Suora

  • Uinnin MM, aamun kilpailut
  • Uinnin MM
  • Uinnin MM

Pikaluistelijoista leivottiin muodostelmaluistelijoita muutamassa kuukaudessa – "He kaatuilivat niin paljon, että he olivat aivan mustelmilla"

Historian ensimmäinen kiinalainen muodostelmaluistelujoukkue harjoittelee jopa kahdeksan tuntia päivässä.

urheilu
Kiinan muodostelmaluistelujoukkue on mukana MM-kisoissa
Kiinan muodostelmaluistelujoukkue on mukana MM-kisoissa

Muodostelmaluistelun MM-kisojen toisena päivänä innokasta suomalaisyleisöä pääsi huudattamaan ensimmäisenä kiinalainen Team Ice Pearls.

Team Ice Pearls on ensimmäinen kiinalaisjoukkue, joka on mukana muodostelmaluistelun MM-kisoissa. Joukkueen matka muodostelmaluistelun arvokisoihin on ollut vähintäänkin erikoinen.

Vielä vuosi sitten joukkuetta ei ollut edes olemassa. Yhdeksän kuukautta sitten, kesällä 2018, perustettu joukkue on kasattu kokoon yksinluistelijoista, jäätanssijoista ja pikaluistelijoista.

Haasteita on riittänyt. Joukkueen seitsemän pikaluistelijaa olivat koko ikänsä tottuneet pitkäteräisiin luistimiin, joilla on tarkoitus kulkea vain eteenpäin. Ensimmäiseksi ongelmaksi muodostui kääntyminen lyhyellä taitoluisteluterällä.

– Terä loppui kesken. Pikaluistelijat kaatuilivat niin paljon, että he olivat aivan mustelmilla, Kiinan joukkueen manageri Jiang Hongbo kertoo Yle Urheilulle.

Team Ice Pearls
Team Ice Pearls perjantain lyhytohjelmassa.Roni Rekomaa / Lehtikuva

Harjoitusmäärät ovat kesästä tähän päivään asti olleet hurjat: joukkue harjoittelee kuudesta kahdeksaan tuntia päivittäin. Kehitys on ollut nopeaa, ja vain yhdeksän kuukautta myöhemmin joukkue kilpailee lajin arvostetuimmassa ja kovatasoisimmassa kilpailussa.

– Tämä on ihme. Tänään ei tullut virheitä, joten olen iloinen ja ylpeä joukkueesta, Hongbo kommentoi kilpailun jälkeen.

Vaikka Team Ice Pearls on yrittänyt kuroa tasoeroa ja menetettyjä harjoitusvuosia maailman kärkeen kiinni suurilla harjoitusmäärillä, jäi se lyhytohjelmassa viimeiseksi ja on toistaiseksi toiseksi viimeisenä vapaaohjelmakilpailussa.

Kiinalaisfanit loistavat vielä poissaolollaan

MM-kisaedustuksen ansiosta muodostelmaluistelu on saanut aiempaa enemmän tukea Kiinan taitoluisteluliitolta. Tärkeä sysäys lajin kehitykselle Kiinassa olisi muodostelmaluistelun pääsy talviolympialaisten lajiohjelmaan.

Seuraavat talviolympialaiset järjestetään vuonna 2022 Pekingissä Kiinassa. Kiina on satsannut talviurheiluun suuria summia ja luonut harjoituskeskuksia, jotta kotikisoissa kolmen vuoden päästä tulisi menestystä.

Hiihtäjiksi haluttiin yleisurheiljoita, mäkihyppääjiksi voimistelijoita, kelkkailijoiksi pikajuoksijoita. Pikaluistelijat sopivat jääkiekkoon – tai muodostelmaluisteluun.

Muodostelmaluistelua ei Pekingissä kuitenkaan nähdä. Näin päätti Kansainvälinen olympiakomitea viime kesänä.

Urheilijat ja muut lajin ystävät ovat ottaneet olympiastatuksen lipsahtamisen sormiensa välistä harmistuneina. Suomalaisjoukkue Marigold IceUnity ottaa asiaan kantaa kauden lyhytohjelmateemallaan WhyNot, jossa se kysyy, miksi muodostelmaluistelu ei vieläkään ole olympialaji.

Kiinalainen muodostelmaluistelu on vielä lapsenkengissään. Manageri Hongbon mukaan muutama lisävuosi tekee hyvää Kiinan kehitykselle lajissa.

– Sitten, kun muodostelmaluistelu on joskus olympialaji, olemme toivottavasti jo tosi hyviä. Tavoitteemme ovat korkealla.

Team Ice Pearlsin manageri myöntää, ettei lajia juuri tunneta Kiinassa. Noviisitason joukkueita on tänä vuonna tullut useita lisää ja laji on saanut myös omat Kiinan mestaruuskilpailut.

– Täällä Helsingissä ei ole kiinalaisfaneja. Tunnelma on silti uskomaton, koska suomalaisyleisö kannustaa meitä, Hongbo sanoo.

Yhdysvalloissa alkunsa saanut laji on suosittua Pohjois-Amerikassa, Suomessa ja Venäjällä. Näistä maista tulevat myös parhaat joukkueet.

Laji on viime vuosina levinnyt eksoottisempiinkin talviurheilumaihin: esimerkiksi Australia ja Turkki ovat olleet mukana jo useita kertoja.

Uudet maat eivät ole toistaiseksi nousseet kolkuttelemaan kärkisijoja, mutta nähtäväksi jää, palkitaanko kiinalaisten hurjat harjoitusmäärät ja kasvava lajikulttuuri tulevina vuosina.

Lue myös:

Katso suorana: Suomalaisjoukkueille hopeaa ja pronssia MM-jäällä kotiyleisön edessä

Kuolemanspiraalit valtaavat jään – tuleeko maailmanmestaruus Suomeen vapaaohjelman taiteellisella temppuradalla?

Havuja 我操! Kiina yrittää leipoa maratoonareista ja soutajista hiihtosankareita, mutta syttyykö kansan hiihtohulluus presidentin käskystä?

Suomalaisjoukkueilla vahva ote MM-mitaleista ja jopa mestaruudesta muodostelmaluistelun MM-kotikisoissa

Kovimmat muodostelmaluistelufanit soittavat lehmänkelloa ja seuraavat joukkuettaan maailman ääriin - "Elämme planeetalla nimeltä 'Synchro'"

Suomi taistelee kullasta muodostelmaluistelun MM-kisoissa kahden kokeneen joukkueen voimin – "Kotikisat ovat urheilijan unelma"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat