Mika Kulmala jättää Hiihtoliiton – seuraaja ei ole vielä tiedossa

Kulmala ehti johtaa Hiihtoliittoa vuoden 2012 alusta lähtien.

hiihto
Mika Kulmala
Mika Kulmala.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala jättää tehtävänsä.

Vt. toiminnanjohtajana aloittaa Hiihtoliiton hallintojohtaja Marleena Valtasola. Hiihtoliitto kertoo tiedotteessaan, että prosessi seuraajan löytämiseksi aloitetaan välittömästi. Kulmala ei kerro tiedotteessa, miksi hän jättää Hiihtoliiton.

– Nyt on sopiva hetki siirtyä sivuun ja antaa tilaa uusille tuulille, niin Hiihtoliitossa kuin omalla työuralla, sanoo Kulmala.

Kulmalan mukaan hänellä ei ole tiedossa seuraavaa työpaikkaa. Hän hoitaa kevään aikana kansainvälisen Hiihtoliiton yhteistyöhön ja televisiointisopimuksiin liittyviä tehtäviä ja lopettaa liitossa kesäkuun alussa.

Hiihtoliiton puheenjohtaja Markku Haapasalmi sanoo, että Kulmalan lähtö ei tullut täysin yllätyksenä. Haapasalmen mukaan Kulmala on pohtinut asiaa jonkin aikaa, ja keskusteluja on käyty. Kulmala irtisanoutui itse tehtävästä.

Puheenjohtajan mukaan suomalaisten vaisulla hiihtomenestyksellä ei ollut vaikutusta siihen, että toiminnanjohtaja Kulmala jättää tehtävänsä. Liiton taloustilanteeseen Haapasalmi toteaa, että se on tiukka, mutta kunnossa.

Kulmala ehti työskennellä Hiihtoliiton johdossa vuoden 2012 alusta lähtien. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Suunnistusliiton toimitusjohtajana.

Kulmalan siirtymisestä syrjään kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Lue myös:

Hiihtoliiton toiminnanjohtaja vastaa Iivo Niskasen avautumiseen: "Yksin tekemällä Suomessa jäädään junasta jälkeen"

Hiihtopomo selittää, miksi Suomi jäi roimasti mitalitavoitteesta – kommentoi myös Niskasen ja Haaviston erimielisyyksiä: "On normaalia, että tilanne purkautuu tällä tavalla"

Lähteet: Hiihtoliiton tiedote.

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat