuu jättämään MM-kisat väliin

Taitoluistelun MM-joukkue Japaniin valittu – Viveca Lindfors joukkueen kärkinimi

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat