Suora

  • Leluja ja lentopalloa

Juniorivalmentaja sai käsiinsä superikäluokan, joka oli synnyttämässä Kärppien dynastiaa – mielettömän NHL-uran pelannut Jussi Jokinen kohahdutti jo teininä: "Mieltä lämmittää"

Valmentaja Antti Alamikkelä muistelee Kärppien 1983-syntyneiden ikäluokkaa, jonka kirkkaimmat tähdet olivat Jussi Jokinen ja Joni Pitkänen.

Jääkiekon miesten SM-liiga
Jussi Jokinen
Jussi Jokinen on tehnyt tämän kauden pudotuspeleissä tehot 2+7.AOP

OULU. Maaliskuussa 2005 Raksilan jäähallissa kävi vähän arvovaltaisempia vieraita. Dallas Starsin GM Dave Tippet oli saapunut paikalle tapaamaan nuorta Jussi Jokista, joka oli noussut SM-liigan tähdeksi ja tehnyt läpimurron maajoukkuetasolle.

Tippet halusi Jokisen seuraavana syksynä Dallasiin. Hän halusi sitä niin paljon, että matkusti Suomeen asti tavatakseen organisaation nuoren timantin henkilökohtaisesti.

Jokinen oli yksi joukkueensa parhaita pelaajia, kun Kärpät uusi mestaruutensa tuona keväänä. Ouluun oli syntynyt kiekkodynastia.

Meni 14 vuotta, että Jokinen nähtiin seuraavan kerran Kärppien paidassa SM-liigan pudotuspeleissä. Pitkän NHL-uran tehnyt maailmantähti palasi Ouluun tänä keväänä.

Moni asia on matkan varrella muuttunut, mutta tälläkin kertaa Oulussa on jonkinlainen kiekkodynastia. Kärpät jahtaa neljättä mestaruuttaan kuuden vuoden sisällä.

Jokisen lahjakkuuden näki jo varhain

Raksilan jäähallin käytäviltä löytyi ennen lauantain ensimmäistä liigafinaalia mies, joka tuntee Jokisen vuosien takaa. Juniorivalmentaja Antti Alamikkelä valmensi Jokista ensimmäistä kertaa 1990-luvun loppupuolella, kun tämä oli 13-vuotias. Lahjakas hyökkääjä oli Pohjola-leirillä Alamikkelän valmentaman aluejoukkueen mukana.

Alamikkelä huomasi, että hänen käsissään on potentiaalinen tuleva huippupelaaja.

– Jussin maalinälkä pisti silmään. Hän oli alusta alkaen oman ikäluokkansa kärkipelaajia Suomessa, Alamikkelä muistelee.

Antti Alamikkelä
Antti Alamikkelä Oulussa lauantaina.Joska Saarinen / Yle

Jokinen oli 1983-ikäluokkaa, joka oli poikkeuksellisen kova koko Suomessa. Samasta ikäluokasta huipulle nousivat muun muassa Mikko Koivu ja Tuomo Ruutu.

Keskivertoa kovempi oli myös Kärppien 1983-ikäluokka, jonka kirkkaimmat timantit nousivat huipulle samaan aikaan kuin 2000-luvun alun uudestisyntynyt Kärpät.

Häkellyttävän kova ikäluokka

Kalajoen Junkkarien kasvatti Jokinen siirtyi Kärppien C-juniorijoukkueeseen vuonna 1998. Yhdeksäsluokkalainen Jokinen kävi koulua Kalajoella ja matkusti muutaman kerran viikossa harjoituksiin runsaan sadan kilometrin päähän Ouluun.

– Jussi oli äärimmäisen lahjakas urheilija. Hän oli lahjakas myös jalkapallossa ja yleisurheilussa.

Vuotta myöhemmin 16-vuotias Jokinen muutti pois kotoa. Kilpailuhenkinen lahjakkuus pääsi ympäristöön, jossa hänestä jalostui huippupelaaja.

– Jussi on kova kilpailija, joka ei halua olla kakkonen. Hänellä on hyvä pelikäsitys ja kiekolliset vahvuudet. Jussi on sellainen pelaaja, joka elää tehopisteistä, Alamikkelä sanoi.

Alamikkelä valmensi Kärppien 83-ikäluokkaa B-junioreissa ja A-junioreissa.

Ikäluokasta SM-liigaan ponnistaneiden pelaajien lista on komeaa luettavaa: Jussi Jokinen, Joni Pitkänen, Topi Jaakola, Tommi Paakkolanvaara, Tomi Mustonen, Henrik Juntunen, Juho-Tuomas Appel, Iikka Törnvall ja Antti Ylönen. Moni näistä pelaajista oli voittamassa Kärpät-paidassa Suomen mestaruuksia vuosina 2004–08.

– Jussi oli alusta asti ikäluokkansa kärkipelaajia. Hän kehittyi tasaisella janalla, mutta moni siitä ikäluokasta kehittyi 17–18-vuotiaana vielä lisää. Kaikki eivät olleet lapsitähtiä, vaan kehittyivät lähempänä aikuisikää.

– Kyllä se mieltä lämmittää. On ilo ja kunnia, että olen saanut olla heidän valmentajansa.

J Jokinen 2005
Jussi Jokinen vuonna 2005.AOP

Jokinen palasi 13 NHL-vuoden jälkeen Ouluun

Ikäluokasta NHL:ään ponnistivat Pitkänen ja Jokinen. Jaakolasta kehittyi MM-kisatason puolustaja. Ylönen, Paakkolanvaara ja Juntunen pelasivat pitkän uran SM-liigassa.

Jokinen solmi kevään 2005 mestaruusjuhlien jälkeen Dallas Starsin kanssa tulokassopimuksen. Hän pelasi NHL:ssä 13 kauden aikana 951 ottelua, joissa syntyi 563 tehopistettä. Jokinen on yksi Suomen kaikkien aikojen jääkiekkoilijoista.

Tämän tason pelaajista saadaan harvoin nauttia Suomen liigajäillä. Jokinen päätti kuitenkin palata tällä kaudella Ouluun. Hän on 83-syntyneiden superikäluokasta ainoa pelaaja, joka pelaa tällä hetkellä Kärpissä.

– Liekki, rakkaus ja intohimo jääkiekkoa kohtaan on minulla edelleen niin voimakas, että haluan edelleen pelata. Minulle oli itsestään selvää, että haluan tulla tänne, Jokinen kertasi paluupäätöksensä taustoja helmikuussa Yle Urheilulle.

Tehopisteet 2+7 kevään tosipeleissä kerännyt Jokinen, 36, on pudotuspelien pistepörssissä tällä hetkellä kahdeksannella sijalla. Ensimmäinen loppuottelu sujui häneltä kuitenkin vähän vaisusti, vaikka Kärpät voitti 4–1.

Seuraava loppuottelu on ohjelmassa tiistaina Hämeenlinnassa. Jos Alamikkelän sanoihin on uskominen, silloin kaukalossa nähdään tehokkaampi Jokinen.

– Jussi on sellainen pelienratkaisija, että mitä kovemmat panokset, sitä enemmän hän syttyy peliin.

Jääkiekon toinen miesten SM-finaali pelataan tiistaina Hämeenlinnassa. Kuuntele suoraa lähetystä Yle Puheelta klo 18.02 alkaen.

Lue myös:

Kärppien tähtihankinta on joutunut yllättäen nelosketjuun puurtamaan: "Oma ego on pantu sivuun aikoja sitten"

HPK:n ahnas alku SM-kultajahdissa sai Kärpät hetkeksi polvilleen – hukkasi loistovireen omaan typeryyteensä: "Turhaa"

Kritisoitu huippulupaus Rasmus Kupari tuplasi pistesaldonsa pudotuspeleissä – myönsi tosipelien vaatimustason yllättäneen: "Aika eri maailma"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat