Suora

  • Urheiluruutu
  • Elävä arkisto esittää

Patrik Laineen Winnipeg mätänee sisältä ja syyt painajaiseen ovat kasautuneet kuin varkain – viikon NHL-ihmettelyissä myös kanadalaisten alamäki ja pudotuspelien outo muoti

Yle Urheilun Vancouverissa asuva kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikottain NHL:n sisäpiiristä myös uutiskirjeellä.

NHL
Ylen NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä
Ian McCausland

TOMMI SEPPÄLÄN ÄNÄRIKIRJE. Hyvää änärikirjeen päivää, arvoisat lukijat! Viidettä (muistaakseni) kertaa kirjoittelen jo kirjettä Winnipegistä, tosin nyt lähdön aika on koittanut. Huomenna aamulla suuntaan takaisin kotiin Vancouveriin, ja voi veljet, että se tekee eetwarttia.

Olen reissannut viime vuosina ympäri ämpäri Pohjois-Amerikkaa, mikä on tietenkin ihan mukavaa, mutta samaan aikaan myös kuluttavaa. Lentäminen, lentokentillä roikkuminen ja kaiken maailman logistinen säätäminen vie valtavasti aikaa ja energiaa. Kaikki hauska eli pelit ja työt ovat viime kädessä, etenkin pudotuspelien aikaan, vain pieni osa kokonaisuutta.

Aika tyhjällä sielulla täältä on niin sanotusti joka kesä Suomeen lennetty – jäälle, tai jäähalleille ja niiden mediahuoneisiin, on jätetty kaikki.

JOS HALUAT KUULLA NHL:N SISÄPIIRIJUTUT AINA ENSIMMÄISENÄ, TILAA TOMMI SEPPÄLÄN ÄNÄRIKIRJE (siirryt toiseen palveluun)

Nyt ei ole kuitenkaan vielä sen aika, sillä sieluntyhjennys on vielä pahasti kesken. Sen verran kuitenkin ollaan taas pääsiäisen jälkeen viisaampia, että Winnipeg pitää jättää taakse ja sama koskee oikeastaan koko Kanadaa. Jääkiekkomaailman himoituimman pokaalin kohtalo ratkaistaan nimittäin tälläkin kaudella rajan eteläpuolella. Kunhan olen pessyt pyykit ja huokaissut pari kertaa syvään, suunta on Yhdysvaltojen puolelle.

Kuten niin monena vuonna aiemminkin, kahdeksan viimeisen joukkueen joukossa ei ole yhtäkään kanadalaisjoukkuetta. Ensin putosi Calgary, sitten Winnipeg ja tiistaina Toronto. Se, miten kausi meni Vancouverilla, Edmontonilla, Ottawalla ja Montrealilla, niin… ei mennä siihen nyt. Winnipeg ylsi viime vuonna läntisen konferenssin finaaliin, mutta muuten rajan pohjoispuolella on ollut hiljaista.

Winnipeg-kyltti
Tommi Seppälä

Stanley Cupista on pelattu Kanadassa viimeksi kesällä 2011 Vancouverin toimesta, mistä ei siitäkään jäänyt käteen kuin palavat rauniot, kun seiskapelin tappiosta suuttuneet Canucks-fanit, tai tuskin he edes jääkiekon ystäviä olivat, polttivat maan tasalle koko Vancouverin keskustan. Jälki oli uskomattoman rumaa – jos tapaus ei ole tuttu, todistusaineistoa löytyy kyllä Mr. Googlen arkistoista.

Kannua Kanadassa on nosteltu viimeksi vuonna 1993, silloin Montreal Canadiensin toimesta. Välissä on uskomattomat 26 vuotta.

Kalkki on oman arvonsa tuntevalle kanadalaisväestölle katkeraa. Kanada toki edelleen tuottaa maailman parhaat jääkiekkoilijat, mutta sanotaanko näin, että osumaa on tullut muillakin sektoreilla. Esimerkiksi junnukisoissa (U20) Kanada on nostellut pyttyä 2010-luvulla vain kaksi kertaa Suomen ja Yhdysvaltojen kolmea vastaan. Vielä tylympää on ollut kohtelu U18-kisoissa, missä Kanada on voittanut vuoden 2009 jälkeen yhden MM-kullan. Suomen lukema on kaksi, Yhdysvaltojen seitsemän.

