Suora

  • Kohti Fifan naisten MM 2019 -kisoja
  • Voimistelun SM, akrobatia
  • Voimistelun SM, team gym
  • Telinevoimistelija Enni Kettunen haastaa pelkonsa päivittäin
  • Voimistelun SM, telinevoimistelun telineloppukilpailut
  • Korisliiga, miesten 5. loppuottelu Kauhajoki - Kouvot

Jukka Jalonen puhuu avoimesti Leijonien valmennuksen jokakeväisestä päänvaivasta – "Onhan se ihan hanurista"

Jukka Jalonen on maajoukkuevalmentajana jälleen kipeiden päätösten edessä Leijonien MM-valintoja tehdessä.

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue
Jukka Jalonen Leijonat
AOP

– Olin jo kisapaikalla, mutta lähdin viimeisenä sieltä kotiin. Loppumetreillä taisi tulla joku NHL-vahvistus.

Näin muistelee Sveitsin liigan Langnaussa pelaava Harri Pesonen Tshekin vuoden 2015 jääkiekon MM-kisoja. Pesonen tavoittelee tänä keväänä ensimmäistä MM-paikkaansa. Mahdollisuuksia parantaa se, että NHL-vahvistusten määrä on jäämässä pieneksi.

NHL:stä saapuvien pelaajien lukumäärästä riippumatta Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen joutuu tänäkin keväänä tekemään useita kipeitä ratkaisuja ja pudottamaan pelaajia kisakoneesta. Tilanteet ovat ikäviä paitsi pelaajille, niin myös valmennusportaalle.

– Jos joku pois putoaa, niin kyllä se päävalmentajan tehtävä on käydä asiat läpi. Eri koutseilla on eri tapoja tehdä asiat, pitää vielä miettiä miten me sen aikanaan teemme, kun lopulliset päätökset pitää tehdä, Jalonen sanoo Yle Urheilun haastattelussa.

Jalonen on kokenut maajoukkuevalmentajana lähes kaiken. Silti pelaajavalintojen tekeminen tuntuu hänestä edelleen yhtä vaikealta kuin uran alkuvaiheessa.

– Kyllä ne ikävimpiä paikkoja ovat, mitä tässä lajissa valmentaja voi kokea. Onhan se ihan hanurista suoraan sanoen, mutta se kuuluu tähän. Se on vaan tehtävä, jos siltä tuntuu. Pelaajat tietävät sen. Peli on omalla tavallaan aika raakaa, mutta pyrimme pitämään sen rehellisenä.

"Pelaajan pitää haluta pelata kisoissa"

Jaloselle maajoukkueen kokoaminen MM-kisoihin on tuttua niin aikuisten kuin alle 20-vuotiaiden tasolla. Sana rehellisyys toistuu Jalosen puheessa usein, kun hän kertoo pelaajavalintojen tekemisestä.

– Pyrimme löytämään sillä hetkellä parhaat pelaajat tähän joukkueeseen. Lähtökohta on se, että pelaajan pitää haluta pelata A-maajoukkueessa ja kisoissa. Emme ole nytkään luvanneet pelaajille paikkoja, vaan haluamme nähdä päivän kunnon, Jalonen kuvaa.

– Ei voi yleistää sitä, miten valinnat tehdään eri pelaajien välillä. Jossain mielessä se menee intuitiolla, että mikä tuntuu itsestä hyvältä. Se on vaan pakko tehdä sen mukaan se ratkaisu.

Jalonen kertoo, ettei ole koskaan jäänyt jossittelemaan tekemiään pelaajavalintoja.

– Kaikki ratkaisut on tehty sen hetkisen tiedon mukaan. Totta kai on joskus tehty sellaisia valintoja, että olisi voinut jälkeenpäin miettiä, Jalonen päättää.

Leijonat kohtaa tänään Norjan Nordic Cupin ottelussa Kokkolassa. Suora lähetys alkaa TV2:ssa ja Areenassa kello 18.

Lue myös:

Jalonen pääosin tyytyväinen Norja-voittoon - "Vain ylivoima oli meiltä heikkoa"

Florida kielsi Barkovin MM-kisat – "Sinnitteli piinaavien vammojen kanssa"

Leijonat sai ensimmäiset vahvistuksensa Pohjois-Amerikasta – Barkov ja Koskinen eivät ole mukana

Ruotsi saamassa lisää NHL-avuja MM-kisoihin, Venäjän kova nippu vahvistuu entisestään

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat