Suora

  • Urheilukierros
  • Jääkiekon Nordic cup, Suomi - Ruotsi

Ravit palaavat Ylelle – Vermon Finlandia-ajo avaa neljän ohjelman sarjan

Ravit palaavat Ylelle vuosien tauon jälkeen. Yle ja Suomen Hevosurheilulehti Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen neljästä ohjelmasta vuonna 2019.

raviurheilu
Ravihevosia kaarteessa.
AOP

Yle Urheilu tarjoaa ilouutisia ravikansalle: kuluvan vuoden neljää raviurheilun suurtapahtumaa näytetään tunnin mittaisissa ohjelmissa Yle TV2:ssa ja Areenassa.

Ravit poistuivat Ylen tarjonnasta keväällä 2014, kun Viestintävirasto kielsi sponsoroitujen lähetysten esittämisen.

Nyt luvassa on neljän ohjelman sarja, jossa käsitellään tunnin verran raveja suurtapahtumien yhteydessä. Sarja käynnistyy Vermon Finlandia-ajolla 4. toukokuuta.

Tämän jälkeen vieraillaan heinäkuisissa Mikkelin St. Michel -raveissa, lokakuussa Vermon EM-raveissa ja marraskuussa Seinäjoella Kavioliiga Grand Prix -tapahtumassa.

– Ohjelmasarja raveista laajentaa hienolla tavalla Ylen tarjontaa hevosurheilusta. Olemme jo pidemmän aikaa suunnitelleet sisältöjä raviurheilusta, ja onkin jännittävää päästä tekemään perinteistä lajia aivan uudella tavalla, sanoo Ylen urheiluoikeuksista vastaava päällikkö Roope Portman.

Noin tunnin mittaiset ohjelmat nostavat esille hevosia, persoonia ja tarinoita – kaiken sen ajan ja vaivan, jota hevosten hyvinvointiin käytetään.

Ylellä on Hevosurheilu-lehden kanssa sopimus tämän vuoden ohjelmista ja sen lisäksi etuosto-oikeus ohjelmaan kausille 2020–2021.

Lue myös:

Kempeleen kaviourilta Pariisin parrasvaloihin – Timo Nurmoksen ravitähdet varttuvat Perämeren viimassa

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat