Lukion ensimmäistä käyvän Nelli Laitisen perässä ovat jo Pohjois-Amerikan yliopistot – nyt MM-debytantti ihastuttaa aikuisten arvokisoissa: "Tykkään, kun junnut eivät tule nöyristelemään"

Puolustaja Nelli Laitinen, 16, on pelannut vakuuttavasti ensimmäisissä aikuisten arvokisoissaan Espoossa.

urheilu
Nelli Laitinen, MLYNKOVA Natalie
Nelli Laitinen ihastui lapsena jääkiekossa vauhtiin. Maalin tekeminen ja joukkueen kanssa oleminen olivat myös asioita, jotka saivat Laitisen valitsemaan jääkiekon lajikseen.Emil Hansson/AOP

"En muista Laitiselta hirveän montaa huonoa suoritusta. Ikää on kuitenkin vasta 16 vuotta, ja siitä huolimatta todella kypsää pelaamista. Laitinen ei ole pettänyt oikeastaan missään tilanteessa." - selostaja Matti Härkönen Nelli Laitisesta Tshekki-ottelussa.

Vuodenvaihteessa puolustaja Nelli Laitinen kipparoi Tyttöleijonat harvinaiseen MM-pronssiin Japanissa. Nyt vasta 16-vuotias Laitinen ihastuttaa ensimmäisissä naisten MM-kisoissaan Espoossa.

Haukilahden lukiota käyvän Laitisen suunnitelmana on todennäköisesti jatkaa muutaman vuoden päästä uraansa Pohjois-Amerikan yliopistosarjassa.

Tuota tavoitetta varten pullat ovat jo hyvin uunissa. Laitinen on nimittäin ehtinyt vakuuttaa oman ikäluokkansa kansainvälisissä turnauksissa siinä määrin, että muutamat yliopistot ovat jo lähestyneet häntä.

– Vielä ei kuitenkaan tunnu siltä, että minusta olisi mitään erityistä kilpailua, Laitinen sanoo Yle Urheilulle.

Pohjois-Amerikan yliopistot ovat suurimpien lupausten perässä jo hyvissä ajoin ennen lukion päätöstä. Useimmiten lahjakkuuksia bongataan juuri alle 18-vuotiaiden MM-kisoista.

Mikäli Laitinen tahtoo valkolakin saavutettuaan jatkaa yliopistopolulle, saanee hän valita mieleisen yliopiston itselleen, sillä kiinnostuneita ilmaantuu tulevina vuosina varmasti vielä enemmän.

– Olen yllättynyt, jos maailmassa on parempi vuonna 2002 syntynyt pakki. Nelli on hämmästyttävän kypsä noin nuoreksi naiseksi. Hänen itseluottamuksensa on kymmenen vuotta vanhemman tasolla, Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen kommentoi Laitisesta kertovassa dokumentissa.

Pidemmän aikavälin tavoitteet ja haaveet ovat nekin jo Laitisella selvänä.

– Isoin unelmani on, että pääsisin joskus pelaamaan ammatikseni jääkiekkoa.

Vakuuttava debyyttiturnaus idolin opissa

Vaikka naisten MM-kisoissa vauhti on kovempaa ja peli fyysisempää kuin mihin Laitinen on alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa tottunut, on nuori puolustaja tullut ryminällä maajoukkueeseen sisään. Laitinen on pelannut toisessa puolustusparissa seurajoukkueesta Bluesista tutun pakkiparin Minnamari Tuomisen kanssa.

– Minttu on sanonut, että minun ei tarvitse ajatella liikaa, vaan mennä omalla osaamisellani eteenpäin. Niitä ohjeita on tullut aika monelta pelaaajalta.

Nelli Laitinen, Minnamari "Minttu" Tuominen
Tuttu pakkipari. Nelli Laitinen ja Minnamari Tuominen pelasivat tällä kaudella yhdessä jo Bluesissa. Nyt kaksikko pelaa puolustusparina Naisleijonien takalinjoilla.Emil Hansson/AOP

Toinen Laitista opastanut pelaaja on Naisleijonien kapteeni, puolustaja Jenni Hiirikoski. Luulajassa pelaava Hiirikoski sattuu olemaan myös Laitisen idoli lapsuudesta.

– On tosi hienoa pelata samassa joukkueessa. Muistan, että pelasin ensimmäisen maaotteluni Jenni Hiirikosken parina. Se oli aika uskomaton fiilis, Laitinen sanoo.

Naisleijonien debytantit ovat tehneet vaikutuksen maajoukkueen konkareihin.

Hän tukee hyvin hyökkäyksiä, avauspelaaminen on kunnossa ja hän näkee pelin hienosti, kun kiekko tulee lapaan. Hän tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Nelli on tosi taitava.

Jenni Hiirikoski

Hiirikoski uskoo, että Laitinen on maajoukkueessa pitkään vastuunkantaja. Jo nyt vahvuudet ovat sillä tasolla, että Laitinen on selvä vahvistus joukkueessa.

– Hän tukee hyvin hyökkäyksiä, avauspelaaminen on kunnossa ja hän näkee pelin hienosti, kun kiekko tulee lapaan. Hän tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Nelli on tosi taitava, Hiirikoski kehuu.

Vaikka Laitinen on vasta 16-vuotias, ei hän ole arastellut lainkaan maailman parhaiden naiskiekkoilijoiden seassa.

– Meidän nuoriamme on ollut aivan huikeaa katsoa. He tuovat paljon energiaa jäälle. Luisteluvoimaa löytyy vaikka muille jakaa. On ollut hieno katsoa, millä ilolla he ovat pelanneet. Tykkään, kun junnut eivät tule nöyristelemään vanhuksien eteen, maalivahti Noora Räty sanoo.

Pelotonta peliä ja kovaa kehitystä

Laitinen sanoo itsekin, ettei suuremmin jännitä pelejä edes arvokisatasolla. Kentällä hän ei ajattele, keitä on vastassa, vaan luottaa omiin taitoihinsa.

– Kentällä pitää mennä siten, kun selkäranka sanoo. Menen sillä fiiliksellä, että tämä on mukavaa ja kivaa. Tämä on sitä, mitä tykkään tehdä.

Noora Räty, Laura Stacey, Nelli Laitinen
Nelli Laitinen (nro 7) ei ole naisten MM-kisoissa maailman parhaita pelaajia nöyristellyt.Emil Hansson/AOP

Viime vuosina Laitisen elämässä on tapahtunut paljon muutoksia, jotka ovat potkineet nuorta eteenpäin niin kaukalossa kuin siviilissäkin.

Reilu vuosi sitten Bluesista soitettiin Laitiselle alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisojen jälkeen ja kysyttiin halukkuutta tulla joukkueeseen pelaamaan. Lohjalta lähtöisin oleva Laitinen pelasi tuolla kaudella vielä Hakin poikajoukkueen mukana, mutta koska sarjakausi pojissa oli jo loppunut, tarttui Laitinen tilaisuuteen.

Jo ennen soittoa Laitinen oli miettinyt lukion käymistä Haukilahden koulun urheilulinjalla isoveljensä Vilin jalanjäljissä. Myös Vili Laitinen pelasi Espoossa opiskeluaikanaan.

– Minusta se oli toimiva ratkaisu. Kun pääsin pelaamaan Espooseen, oli aika varmaa, että muutan tänne ja tulen lukioon tänne.

Tällä kaudella Laitinen pelasi ensimmäisen kokonaisen kauten Naisten Liigassa Bluesin riveissä. Laitinen tykitti runkosarjan 27 ottelussa tehot 12+27=39. Noissa otteluissa hän oli joukkueensa viidenneksi tehokkain pelaaja.

– Minulla oli tosi onnistunut kausi. Sain parannettua kiekollista peliäni. Sitten kausi päättyi vielä Suomen mestaruuteen. Olen onnellinen siitä.

Kari Eloranta
Pitkän uran puolustajana tehnyt Kari Eloranta neuvoo Naisleijonien pelaajia MM-kotikisoissa.Tomi Hänninen

Pohjat ovat Laitisella kunnossa siihen, että hän voi muutamassa vuodessa nousta aikuisten arvokisoissa parhaiden puolustajien joukkoon. Sitä Laitinen myös tavoittelee. Hän haluaa kantaa vastuuta joukkueessa ja olla johtava pelaaja.

Laitinen on paitsi innokas treenaaja, myös utelias ja täydellisyyttä tavoitteleva. MM-kisoissa Laitinen käy penkillä keskusteluja valmentaja Kari Elorannan kanssa siitä, mitä eri pelitilanteissa olisi voinut tehdä toisin, paremmin.

– Haluan kehittyä koko ajan paremmaksi pelaajaksi. En ole yleensä hirveän tyytyväinen. Koko ajan pitää olla parempi. Se on se juttu. Jotkut sanovat, että olen vähän liian itsekriittinen, mutta en ole itse ihan samaa mieltä, Laitinen kertoo.

Lue myös:

Naiskiekkoilijat lähtevät entistä innokkaammin Yhdysvaltain yliopistosarjaan kehittymään – maajoukkueeseen murtautuminen voi kuitenkin vaikeutua

Onko Naisleijonien Kanada-ottelun aneemisuus jo unohdettu, kun pelataan MM-finaalipaikasta? "En usko, että valmennuksen tarvitsee kauheasti joukkuetta sytytellä"

Kuka iskee Naisleijonista Kanadan verkkoon? Veikkaa avausmaalintekijää ja voita Suomen pelipaita nimikirjoituksilla!

Naisleijonat lähtee hakemaan välierästä historiallista temppua, jota maalivahti Räty on metsästänyt 15 vuotta: "Jos nyt, tänä vuonna olisi se vuosi"

Naisleijonissa puhutaan avoimesti myös tabuaiheesta – kuukautiset vaikuttavat harjoitteluun ja pelaamiseen

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat