Suora

  • Käsipalloliiga, miesten 4. loppuottelu Dicken - Cocks
  • Urheiluruutu

Jalonen paljasti, että Leijoniin liittyy ensi viikolla kahdeksan uutta pelaajaa – "Meidän pitää vielä pohtia, että ketkä putoavat"

Suomi on saamassa MM-leiriryhmään kahdeksan uutta pelaajaa.

urheilu
Jukka Jalonen
Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen valmentaja Jukka Jalonen.Miikka Jääskeläinen / AOP

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue nappasi kuluvalla viikolla kaksi makoisaa voittoa Norjasta. MM-kisoihin valmistautumisen kannalta etenkin perjantainen murskavoitto antoi ainakin tehokkaan kuvan Leijonien nykyvireestä. Maalikoosteen perjantaisesta voitosta voit katsoa täältä.

Leijonat karkasi lopullisesti voittoon kolmannen erän alun kolmella nopealla osumalla.

– Hyvää tulosta ei tule ilman hyvää peliä, päävalmentaja Jukka Jalonen sanaili Yle Urheilun haastattelussa.

Erityisen tehokkaasti perjantaina esiintyi Arttu Ilomäen johtama kakkosketju, jossa pelasivat Sakari Manninen ja Eemeli Suomi.

– Ilomäen ketjulla hyvä meininki alusta asti, Jalonen myhäili.

Suomi jatkaa viimeistelyään kohti Slovakian kisoja ensi viikolla Ruotsia vastaan. Jo aiemmin tiedettiin, että tuolloin Leijonien mukaan liittyvät Chicago Blackhawksin puolustaja Henri Jokiharju, Florida Panthersin hyökkääjä Juho Lammikko ja AHL-seura Rockford IceHogsia kuluvalla kaudella edustanut maalivahti Kevin Lankinen.

Jalosen mukaan uusia pelaajia liittyy rinkiin vielä odotettua enemmän.

– Ensi viikolla tulee leiritykseen kahdeksan uutta pelaajaa. Muutama pelaaja lähtee pois. Meidän pitää vielä tänään pohtia, että ketkä putoavat, Jalonen paljasti.

Suomi kohtaa ensi viikolla Ruotsin Kouvolassa ja Helsingissä. Pelit välitetään Ylen kanavilla.

Lue myös:

Suomi murskasi Norjan Kokkolassa – häikäisevä Ilomäki teki kaksi maalia ja jakoi upean syötön: "Oli pörssipäivä"

NHL:n supertähdet vahvistavat Venäjän MM-joukkuetta – pistetykki Kutsherov johtaa nimekästä ryhmitystä

Tre Kronorin MM-ryhmään kova vahvistus: maailmanmestari ja olympiavoittaja Henrik Lundqvist liittyy Ruotsin joukkueeseen

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat