Suora

  • Este- ja kouluratsastuksen EM: Esteratsastuksen joukkuekilpailu
  • Lentopallon EM: Turkki - Kreikka
  • Urheiluruutu
  • Rallin MM, Saksa, 1. päivän kooste
  • Urheiluruutu
  • Dota 2: The International

Norjan supertähti teki ampumahiihtohistoriaa, mutta suomalaiset hiihtivät jopa kärkitahtiin – sukset saivat komeat kehut

Johannes Bö oli päivän sankari Holmenkollenilla, mutta Olli Hiidensalo ja Tero Seppälä toivat iloa suomalaisille.

ampumahiihto
Johannes Bö
Johannes Bö on päässyt juhlimaan tällä kaudella monta kertaa.EPA

Ampumahiihdon maailmancupissa norjalainen Johannes Bö teki historiaa lauantaina voitollaan Holmenkollenin takaa-ajossa. Voitto oli Bölle jo kauden 15:s.

Aiemmin Martin Fourcade ja Magdalena Forsberg olivat voittaneet parhaimmillaan 14 kisaa yhdellä kaudella.

– Ennätyksen rikkominen kertoo, että olen tehnyt jotain hyvää. Tämä on iso päivä. Ensimmäisen ja kymmeneksi sijoittuneen väli on niin pieni, Bö sanoi Ylen haastattelussa.

Suomalaisillakin kulki kisassa. Olli Hiidensalo otti uransa parhaan sijoituksen. Hän nousi 34. sijalta lopputuloksissa 23. sijalle. Tero Seppälä oli puolestaan 35:s.

– Tänään oli hyvä ammuntapäivä, hiihto ja suksi. Mukavasti nousi sieltä, Hiidensalo sanoi.

– Tämä oli elämäni paras takaa-ajo. Uran paras sijoitus tuli. Voi olla tyytyväinen.

Hiidensalo ja Seppälä tykittivät etenkin ladulla todella kovaa. Toisella hiihtokierroksella Seppälä oli peräti koko kisan nopein ja Hiidensalo viides. Kaiken kaikkiaan Seppälä oli viidenneksitoista nopein hiihtoladulla koko kisassa.

– Pääsin peeseissä menemään. Se helpotti. Kolmannella ja neljännellä kierroksella jouduin itsekseen vetämään kovassa vastatuulessa. Se vähän hidasti, Hiidensalo totesi.

Seppälä oli jo perjantain pikakisan jälkeen sitä mieltä, että hän jäisi ulos takaa-ajosta. Hän halusikin näyttää osaamista nyt kauden viimeisessä kansainvälisessä kisassaan.

– En lähtenyt edes riskillä. Oli kyllä niin hyvät sukset. Antoi vaan mennä ja otti seuraavaa selkää kiinni, Seppälä muotoili.

Mutta Hiidensalo jäi ottamatta kuitenkin kiinni.

– Ollin selkä oli isoin juttu, mitä metsästi. Emme ole päässeet kertaakaan aiemmin hiihtämään yhtä matkaa. Se oli ihan hauskaa. Olli vei nyt pidemmän korren, mutta pitää näyttää sitten hänelle SM-kisoissa, Seppälä kuittasi.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Korjattu kello 20.50 Olli Hiidensalon lähtö- ja loppusijoitus.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat