Legenda Riikka Sallisen ura päättyi mahdollisesti Espoon trillerimäisessä illassa – raivokkaasti kannustaneen kotiyleisön edessä pelaamisesta tuli uran kohokohta: "Nämä jutut muistan läpi ikäni"

Hyökkääjä Riikka Sallinen ihasteli MM-finaalin jälkeen sitä, millainen muutos naiskiekossa on tapahtunut niin katsomossa kuin kaukalossa.

Jääkiekon naisten MM 2019
Riikka Sallinen
Unohtumaton tunne. Kädet kohti kattoa MM-kotikisoissa täyden katsomon edessä.Tomi Hänninen

Yksi huikea pelaajaura saattoi päättyä Espoon MM-kotikisoihin. Hyökkääjä Riikka Sallinen kertoi jo ennen arvokisoja, että aikoo miettiä uransa jatkoa myöhemmin keväällä.

Heti finaaliottelun jälkeen Sallinen sanoi, että juuri nyt tuntuu siltä, ettei hän jatka uraansa. Sallinen aikoo kuitenkin miettiä jatkoaan rauhassa.

– Annan minulle sen pienen mahkun, että jos löydän kipinän, voin jatkaa.

Sallinen on ehtinyt pitkän pelaajauransa aikana pelata useissa arvokisoissa. Esimerkiksi olympialaisia Sallisella on vyöllä neljät. Silti kotikisat olivat omalla tavallaan paljon erityisemmät kuin neljän vuoden välein järjestettävät olympialaiset.

Kokemuksena tämän kevään kotikisat menivät Sallisen listalla ykköseksi.

– En tajunnut, että kotikisat voivat olla näin hienot. Nämä olivat ihan uskomaton juttu. Täällä yleisön tuki antoi meille ihan mielettömästi lisää energiaa ja voimia. Ihan mahtavat kisat. Nämä jutut muistan läpi ikäni.

Espoon MM-kisat olivat Salliselle uran toiset kotikisat. Edelliset hän pelasi vuonna 1992.

Tuossa 27 vuodessa on niin pelissä kuin katsomossa tapahtunut suuri muutos.

– Tämä on jotain ihan eri planeetalta olevaa niin kaukalossa kuin katsomossa. Olemme varmaan löytäneet tiemme monen suomalaisen sydämeen.

Riikka Sallinen.
Riikka Sallinen on jatkanut peliuraansa, koska tykkää pelaamisesta ja treenaamisesta. Sallinen haluaa jatkuvasti kehittyä paremmaksi ja auttaa joukkuettaan.Tomi Hänninen

Vaikka Sallinen täyttää kesällä jo 46 vuotta, ei ikä näkynyt hänen otteissaan kaukalossa – ainakaan kielteisessä mielessä. Konkari otti paikkansa ykkössentterinä ja pystyi pelaamaan edelleen kansainvälisen tason edellyttämällä tavalla.

Sallinen on urastaan niin seurajoukkueissa kuin maajoukkueissakin kiitollinen.

– Olen tosi kiitollinen, että pystyn tämän ikäisenä vielä pelaamaan tällä tasolla. Olen todella onnellinen siitä, että olen saanut olla mukana tässä hommassa.

Ainutlaatuinen joukkue

Sallisen kevät ja kenties urakin oli saada parhaan mahdollisen lopun. Suomi oli lähellä kaataa Yhdysvallat MM-finaalissa. Petra Niemisen tekemä jatkoerämaali kuitenkin hylättiin pitkän videotarkistuksen jälkeen.

Sallisen mielestä maali oli selvä, eikä hylkäämisperusteita ollut helppoa hyväksyä.

Se, miten Suomi jatkoi pelaamista hylkäysperusteen jälkeen, kertoi kaiken siitä, kuinka sitkeästä joukkueesta on kyse.

– Puhuimme tyttöjen kanssa, että jos se ei olekaan maali, niin me vain jatkamme ja teemme uuden maalin. Tämä on sellainen joukkue, joka ei luovuta missään hetkessä. Moni joukkue ei pystyisi tuollaiseen suoritukseen tuollaisen antikliimaksin jälkeen.

Riikka Sallinen ja Pasi Mustonen
Pasi Mustonen kiitti jokaista pelaajaansa MM-finaalin ratkettua.Tomi Hänninen

Suomen upea MM-turnaus päättyi lopulta hopeisiin mitaleihin. Palkintojenjaon jälkeen päävalmentaja Pasi Mustonen halasi jokaista pelaajaansa.

Samalla Mustonen sanoi jokaiselle muutaman sanan.

– Pasi sanoi, että on ollut hienoa saada olla minun valmentajani. Hän onnitteli siitä, että tämä on meille historiallinen juttu kaikesta huolimatta.

Sallinen pelasi jo historian ensimmäisissä naisten MM-kisoissa vuonna 1990. Välissä hän piti kymmenen vuoden tauon pelaamista ennen kuin palasi takaisin kaukaloon ennen Sotshin olympialaisia kaudella 2013–14.

Nyt saavutettu hopea oli kirkkain mitali, jonka Suomi ja Sallinen ovat saavuttaneet MM-kisoista.

Pettymys ottelun jälkeen oli luonnollisesti suuri, mutta Sallinen osasi jo ottelun jälkeen ajatella saavutusta riikkamaisen positiivisesti.

– Hopea ei juuri nyt tunnu ihan voitoteltu, mutta kyllä tämä kuitenkin on upea juttu.

Lue myös:

Jo kertaalleen mestaruutta juhlinut Naisleijonat taipui MM-hopealle värikkäiden vaiheiden jälkeen – Yhdysvallat vei voiton voittomaalikisassa

Kiekon kertaalleen jatkoerässä maaliin saanut Petra Nieminen: "Jos maalivahti tulee alueeltaan pois, se on yhtä lailla pelaava pelaaja" Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela: "Mitään protestimahdollisuutta säännöt eivät tunne" Kommentti: Naisleijonat euforiasta farssin kautta megapettymykseen

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat