Suora

  • Urheilukierros
  • Yleisurheilun GP-sarja, Jyväskylä
  • Yleisurheilun GP-sarja, Jyväskylä
  • Urheiluruutu
  • FIFAn jalkapallon naisten MM: JPN - ENG
  • FIFAn jalkapallon naisten MM: SCO - ARG
  • Urheiluruutu
  • FIFAn jalkapallon naisten MM päivän kooste

Kommentti: Kääntyykö Kadrin pelikielto sittenkin Toronton eduksi?

Bostonin on kaivettava esiin tunne ja kovuus voittaakseen, kirjoittaa Yle Urheilun NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä.

NHL
Toronton Nazem Kadri tuomarien keskellä.
Toronton Nazem Kadri tuomarien keskellä.AOP

WINNIPEG. On hämmentävää, miten historia joskus toistaa itseään. Vielä hämmentävämpää on, kun se tapahtuu ihmisen suoranaisen jääräpäisen oppimiskyvyttömyyden seurauksena. Torontossa elettiin viikonvaihteessa uusiksi kevättä 2018. Leafs-hyökkääjä Nazem Kadri menetti harkintakykynsä toisena keväänä putkeen.

Vuosi sitten Kadri taklasi raukkamaisesti polvillaan ollutta Tommy Wingelsiä päähän, lauantaina Kadri iski poikittaisella mailalla Bostonin Jake DeBruskia kasvoihin. Viime keväänä pannan pituus oli kolme ottelua, nyt ykköskierroksen verran. Eli siis kolmesta viiteen ottelua riippuen siitä, miten pitkäksi sarja venyy.

On selvää, ettei Kadrin uskomatonta typeryyttä katsota millään taholla hyvällä. On täysin mahdollista, etenkin jos Leafs taipuu Bostonille, että vaakalaudalla on jopa Kadrin jatko Torontossa. Siitäkin huolimatta, että hän on kolmosketjun jarrusentterin roolissa erinomainen pelaaja, ja neljän ja puolen miljoonan caphitin kautta vieläpä halpa sellainen.

Mutta liika on liikaa ja Kadrin tapauksessa joukkuetta vahingoittavia sekoiluja alkaa olla liikaa. Temperamenttista kanadalaista on kuritettu pelikielloilla tämän vuosituhannen puolella jo viisi kertaa, vain Bostonin Brad Marchand (6) on ollut tältä osin Kadria likaisempi pelaaja. Leafs-hyökkääjä on menettänyt pelikieltojen vuoksi palkkatuloinakin käsittämättömästi lähes puoli miljoonaa taalaa.

Vielä raskauttavampia teoista tulee, kun ne osuvat pudotuspeleihin. Kadri on parhaimmillaan roolissaan äärimmäisen arvokas pelaaja, minkä vuoksi viime kevään pelikielto satutti Torontoa aidosti. Nyt sama toistuu. Vaikka Kadrin tarkoitusperät tuomareiden hallinnasta lähteneessä ottelussa lauantaina olivat joukkueen näkökulmasta epäitsekkäät, lopputulema on itsekäs ja kestämätön.

Vaikka veri kiehuu, järjissään on pysyttävä.

Rauhoittuiko meno Bostonin näkökulmasta jo liikaakin?

Se, miten Kadrin pelikielto vaikuttaa nyt käynnissä olevaan sarjaan, onkin mielenkiintoinen ajatusleikki – koska pelkästä spekulaatiosta ainakin yhden ottelun jälkeen on vielä kysymys. Helpointa olisi vain todeta Toronton olevan lirissä ilman erinomaisesti lauantainakin ennen sekoamistaan pelannutta Kadria. Näin yksinkertaista se ei välttämättä ole.

Lauantaina Bostonissa miten sattuu kaarrellut William Nylander oli Kadrin paikalla maanantaina hyvä.

Toisaalta voisi myös kysyä, rauhoittuiko meno sarjassa lauantain tulikuuman kamppailun jälkeen Bostonin näkökulmasta jo liikaakin? Juuri lauantain kaltaisessa kuumassa painekattilassa Bruins on parhaimmillaan. Pelataan kovaa ja sääntöjen rajamailla, mutta malttia menettämättä. Kun tultiin maanantaihin, joukkueet näyttivät olevan Kadrin pelikiellon jälkeen enemmän varpaillaan.

Eikä liene epäselvyyttä siitä, etteivätkö myös tuomarit olisi saaneet ottelun alla ukaasia – toista kertaa ottelu ei saisi lähteä lapasesta.

Maanantaina keskityttiin siis jääkiekon pelaamiseen ja ottelussa nähtiin jäähyjä, joita ei olisi missään olosuhteissa vihelletty lauantain villin lännen säännöillä. Boston aloitti hyvin ja aktiivisesti, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä enemmän tempo, vauhti ja fyysisyys tuntuivat laskevan. Tämä on juuri sitä, mitä ison pahan Bostonin kanssa pitkään tuskaillut Toronto toivoo.

Lopulta Bostonin fyysisyyden kanssa usein vaikeuksissa ollut Toronto vei taklauksetkin nimiinsä selkeästi 42–33. Bruins pakotettiin pois omalta mukavuusalueeltaan.

Toronton puolustuskalusto on kuin lahjojaan jakava joulupukki

Jos Boston meinaa kääntää ottelusarjan edukseen, sen on saatava tunnetila ylös ja päästävä pelaamaan isoa ja ilkeää jääkiekkoaan. Jos jatkossakin keskitytään pikkukivaan ja kliiniseen taitojääkiekkoon, Leafs vetää sarjasta pidemmän korren. Tämä oli pelin henki myös vuosi sitten, kun joukkueet kohtasivat pudotuspeleissä samassa vaiheessa.

Boston hävisi viime kevään sarjassa kolme ottelua ja jokaisessa näistä otteluista se taklasi alle 30 kertaa. Jokaisessa voittopelissä se puolestaan taklasi yli 30 kertaa. Boston taklasi vuoden takaisten pudotuspelien voitto-otteluissa Torontoa vastaan keskimäärin 37,6 ja tappio-otteluissa 28,2 kertaa – lähes kymmenen taklausta peliä kohden on merkittävä ero.

Tänä keväänä pelin henki on ollut samanlainen. Boston taklasi tappiollisessa avausosassa 31 kertaa, maanantain toisessa tappiossa 33 kertaa. Kun se voitti lauantaina laidat ryskyivät Bruinsin toimesta 44 kertaa.

Toronton puolustuskalusto on kuin lahjojaan jakava joulupukki, mutta ilmaiseksi ei sekään lahjojaan jakele. Bostonin on päästävä pelinsä päälle ja alettava hommiin maaliviivan takana. Kun paine kasvaa, Nikita Zaitsevin ja Ron Hainseyn kaltaiset pelaajat putoavat kärryiltä – tällaisesta oli jo maanantain avauserässä selkeitä merkkejä olemassa, mutta sitten Boston otti jalan kaasulta.

Bruins-hyökkääjä Brad Marchand sanoi avausottelun jälkeen, ettei joukkue suhtautunut käsillä olevaan haasteeseen riittävällä vakavuudella. Samanlainen näytti olevan ajatusmaailma maanantaina. Bostonia ei huvittanut tehdä likaista työtä maaliensa eteen. Hienosti kotiyleisönsä edessä Mitch Marnerin johdolla pelannut Leafs teki työt ja pokkasi ansaitun ja arvokkaan voiton tililleen.

Boston on oman näkemykseni mukaan edelleen joukkueista lähtökohtaisesti selkeästi laadukkaampi. Leafs-puolustus ei selviä elossa, jos Boston pääsee pelinsä päälle. Mutta päästäkseen pelinsä päälle, sen on saatava tunnetila kohdalleen ja alettava pelata kovaa, ja vedettävä Torontokin mukaan fyysisempään jääkiekkoon.

Saattaa olla, että Kadrin pelikiellon kautta rauhoittuneessa sarjassa pelataan jatkossa enemmän Leafsin toivomaa jääkiekkoa. Ehkä Kadri teki tietämättään joukkueelleen suuremman palveluksen kuin arvasikaan.

Lue myös:

Teräväiseltä ja Aholta todella näyttävä alustus – Carolina murskasi Washingtonin

Kommentti: San Josella tylsät hampaat – avainpelaajat alisuorittavat

Filppula ja Komarov ilmentävät Islandersin nousua, vaikka eivät otsikoissa paistattelekaan: "Huilaamme sitten, kun on vapaata"

Jymy-yllätys viritteillä – Tampa Bay kuilun partaalla

Patrik Laineen huippuvire jatkuu – näin suomalaistähti iski maalin kolmannessa perättäisessä ottelussa

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat