Nuoret tulivat ryminällä sisään MM-joukkueeseen, mutta edes maali ja valinta joukkueen parhaaksi ei riitä Elisa Holopaiselle: "Pystyn vielä parempaan"

MM-jäiden ensikertalaiset olivat hyvin esillä heti ensimmäisessä ottelussaan.

Elisa Holopainen teki Suomen avausmaalin Yhdysvaltoja vastaan. Kuva: Tomi Hänninen

Suomi-nutuissa viiletti kolme naisten arvokisojen ensikertalaista torstai-iltana Espoossa.

Kolmikko Elisa Holopainen, Nelli Laitinen ja Viivi Vainikka pärjäsi aikuisten vauhdissa mainiosti. Debytantit saivat ottelun jälkeen kehuja niin kokeneilta suomalaispelaajilta kuin päävalmentaja Pasi Mustoseltakin.

– Loistavaa oli katsoa heidän peliään. 16–17-vuotiaat natiaiset vetivät ihan huikean ensimmäisen MM-pelin. Välillä katsoi, että eihän tämä ole tottakaan. Täytyy toivoa, että naiset pysyvät terveinä, niin meillä on kolmen vuoden päästä kovia junnuja isoissa rooleissa Pekingissä.

Kuten aiemmin on todettu, Suomella on tulossa paljon lupaavia tyttökiekkoilijoita naisten maajoukkueeseen lähivuosina. Naisleijonien tulevaisuus näyttää hyvältä, vaikka MM-kotikisoihin lopettanee jo muutama pitkän linjan peluri.

– Täytyy muistaa, että nämä kolme ovat vielä täysin alkutaipaleella ja raakileita. Heillä on silti loistavat perustaidot, he ovat pelle pelottomia, joita ei huimaa mikään. Meille on tulossa ketjullinen huippupelaajia tulevaisuudessa. Se on hieno viesti suomalaiselle naiskiekolle, Mustonen kommentoi ottelun jälkeen.

Ensikertalaisista Elisa Holopainen, alle 18-vuotiaiden MM-kisojen paras hyökkääjä, tykitti nimensä katsojien tietoisuuteen viimeistään avauserässä. Holopainen iski 1–0-maalin reilun yhdeksän minuutin pelin jälkeen.

Ottelun tauottua Holopainen valittiin vielä Suomen joukkueen parhaaksi pelaajaksi.

– Omasta mielestäni oli ihan hyvä debyytti, mutta pystyn vielä parempaan.

Holopainen kertoi, että maali vei mukanaan kaiken jännityksen, jota tosin enää pelipäivänä ei ollut kamalasti ilmassa. Enemmän 17-vuotiasta jännitti MM-kisojen aattona.

Debyytissä Holopainen sai jääaikaa reilut yhdeksän minuuttia.

Vaikka Suomi pelasi kaksi mainiota erää Yhdysvaltoja vastaan, oli Holopainen silmin nähden pettynyt ensimmäisen ottelun jälkeen.

– Totta kai harmittaa, että häviö tuli. En tiedä, mitä kolmannessa erässä tapahtui. Vähän ote lipsui, ja jenkit pääsivät karkuun.

Kolmannen erän alussa Yhdysvallat teki kaksi melko nopeaa maalia, mikä oli johtoasemassa päätöserään lähteneelle Suomelle myrkkyä.

– Ehkä siinä tuli pieni ulospuhallus, kun jenkit sai kaksi nopeaa maalia. Meistä jokainen uskoi siihen, että voimme vielä nousta. Nyt se ei kuitenkaan onnistunut.

Lauantaina Suomi kohtaa Venäjän, jolla on paljon yksilötaitoa joukkueessaan.

Resepti menestystä varten oli Holopaiselle selvä: kiekkoa pitää toimittaa maalille hanakammin, puolustuspäässä omat roolit pitää hoitaa huolellisesti ja laukoa torstaista ottelua enemmän ylivoimalla.

Suomen ja Venäjän kohtaaminen kello 16 lauantaina. Ottelu näytetään suorana TV2:ssa. Lähetys alkaa kello 15.40.

Lue myös: