Suora

  • FIFAn jalkapallon naisten MM: ESP - USA
  • Urheiluruutu
  • FIFAn jalkapallon naisten MM: SWE - CAN
  • Urheiluruutu
  • FIFAn jalkapallon naisten MM päivän kooste

Ennakkosuosikit pitivät pintansa puolivälierissä, vaikka pikkumaat kiusasivat isompiaan parhaansa mukaan

Ennakkosuosikit jatkavat naisten jääkiekon MM-kisojen välieriin torstain kolmesta ensimmäisestä ottelusta. Mitalipeleihin tiensä selvittivät siis jo Kanada, Venäjä ja Yhdysvallat.

Jääkiekon naisten MM 2019
Lisa Ruedi #12, SUI, Oxana Bratisheva #42,
Sveitsi ja Venäjä väänsivät tiukasti paikasta välieriin.Tomi Hänninen

Puolivälierien altavastaajista Sveitsi piti Venäjää pisimpään pinteessä naisten jääkiekon MM-kisoissa Espoossa.

Vaikka Venäjä oli ottelussa kuskin paikalla, pysyi peli pitkään lukemien valossa tasaisena. Sveitsin hyökkäykset jäivät kuitenkin usein yksittäisten pelaajien yrityksiksi, kun taas Venäjä pääsi paineistamaan koko viisikolla hyökkäysaluella.

Pelin puolivälissä Anna Shokhina vei Venäjän 1–0-johtoon.

Päätöserän alussa ottelussa alkoi olla jo ratkaisun makua. Jelena Dergatshjova oli unohtunut Venäjän ylivoiman aikana maalin eteen vapaaksi, eikä venäläishyökkääjä paikastaan erehtynyt.

Sveitsi yritti hakea kavennusta ottelun lopussa vielä ilman maalivahtia, mutta ei onnistunut yrityksestään. Sen sijaan Venäjä pääsi viimeistelemään loppulukemat 3–0 tyhjään verkkoon.

Kanada tyylitteli Saksan kumoon

Suomi–Tshekki-puolivälierän voittajan vastustajaksi välierään selviytyi odotetusti Kanada, kun se kaatoi Saksan 5–0.

Kanada oli alusta asti ottelussa kuskin paikalla, vaikka se viimeisteli ensimmäisessä erässä vain yhden maalin. Toisessa erässä vaahteralehtipaidat lisäsivät kaasuja, ja menivät jo 3–0-johtoon.

Päätöserässä Saksa oli väsähti, eikä se jaksanut enää haastaa kiekkojättiä vastaan.

Brianne Jenner
Brianne Jenner teki Kanadan toisen maalin Saksaa vastaan.Tomi Hänninen

Kanada onnistui ottelussa laajalla rintamalla. Joukkueen maalit tekivät Blayre Turnbull, Brianne Jenner, Laura Stacey, Natalie Spooner ja Melodie Daoust.

Joukkueen kapteeni ja johtotähti Marie-Philip Poulin katseli ottelua katsomon puolelta, kuten myös viimeistä alkusarjan ottelua Suomea vastaan. Kanadan maalilla toisen ottelunsa turnauksessa aloitti Emerance Maschmeyer. Kanada on nyt peluuttanut kaikkia kolmea maalivahtiaan turnauksessa.

Japani sinnitteli tarkalla puolustamisella

Yhdysvallat meni odotetusti välieriin, kun se voitti Japanin lukemin 4–0.

Japani pelasi tarkkaa puolustusalueen puolustuspeliä, ja kun Yhdysvallat vielä haki Urheiluruutu-maaleja etenkin ensimmäisessä erässä, pysyi ottelu pitkään tasaisena. Toisaalta Nana Fujimoto Japanin maalilla torjui varmasti. Yhteensä hänelle kertyi torjuntoja peräti 49 kappaletta.

Nana Fujimoto
Srdjan Suki/AOP

Hyökkäysalueelle Japanilla ei juuri ottelun aikana ollut asiaa, eikä se saanut peliä pyörimään Yhdysvaltain alueella edes ylivoimalla.

Japanin paras tilanne tuli toisen erän lopulla, kun Haruna Yoneyama pääsi yksin läpi hyökkäyssinisellä. Kiekko oli lähellä mennä maaliin Maddie Rooneyn kainalosta, mutta yhdysvaltalaisvahti sai lopulta kopattua pelivälineen syliinsä.

Tappiota tämän hetken maailman kovinta naiskiekkojoukkuetta vastaan ei kuitenkaan voi pitää Japanin kannalta pettymyksenä. Joukkue pelasi hyvin omilla vahvuuksillaan ja osoitti, että A-sarjan laajentaminen kymmeneen joukkueeseen tehtiin oikeaan aikaan.

Yhdysvaltain maalit ottelussa tekivät Hilary Knight (2), Cayla Barnes ja Kendall Coyne Schofield.

Hallitseva mestari Yhdysvallat kohtaa välierissä Venäjän.

Välierät pelataan lauantaina. Mikäli Suomi voittaa iltaottelussa Tshekin, pelaa Naisleijonat kello 16 alkavassa välierässä. Yhdysvallat ja Venäjä kohtaavat puolestaan kello 20 alkavassa pelissä.

Yle näyttää molemmat välierät suorana perjantaina TV2:ssa ja Yle Areenassa. Lähetys ensimmäisestä välierästä alkaa kello 15.40 ja toisesta kello 19.55.

Lue myös:

MM-kaukalon kylmäpää on pitänyt jääkiekon etusijalla valinnoissaan – tulevaisuudessa Petra Nieminen tahtoo olla yksi maailman parhaista hyökkääjistä: "Haluan laittaa sata prosenttia jääkiekkoon"

Yli vuosikymmenen Naisleijonien taustalla vaikuttanut Arto Sieppi siirtyi kesällä Japanin avuksi – torstaina joukkue mittaa maailman parhaan, mutta se on vasta alkusävel matkalla Pekingiin ja siitä eteenpäin Suomi pöllytti kolme vuotta sitten Tshekkiä, mutta nyt asiantuntija varoittaa Naisleijonia ylimielisyydestä: "Tshekin vauhtiin ei saa mennä"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat