Suora

  • Elävä arkisto esittää

Legendaarinen Imatranajo aikoo nousta suurten kesätapahtumien joukkoon – taustajoukkoihin tulee Jyväskylän MM-rallin entinen johtaja Jarmo Mahonen

Imatranajo oli 1970-luvulla yksi Suomen suurimmista kesätapahtumista. Nyt se hamuaa sinne takaisin.

Imatranajo
Open SB -sarjan kuljettaja Imatranajossa.
"Sankarilliset hurjapäät" halutaan säilyttää Imatranajon tärkeimpänä asiana, vaikka tapahtumaa muuten kehitetään. Kuvassa Open SB -sarjan kuljettaja Imatranajossa vuonna 2017. Tommi Parkkinen / Yle

Eurooppalainen katuratamoottoripyöräilyn suurtapahtuma Imatranajo aikoo kasvaa entistäkin suuremmaksi kansainväliseksi kesätapahtumaksi. Imatranajon markkinointi sekä näkyvyys kasvavat ja tapahtuman taustalle tulee merkittäviä neuvonantajia.

Kansainvälisen autourheiluliiton FIA:n MM-rallien johtaja Jarmo Mahonen tulee auttamaan tapahtuman moottoriurheilullisissa asioissa. Manageri Sakari Timonen ottaa vetovastuuta puolestaan Imatranajon oheistapahtumista ja niiden markkinoinnista.

Taustalle Imatran moottorikerho ry on perustanut Imatranajo Oy:n, jonka hallituksen puheenjohtajana on Imatran entinen kaupunginjohtaja Pertti Lintunen. Hänellä on pitkä kokemus ja monipuoliset suhteet Venäjälle, etenkin Viipuriin ja Pietariin. Uuden Imatranajon kehittäminen tähdätään vuoteen 2022.

Pertti Lintunen, Sakari Timonen ja Jarmo Mahonen.
Imatran entinen kaupunginjohtaja Pertti Lintunen (vas.), manageri Sakari Timonen (kesk.) ja FIA:n entinen rallipomo Jarmo Mähönen visioivat Imatranajon uusia tuulia Imatralla.Ville Toijonen / Yle

Pikkupojasta lähtien moottoripyörämiehiä

Jarmo Mahosen nimeen liitetään usein titteli mister Ralli. Hän toimi FIA:ssa MM-rallin johtajana ja on ollut kehittämässä Jyväskylän MM-rallia 20 vuoden ajan eli rallin nykyisin mittoihin saakka. Talvella eläköitynyt Mahonen kaipasi kuitenkin jotain harrastusta elämäänsä.

– Olen aina sanonut, että meillä jokaisella on jokin pimeä puoli, ja minulla se on ollut moottoripyörät, Mahonen kertoo hymyillen.

Mahonen muistaa noin 45 vuoden takaiset Imatranajon fiilikset.

– Isä toi Imatralle, kun olin kymmenvuotias, joten sitä ilmapiiriä olen hengittänyt. Jäin eläkkeelle talvella ja olen kieltäytynyt kaikista tarjouksista. Kun Imatran pojat soittivat, sanoin, että mä tuun heti käymään, kertoo Jarmo Mähönen.

Imatranajo 2016
Imatranajo kesällä 2016, kun radalla oli superbike-sarja. Tommi Parkkinen/Yle

Imatranajo tienhaarassa

Jarmo Mahosen mukaan Imatranajo on tällä hetkellä tapahtumana tienhaarassa. Samanlaisessa oli Mahosen mukaan Jyväskylän MM-ralli runsaat 10 vuotta sitten.

– Halutaanko pysyä pienenä kotikutoisena kaupunkitapahtumana vai haetaanko kannattavaa kasvua? Imatralla on valittu, että lähdetään hakemaan isompaa, ja se on pitkä prosessi, Mahonen toteaa.

Kolmikko visioi, että Imatranajo olisi muutaman vuoden kuluttua maanlaajuinen tapahtuma, jonka kaikki tuntevat nimellä. Tärkeintä eli ratamoottoripyöräilyä ei haluta häivyttää, vaan edelleen Imatra on paikka, missä "heroistiset hurjapäät" ajavat kovaa kapealla katuradalla.

Imatranajo 2017 maaliviiva
Imatranajo on ensi kesänä kesäkuussa. Jarmo Mahosen mukaan luvut näyttävät, onko se hyvä aika pitää tapahtuma Imatralla.Tommi Parkkinen / Yle

Koko Imatran juttu

Imatranajo eli menestyksensä huippua 1970-luvun puolivälissä, jolloin se oli maankuulu moottoripyörätapahtuma. 1980-luvun alkupuolella turvallisuus oli yksi iso syy, miksi Imatranajo lopetettiin.

Muutama vuosi sitten aloitettu uusi toiminta on tuonut Imatralle mukavasti katsojia. Imatranajo alkaa 30 vuoden tauon jälkeen

Esimerkiksi viime vuonna tapahtuma sai noin 36 000 katsojaa, mikä oli kehnon sään vuoksi hieman odotettua vähemmän.

Nyt mukaan pyydetyt taustavoimat toivovat, että paikalliset yrityksetkin näkisivät tapahtuman olevan hyödyksi monelle. Viime kesänä tehdyn kävijätutkimuksen mukaan tapahtuma toi Imatralle noin 4,5 miljoonaa euroa, josta 2,7 miljoonaa euroa vierailivat käyttivät muun muassa majoitukseen ja ravintolapalveluihin.

Imatranajo 2017, superbike.
Imatranajo ajetaan kapealla katuradalla aivan Imatran keskustan tuntumassa. Kuva superbike-sarjasta kesältä 2017. Tommi Parkkinen / Yle

Imatran entinen kaupunginjohtaja Pertti Lintunen oli muutama vuosi sitten myös mukana, kun Imatranajo päätettiin aloittaa uudelleen.

– Minulla on tuntumaa, miten kaupunkia voidaan kehittää yhteistyössä yritysten ja kolmannen sektorin kanssa. Minusta Imatranajo on kansainvälinen tapahtuma, ja tässä mielessä meitä kaikki tarvitaan tähän työhön, sanoo Lintunen.

Ciagomo Agostini lähdössä näytösajoon, Imatranajo 2017.
Ciagomo Agostini lähdössä näytösajoon Imatranajossa kesällä 2017.Tommi Parkkinen / Yle

Imatralla IRRC-sarjaa

Ensi kesänä Imatranajo järjestetään Imatran katuradalla 14.–16.6.2019.

IRRC-sarjassa käydään kuusi osakilpailua. Niistä ensimmäinen on Alankomaiden Hangelossa toukokuun puolessa välissä. Imatranajo on IRRC-sarjan kauden toinen osakilpailu.

Supersport-luokkaan on tulossa 21 kuljettajaa. Mukana ovat muun muassa hallitsevan mestari, ranskalainen Matthieu Lagriven. Muita huippunimiä ovat saksalainen Thomas Walther, ranskalainen Pierre Yves Bian sekä belgilainen Laurent Hoffmann.

Suomalaiskuskeista mukana ovat Anssi Koski ja Erno Kostamo.

Kuuntele uusien taustajoukkojen ajatuksia Imatranajosta.
Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat