Maailman paras joukkue osoitti tylyytensä Naisleijonia vastaan – Suomelle rankka tappio MM-kotikisojen avausottelussa

Suomi pelasi kaksi hyvää erää Yhdysvaltoja vastaan, mutta päätöserässä hallitseva maailmanmestari ratkaisi ottelun edukseen tekemällä viisi maalia.

Noora Räty Kuva: EPA

Naisleijonat hävisi avausottelunsa MM-kotikisoissa Yhdysvaltoja vastaan luvuin 2–6.

Suomi pysyi kaksi erää hyvin mukana hallitsevaa maailmanmestaria ja olympiakultamitalistia vastaan, mutta päätöserässä kyyti oli kylmää.

Maalivahti Noora Räty otti kahdessa ensimmäisessä erässä tärkeitä koppeja, mutta päätöserässä hän joutui antautumaan peräti neljästi.

Ottelun Suomi pystyi pelaamaan hyvin kurinalaisesti. Joukkue otti vain kaksi jäähyä koko ottelussa.

Tulevissa otteluissa naisjääkiekon jättiläisiä, Kanadaa ja Yhdysvaltoja, vastaan Suomen täytyy olla vielä tehokkaampi ylivoimalla. Nyt neljä ylivoimaa tuotti yhden maalin.

MM-debytantille heti onnistuminen

Suomi pelasi pirteän avauserän.

Kotiyleisön edessä pelannut Suomi sai ensimmäisen ylivoimamahdollisuutensa reilun kuuden minuutin pelin jälkeen, kun yhdysvaltalaishyökkääjä Kendall Coyne Schofield sai jäähyn huitomisesta.

Suomi ei saanut ylivoimalla pakkopeliään pyörimään, mutta jäähyn jälkeen joukkueet ehtivät pelata vain minuutin verran, kun MM-debytantti Elisa Holopainen siirsi Naisleijonat 1–0-johtoon maalin edestä.

– Oli aika hyvä fiilis, kun kiekko meni maaliin. Saimme ketjun kanssa hyvän hyökkäyksen, ja paikasta sisään, Holopainen kommentoi Yle Urheilun erätaukohaastattelussa.

Jo aiemmin avauserässä naisten arvokisojen ensikertalainen pelasi ennakkoluulottomasti ja oli murtautua maalintekoon alkuminuuteilla.

– Vähän peli jännitti, mutta jännitys helpotti kahden ensimmäisen vaihdon jälkeen, Holopainen kertoi.

Yhdysvallat osoitti avauserän lopussa vaarallisuutensa, kun se tuli tasoihin siirretyn rangaistuksen aikana. Peli pyöri pitkään Suomen alueella, ja lopulta Coyne Schofield toi joukkueensa tasoihin tarkalla laukauksella.

Ylivoima tuotti tulosta

Toisen erän alussa Suomi joutui ensimmäisen kerran alivoimalle, kun Susanna Tapani sai kaksiminuuttisen sääntöjen vastaisesta taklauksesta. Naisleijonat selvitti alivoimansa kuitenkin tyylikkäästi.

Tapanin päästyä rangaistusaitiosta Suomi oli saamassa jopa hyökkäyksen kahdella yhtä vastaan, mutta yhdysvaltalaispelaaja pääsi väliin Riikka Sallisen syöttöön Tapanille.

Ottelun puolivälin jälkeen Suomi siirtyi uudelleen johtoon, kun Petra Nieminen laukoi ylivoimalla 2–1-maalin suorasta hyökkäyksestä.

Heti ylivoimamaalin perään Suomi sai toisen mahdollisuuden erikoistilanteesta, kun maalitilanteesta annettiin Kacey Bellamylle kaksiminuuttinen koukkaamisesta. Toisella ylivoimalla Suomi ei kuitenkaan onnistunut viimeistelemään.

Maailman paras menee menojaan

Päätöserän alussa Suomi sai kylmää vettä niskaan. Kotijoukkue ei päässyt omalta alueeltaan pois, ja Yhdysvaltain MM-debytantti Melissa Samoskevich laukoi joukkueensa tasoihin.

Vain vajaat kaksi minuuttia myöhemmin Hilary Knight pääsi laukomaan 3–2-maalin Suomen harhasyötöstä b-pisteiden välistä.

Suomen toinen alivoima muutamaa minuuttia myöhemmin toi otteluun ratkaisun makua, kun Alex Carpenter pääsi ohjaamaan viivavedon Rädyn selän taakse.

Lopullisen niitin ottelulle iski Brianna Decker, joka teki Yhdysvaltain 5–2-maalin ajassa 51.35.

Loppulukemat 6–2 viimeisteli Annie Pankowski kaksi ja puoli minuuttia ennen päätössummeria.

Suomi kohtaa seuraavaksi MM-kisoissa lauantaina Venäjän kello 16 alkavassa ottelussa. Yle näyttää ottelun suorana TV2:ssa.

Lue myös: