1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Huuhkajat

Tyly esitys! Huuhkajille tärkeä voitto Armeniasta – Jensen käytti mahdollisuutensa, vaihdosta tullut Soiri löi lopullisen niitin

Suomi otti avausvoittonsa EM-karsinnoissa. Molempien Suomen maalien pääarkkitehti oli keskikenttäpelaaja Robin Lod.

Teemu Pukki ja Fredrik Jensen halasivat avausmaalin jälkeen. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Suomi voitti Armenian jalkapallon EM-karsintaottelussa Jerevanissa tiistaina. Huuhkajat nappasi tärkeässä vierasottelussa 2–0-voiton.

Suomen maalintekijät ottelussa olivat Fredrik Jensen ja Pyry Soiri. Molempien maalien pääarkkitehti oli kuitenkin keskikentän oikealla laidalla pelannut Robin Lod.

Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava Lod osoitti Armeniaa vastaan pelisilmäänsä ja teknisiä taitojaan. Suomen avausmaaliin hän antoi juonikkaan syötön Teemu Pukille, joka pääsi rangaistusalueelle maalipaikkaan.

Armenian maalivahti Aram Airapetjan sai kätensä väliin Pukin laukaukseen. Pallo kimposi maalin kulmalle, josta Jensen liukui sen maaliin.

– Aina kun pääsee pelaamaan, haluaa antaa syötön tai tehdä maalin. Tänään ei ollut mikään paras peli itseltä tai joukkueelta. Sillä ei ole mitään väliä. Saimme kolme pistettä ja kaikki lähtevät hyvillä mielin kotiin, Jensen sanoi.

Jensen nousi Armenia-otteluun avauskokoonpanoon ja käytti päävalmentaja Markku Kanervan tarjoaman mahdollisuuden loistavasti hyödykseen. Jensen tuli 69 minuutin kohdalla vaihtoon ja kentälle juoksi Rasmus Schüller.

Vaihtomiehistä valokeilaan nousi kuitenkin Soiri, joka korvasi Kasper Hämäläisen 56 minuutin jälkeen.

Soirin 2–0-maalia edelsi Lodin yksilösuoritus. Lod toi pallon rangaistusalueelle, piti Armenian puolustajia pilkkanaan ja syötti lopulta tyhjään tilaan Soirille. Soirin oli helppo työ siirtää pallo tyhjään verkkoon, kun ottelua oli pelattu 78 minuuttia.

– Pääsin tekemään maalin ihan loistavasta esityöstä. Se oli liian helppoa, Soiri sanoi.

Näin Pyry Soiri ratkaisi ottelun lopullisesti Suomelle. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Myös Teemu Pukki sai pallon kertaalleen Armenian verkkoon, mutta tilanne oli paitsio.

Armenialla oli ottelussa omat tilanteensa, mutta Lukas Hradecky pelasi Suomen maalilla totutun erinomaisesti. Hetki Soirin maalin jälkeen Hradecky venytti huimaan tuplatorjuntaan, joka piti Suomen kahden maalin johtoasemassa.

Huuhkajille tuli ottelussa myös ikäviä uutisia, kun kapteeni Tim Sparv sai keltaisen kortin taklatessaan Armenian tähtipelaajaa Henrikh Mkhitarjania. Sparv on varoituksen takia pelikiellossa seuraavasta EM-karsintaottelusta.

Jalkapallon EM-karsintoja on pelattu nyt kaksi ottelua. Suomi on hävinnyt Italialle ja voittanut Armenian.

– Tavoite oli, että tässä vaiheessa olisi vähintään neljä pistettä kasassa. Jäimme kolmeen, joten täysin tyytyväinen ei voi olla, Suomen päävalmentaja Kanerva summasi.

– Tämä Armenia-ottelu oli meille henkisesti tiukka paikka, kun voitto piti saada. Joukkue osoitti henkistä kanttia ja venymiskykyä.

Huuhkajien karsintataival jatkuu kesäkuussa, kun Bosnia-Hertsegovina saapuu vieraaksi Tampereelle. Muut lohkon joukkueet ovat Liechtenstein ja Kreikka. Kuuden joukkueen lohkosta kaksi parasta etenee vuoden 2020 EM-kisoihin.

Lue myös:

Lukas Hradeckylta todella merkittävä huomio Huuhkajien voitosta: "Vaadin tai toivon, että ihmiset osaavat arvostaa sitä"

Kommentti: Fredrik Jensenillä on jäätävät näytöt maajoukkueessa – kylmäpäinen ratkaisija kuvastaa täydellisesti Huuhkajissa tapahtunutta muutosta

Huuhkajien supervaihtomies Pyry Soiri pääsi vihdoin irti ja hehkutti Robin Lodin mieletöntä suoritusta: "Se oli liian helppoa"