Suora

  • Urheilukierros
  • Jääkiekon Nordic cup, Suomi - Ruotsi

"Yksi urheilija sai paniikkikohtauksen" – Kansainvälisestä dopingverkostosta paljastui hurjia yksityiskohtia, syyttäjä puhuu ihmiskokeista

Saksalaismediat ovat avanneet kansainvälisen dopingverkoston toimia keskiviikkoisen Münchenin syyttäjänviraston tiedotustilaisuuden jälkeen.

doping
Saksalaissyyttäjät doping München
Saksalaissyyttäjät kertoivat dopingtutkinnasta keskiviikkona Münchenissä. EPA-EFE/MICHAELA REHLE

Hiihdon MM-kisoissa Seefeldissä kiinnijääneestä kansainvälisestä dopingverkostosta on paljastunut uusia yksityiskohtia. Dopingringin yksi avainhahmoista on ollut saksalainen urheilulääkäri Mark Schmidt, jonka tekemisistä München syyttäjänviraston ylisyyttäjä Kai Gräber kertoi lisätietoja keskiviikon tiedotustilaisuudessaan.

Schmidt pyöritti syyttäjien mukaan dopinglaboratoriota Erfurtin kaupungissa Saksassa. Paikalta löytyi 40 veripussia ja muita dopingin käyttöön viittavia välineitä. Keskiviikkona selvisi, että dopingringissä on ollut mukana 21 urheilijaa 8 eri maasta ja 5 eri urheilulajista.

Saksan yleisradioyhtiön ARD:n mukaan (siirryt toiseen palveluun)Schmidt veloitti jopa parhaimillaan 15 000 euroa kaudesta urheilijoilta veridopingista. Syyttäjä Gräber kertoo ARD:lle, että Schmidt on käyttänyt urheilijoita koekaniineina.

Gräber puhuu "ihmiskokeista". Eräässä tapauksessa urheilija sai verenkiertohäiriön. Urheilija sai paniikkikohtauksen ja joutui työntämään molemmat käsivartensa lumeen olkapäihin asti rauhoittuakseen.

Ylisyyttäjä Gräber ei keskiviikkona ollut pelkästään hämmästynyt siitä, miten kevytmielisesti lääkäri oli suhtautunut veridopingin käyttöön. Hän sanoi ennen kaikkea olevansa ällistynyt siitä, mitä terveysriskejä nämä huippu-urheilijat olivat valmiita ottamaan.

Der Spiegelin mukaan (siirryt toiseen palveluun)jotkut Mark Schmiditin asiakkaista ottivat ennen lentomatkoja urheilukisoihin ylimääräisen litran verta suoniinsa. Viiden litran sijaan urheilijoilla oli kuusi litraa vertaa vartaloissaan. Sen takia he joutuivat ottamaan tromboosilääkkeitä, jotta verenkiertojärjestelmä ei vaurioituisi epänormaalisen kovan paineen takia.

Poliisiauto Itävallan hiihtojoukkueen majoituspaikan edessä Seefeldissä.
Poliisiautot olivat esillä Seefeldin MM-kisojen aikana.Lehtikuva

Die Zeitin mukaan (siirryt toiseen palveluun)Schmidtin lisäksi kolme ihmistä on pidätettyinä. 48-vuotias saksalaisnainen pidätettiin Itävallassa, 66-vuotias saksalaismies luovutettiin Itävallasta Saksaan viime perjantaina. Kolmannesta pidätetystä ei ole kerrottu ykistyiskohtia julkisuudessa. Heitä kaikkia uhkaa 1–10 vuoden vankeustuomio.

Syyttäjän mukaan kansainvälistä dopingrinkiä epäillään pyöritetyn vuodesta 2011 alkaen Seefeldin MM-kisoihin asti. Verensiirtoja on tehty syyttäjien mukaan ympäri maailmaa. Veridoping-rikkeitä on tehty Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Suomessa, Italiassa, Virossa, Kroatiassa, Sloveniassa, Ruotsissa, Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa Havaijilla. Verensiirtoja on tehty syyttäjien mukaan yhteensä yli kolminumeroinen määrä.

Suomessa järjestetttiin esimerkiksi hiihdon MM-kisat 2017. Etelä-Koreassa järjestettiin vuosi sitten talviolympialaiset Pyeongchangissa. ARD:n mukaan ringin jäseniä on ollut paikalla Pyeongchangissa. Havaijilla kisataan vuosittain muun muassa triathlonissa tunnetut Ironman-kilpailut, mutta ARD:n mukaan Havaijn kohdalta tutkitaan maratonkilpailuja.

Viidestä eri urheilulajista on toistaiseksi ARD:n mukaan vahvistunut maastohiihdon lisäksi pyöräily. Seefeldissä otettiin kiinni viisi MM-hiihtäjää, jonka jälkeen myös pyöräilijöitä on kertonut olleensa yhteyksissä Schmidtin rinkiin.

Syyttäjä ei ole tutkinnallisista syistä kertonut keskiviikkona, mistä maista 21 epäiltyä urheilijaa ovat. ARD:n mukaan tutkinta jatkuu vielä pitkään. Esimerkksi epäiltyjen sähköpostikeskustelua on kertynyt yli 1200 sivua.

Lue lisää:

Kansainvälinen dopingpommi suurenee: 21 urheilijaa epäillään veridopingista, rikkeitä tehty myös Suomessa – KRP: Ei apupyyntöjä

NRK: Doping-lääkäri kiersi hiihdon maailmancupissa – asunnolla rampanneet vieraat saivat lillehammerilaisen vuokraemännän tekemään ilmoituksen antidoping-järjestölle

Tällaista dopingkauppaa on pyöritetty Seefeldin MM-kisoissa, taustalla useista huijauksista syytetty lääkäri – "Kuin huonon elokuvan käsikirjoitus" Dopingin myöntäneet hiihtäjät kertoivat virheestään Itävallan televisiossa – MM-kotikisoissa menestyminen houkutteli liikaa: "Näin, että ainoa ratkaisu on lisätä dopingin käyttöä"

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat