Suora

  • Jääkiekon U18 MM, Suomi - Sveitsi
  • Jääkiekon U18 MM: FIN - SUI
  • Jääkiekkokierros
  • Salibandyliiga, naisten 1. loppuottelu SB Pro - PSS
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Suomen menestynein golfari puntaroi lopettamispäätöstään pitkään: "En halua olla pelkästään repun ja matkalaukun kanssa maailmalla"

Ammattilaiskentät jättävä golfari Mikko Ilonen teki vaikean päätöksen.

golf
Mikko Ilonen kuvassa
Mikko Ilonen vetäytyy golfin ammattilaiskentiltä. AOP

Suomen menestynein ammattilaisgolfari Mikko Ilonen kertoi torstaina jättävänsä pelikentät. 39-vuotias Ilonen kertoo miettineensä päätöstään pitkään ja on nyt helpottunut, kun asiaa ei tarvitse enää pähkäillä.

– Kyselin itseltäni, kannattaako minun jatkaa peliuraani. Pohdin sitä pitkään ja olen tyytyväinen, että sain nyt tehtyä tämän päätökseni enkä jäänyt mihinkään roikkumaan, vaan lähden jahtaamaan uusia tavoitteita elämässäni, Ilonen kertoi.

Ilonen toteaa, että tulosten puolesta hän olisi voinut vielä hyvin jatkaakin, vaikka viime ajat ovatkin olleet hänelle nihkeitä.

– Olen kuitenkin pitänyt yhä paikkani Euroopan-kiertueella. Mutta kysyin itseltäni, että halusinko jatkaa pelaamistani nähdyllä tasolla. Mietin mahdollisuuksiani tehdä vielä yksi iso nousu, mutta vastaus siihen jää nyt pimentoon. Voi olla, että siihen olisi ollut vielä mahdollisuuksia, mutta tämä (lopettaminen) tuntui kuitenkin oikealta ratkaisulta.

Lapset lähdössä koulutielle

Myös perheasiat painoivat vaakakupissa lopettamispäätöksessä.

– Kotona on vaimo ja kaksi lasta, jotka alkavat olla kouluiässä. He ovat painavia syitä siihen, että haluan päästä elämään normaalielämää. En halua olla pelkästään repun ja matkalaukun kanssa maailmalla, Ilonen painotti.

– Silloin kun lapset olivat pieniä, matkustaminen oli vielä helppoa eikä ollut oikeastaan muita velvollisuuksia kuin joitakin neuvolakäyntejä. Nyt kun lapsien kuvioihin tulee koulu, niin haluan varmistaa, etten tee hallaa lasten koulutielle. Haluan olla läsnä, kun lasten koulut lähtevät käyntiin.

– Mietin pelivuosiani ihan positiivisella mielellä, en tule varmastikaan katumaan mitään. Kaikki unelmani ja haaveeni eivät ole toteutuneet, mutta unelmien ehkä pitääkin olla kauempana.

Mikko Ilonen.
Mikko Ilonen.AOP

Ilonen on pelannut vuodesta 2001 lähtien ammattilaisena Euroopan-kiertueella. Tie ammattilaiskentille aukesi vuonna 2000 saavutetulla historiallisella The Amateur Championshipin mestaruudella.

– Amateur Championshipin mestaruus oli ehdottomasti tärkein voittoni. Sain lentävän startin ammattilaisuralleni, mistä monet amatöörit ja ammattilaiset unelmoivat, Ilonen muisteli.

Viisi kertaa Euroopan-kiertueen osakilpailuvoittoja juhlinut Ilonen saavutti uransa parhaat tulokset vuonna 2014, jolloin lahtelainen kipusi maailmanlistalla parhaimmillaan 37. sijalle.

Ilosen mukaan vetäytymispäätös ei ole minkään aikakauden loppu, vaan golf säilyy hänelle jatkossakin suurena intohimona. Ilonen haluaa tukea suomalaisten juniorigolfareiden nousua ammattilaiskentille.

– Toivoisin, että suomalaisia huippuamatöörejä saataisiin hyviin kouluihin Yhdysvaltoihin. Siellä on hyviä kouluja, joissa voi kehittyä ammattilaispelaajaksi ja menestyä samalla koulutielläkin.

– Ainakin lumilajeja tulee harrastettua varmasti enemmän kuin viime vuosina. Luulen, että autotallini alkaa täyttyä erilaisista suksista ja laudoista, tulen viettämään aikaani rinteissä, Ilonen suunnitteli.

Lue lisää:

Laji-ikoni Mikko Ilonen vetäytyy ammattilaiskentiltä – "Olen päättänyt löytää tapoja, joilla auttaa suomalaisia juniorigolfareita"

Mikko Ilosen lopettamispäätös sai pitkäaikaisen valmentajan tunteelliseksi – huimasta urasta jää yksi suuri opetus koko suomalaiselle urheilulle

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat