Suunnistusliitto hakee säästöjä, henkilökunta pakkolomalle

Liiton talous on tiukilla, koska perinteiset tuotot ovat pienentyneet.

suunnistus
Yleiskuva suunnistus.
Mode/ REX/ AOP

Suunnistusliitto etsii säästöjä lomauttamalla koko henkilökuntansa kuukaudeksi. Liiton hallitus päätti henkilöstötoimista, koska liiton talous vaatii tasapainottamista. Viime vuonna Suunnistusliitto teki tappiota 123 000 euroa.

– Henkilökunta lomautetaan vuoden 2019 aikana kuukaudeksi. Lisäksi hallitus etsii kevään aikana ratkaisuja, joilla kustannuksia voidaan karsia noin 200 000 euroa nykyiseen verrattuna, liiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki kertoi Suunnistusliiton tiedotteessa.

Liiton talous on tiukilla, koska perinteiset tuotot ovat pienentyneet. Suunnistusliitto on saanut tuloja muun muassa lisensseistä, kilpailijamaksuista ja Suunnistaja-lehdestä.

Lue myös:

Suomen naiset voittivat hiihtosuunnistuksen MM-pronssin

Suutari uran parhaaseen MM-hiihtosuunnistuksessa - sprintin neljäs

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat