1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Koovee järjesti naisten salibandyssa pronssijuhlat

Koovee saavutti ensimmäisen mitalinsa naisten Salibandyliigassa, kun se voitti pronssiottelussa TPS:n luvuin 9-3 (2-1, 2-0, 5-2).

Koovee juhlii SM-pronssia Kuva: Esa Takalo

Asetelma pronssiotteluun oli herkullinen, sillä molemmat joukkueet jahtasivat ensimmäistä mitaliaan naisten Salibandyliigassa.

Kooveen voiton pohjusti sen ykköskenttä, josta kaikki pääsivät pisteiden makuun. Tuulia Aho rohmusi tehot 3+3, Johanna Homi 2+0, Mia Vallenius 1+1, Roosa Salmela 0+1. Ellinoora Huotari osui kertaalleen rangaistuslaukauksesta.

Koovee oli kauden yllättäjä naisten Salibandyliigassa, sillä viime kauden päätteeksi sen riveistä katosi Veera ja Oona Kaupin myötä kaksi maailmanluokan viimeistelijää.

Koovee ei kuitenkaan antanut tämän häiritä, vaan saavutti lopulta seurahistorian ensimmäisen mitalin naisten Salibandyliigassa.