Myös NHL:n varaustilaisuuksissa Kanada on saanut tehdä tilaa muille. Siinä, missä vuosien 2008–2015 välillä ainoastaan Nail Yakupov pystyi iskemään kiilaa ykkösvarausten osalta Kanadan ylivoimalle, sittemmin kärjestä ei olla varattu yhtäkään kanukkia. Auston Matthews, Nico Hischier, Rasmus Dahlin ja todennäköisesti tulevana kesänä Jack Hughes. Kaksi jenkkiä, yksi ruotsalainen ja yksi sveitsiläinen. Neljättä vuotta putkeen kärkivaraus tulee muualta kuin Kanadasta.

Jos skaalaa laajennetaan top 5 varauksiin, Suomesta on varattu NHL:ään kolmen edellisvuoden aikana viisi pelaajaa, Kanadasta neljä. Ja Kaapo Kakko menee tulevana kesänä Vancouverissa ennen ensimmäistä kanadalaista. Itse asiassa saattaa hyvinkin olla, että tänäkin keväänä viiden kärjestä varataan vain yksi lajin kotimaan edustaja.

Jääkiekko on edelleen Kanadan peli, mutta osataan sitä muuallakin pelata.

Puheenaihe nyt: Winnipegin sekava soppa

Winnipegin pressi
Tommi Seppälä

Viikon puheenaiheeksi nostan tilanteen Winnipeg Jetsin ympärillä. Siinä, että Winnipeg taipui sinänsä laadukkaassa ottelusarjassa NHL:n kuumimmalle joukkueelle, ei ollut viime kädessä mitään kummallista. Mutta jos perspektiiviä haluaa laajentaa ja kokonaiskuvaa maalata isommaksi, keskusteluun saadaan kokonaan uusi aspekti. Jets ei nimittäin ollut tänä vuonna sellainen yhtenäinen joukkue, jollaiset tavallisesti kevään karkeloissa menestyvät.

Miksi ei ollut?

Hyvin läheltäkin seuraa on kevään mittaan kuulunut kommentteja, että joukkue mätänee sisältä päin. Se, miten ja mistä johtuen, onkin sitten eri keskustelu. Varmaa lienee kuitenkin se, ettei tilanne, jossa peräti viisitoista pelaajaa oli tulossa tänä kesänä vapaaksi agentiksi (rajoitetuksi tai rajoittamattomaksi), ollut lähtökohtaisestikaan kovin herkullinen.

Liian monella pelaajalla oli joukkuevelvollisuuksien lisäksi mielen päällä huoli omasta tilanteesta ja tulevaisuudesta – ihmisiä kun jääkiekkoilijatkin ovat. Eikä liene suurikaan salaisuus, että Jetsin pukuhuoneesta löytyy myös ihan suoranaista tyytymättömyyttä kenties liikaa sitä viimeistä yhteen hioutumista ajatellen. Ensimmäisenä tulee mieleen puolustaja Jacob Trouba, jonka suhde seuran kanssa on ollut rikki jo vuosia. Trouba haluaa ulos Winnipegistä, piste.

Sitten on Patrik Laineen ja Jack Roslovicin kaltaiset nuoret, jotka eivät tiettävästi ole aina olleet kovinkaan tyytyväisiä vallitseviin olosuhteisiin. Myös näiden pelaajien ja seuran välillä on jo nyt olemassa jonkinlainen särö. Esimerkiksi Laineen kohdalla pidempää jatkosopimusta lienee turha odotella, puhumme niin sanotusta muutaman vuoden siltasopimuksesta, minkä jälkeen Laine pääsee todennäköisesti valitsemaan seuransa vapaana agenttina.

Päävalmentaja Paul Maurice on itsepäisesti kieltäytynyt rikkomasta Mark Scheifelen ja Blake Wheelerin muodostamaa kaksikkoa, vaikka heikkojen otteiden ja materiaalin kapeuden vuoksi sitä olisi voinut, jopa pitänyt, ainakin kokeilla. Yleinen ymmärrys on, etteivät Mauricen lihakset riitä rikkomaan johtavien pelaajien muodostamaa klikkiä. Se on valinta, mutta se valinta hiertää pukuhuoneessa. Varmasti esimerkiksi Lainetta, jolla ei ole kunnon keskushyökkääjää vierelleen.

Laine totesi maanantain viimeisessä mediatilaisuudessa antaneensa kolmen vuoden aikana mielestään seuralle riittävät näytöt, ja hieman enemmänkin. Seura tai valmennusjohto ei kuitenkaan näe Lainetta pelaajana, jonka tulisi pelata ykkösketjussa parhaiden pelaajien kanssa. Kun pelaaja, joka näkee itsessään – täysin aiheellisesti – viidenkymmenen maalin potentiaalin, pelaa kakkos-kolmosketjussa, syntyy helposti ristiriita.

Lahjakasta ja taitavaa Roslovicia Maurice istutti viikko kaupalla katsomossa peluuttaakseen ikääntyvää ja puukätistä, lähinnä hyvänä koppijätkänä tunnettua Matt Hendricksiä. Nuoria pitää koulia, mutta en rehellisesti tiedä, onko Jets käsitellyt Roslovicia kovinkaan järkevästi, noin niin kuin huomista ajatellen.

Eikä tässä vielä kaikki.

Pukuhuoneessa hiertävät myös sopimustilanteet. Kolme vuotta sitten kuusivuotisen jatkosopimuksen allekirjoittanut Mark Scheifele on tiettävästi hyvinkin turhautunut tilanteeseen, missä muut tienaavat tai alkavat tienata enemmän kuin hän. Scheifelen kuusivuotinen sopimus takaa tälle 6,12 miljoonan taalan vuositulot, mutta ohi on ajettu ja ajetaan oikealta ja vasemmalta.

Kapteeni Blake Wheeler tienaa uudella sopimuksellaan yli kaksi miljoonaa enemmän vuodessa kuin Scheifele. Pian ohi painelevat lisäksi Laine sekä ensi vuonna rajoitetuksi vapaaksi agentiksi tuleva Josh Morrissey. Vaikka jääkiekkojoukkueessa kärkipelaajista kaikki tienaavat todella paljon, nokittelulla ja hierarkialla on yhteisössä aina oma paikkansa. Ja toisin kuin esimerkiksi Tampassa, Winnipegissä ei ole tällä haavaa tähtipelaajia, jotka olisivat valmiita ottamaan sopimukseensa joukkueen nimissä alennusta.

Kun kaikki edellä mainittu isketään yhteen, ei lopulta ole suurikaan yllätys, ettei Winnipeg Jets huokunut tällä kaudella yhtä perhettä-henkeä. Se oli joukkueen kannalta sikäli harmi, sillä saattaa olla, että näin hyvää ryhmää ei se ei hetkeen saa kasaan. Hyviä ilman sopimuksia olevia pelaajia on liikaa ja palkkakaton alla tilaa liian vähän. Tilanne on GM Kevin Cheveldayoffille painajaismainen.

Muutenkin Jets on jotenkin outo joukkue esimerkiksi johtajuuden näkökulmasta. Blake Wheeler haistatti asiallisen kysymyksen esittäneelle toimittajalle vua St. Louisissa ratkaisevan tappion jälkeen samalla, kun muu kapteenisto (Scheifele, *Dustin Byfuglien) luikki pitkin seiniä vastuuta karkuun. Jos ei kapteenisto seiso suurien tappioiden jälkeen ensimmäisenä rivissä, kuka seisoo?

En ylipäätään ymmärrä, miten epäurheilullinen, riskialtis ja usein jopa välinpitämättömän oloinen Byfuglien voi olla osa kapteenistoa. Joukkueessa, jonka hyökkäyskalusto oli ennen siirtotakarajaa koko NHL:n nuorin pitäisi näyttää esimerkkiä, ei – anteeksi ranskani – jatkuvasti perseillä. Byfuglien on hauska persoona ja värikäs pelaaja, mutta ei miltään osin esimerkki kenellekään. Katsokaa kuudennen St. Louis-ottelun ensimmäiset 30 sekuntia ja ymmärrätte.

Scheifele taas on hiljainen hissukka, joka hiihtelee Wheelerin perässä joka puolella, näin hieman karrikoiden. Eikä Wheeler, 32, ole enää mikään nuori poika. Kysyä sopii, että kuka nuorta, mutta nopealla tahdilla kasvavaa Winnipeg Jetsiä johtaa tulevaisuudessa? Wheeler sanoi menevänsä Mauricen puolesta vaikka tiiliseinästä läpi, mutta onko muu joukkue valmis tekemään takakireän ja ailahtelevan Wheelerin puolesta saman? Epäilen.

Aikamoinen soppa.

Trendejä ja taktiikkaa: Suomalaisvalmentaja painaa pitkää päivää

Jussi Parkkila KHL-aikoinaan
AOP

NHL:n pudotuspelit pitävät sisällään monta mielenkiintoista tarinaa, joista osa tapahtuu kulisseissa suojassa kirkkailta valoilta. Esimerkiksi peliin tai ottelusarjaan valmistautuminen on uskomattoman monisäikeinen ja pitkä prosessi. Kun pelaajat huilaavat ja palauttelevat kotona, valmennusjohto paiskii hallilla hommia aamusta iltaan.

Yksi osa valmistautumista ottelusarjaan on vastustajan maalivahtien tarkkailu. Ja tätä työtä Coloradossa tekee tamperelaistaustainen Jussi Parkkila, joka on viettänyt viime päivät tiiviisti hallilla videoita tutkien. Siitäkin huolimatta, ettei Coloradolla ollut alkuviikosta minkäänlaista tietoa siitä, ketä vastaan ja milloin se seuraavaksi pelaa.

Avalanchen maalivahtivalmentajana toista vuotta toimiva Parkkila valmistautui kuitenkin sekä Vegasin että San Josen varalle.

– Minun vastuullani on vastustajan maalivahtien tarkkailu ja sen jälkeen esitelmän pitäminen aiheesta joukkueelle. Päävalmentaja haluaa tätä ja pelaajat pitävät siitä. Nyt on ollut hieman erikoista, kun ei ole ollut vastustajaa tiedossa, mutta on minulla tuossa jo Martin Jonesista (San Jose) ja Marc-Andre Fleurysta (Vegas) videoraportti valmiina, Parkkila kertoo.

Tunnolliseksi tiedetty Parkkila tekee videoraporttinsa todella huolellisesti, mikä tarkoittaa KHL:ääkin vuosikaudet kiertäneelle suomalaisvalmentajalle pitkiä päiviä pudotuspelien aikaan. Vaikka Parkkila tuntee NHL-maalivahdit toki jo lähtökohtaisesti hyvin, vielä keväälläkin nauhoilta on löydettävissä uusia asioita, joihin joukkue voi tarttua kaukalossa

– Menee tähän tosi paljon aikaa. Eilen monta tuntia tein videoita ja sama tänään. Haluan tehdä tämän kunnolla ja siksi perkaan videoita jopa neljän kuukauden ajalta.

– Haluan ottaa isomman otannan, että saan itse paremman kuvan siitä, missä mennään. Haluan nähdä, onko siellä pystytty kauden aikana kehittämään maalivahdin pelaamista tai muuta. Onko joku muuttanut pelaamistaan, vai vieläkö hän tekee asiat tietyllä tavalla.

Parkkila pitää esityksensä joukkueelle tavallisesti ottelusarjan ensimmäisen pelipäivän aamuharjoitusten jälkeen. Toki niin, että klipit ja esitelmä on edellisenä päivänä käyty ensin läpi päävalmentaja Jared Bednarin kanssa. Vaikka suomalaisvalmentaja on käyttänyt pohjatyöhön tunteja, jos ei päiviä, esitelmän itsensä pitää olla sopivan napakka ja simppeli, jotta pelaajat pystyvät poimimaan narulta talteen olennaisen.

– Video ei saa olla liian pitkä. Minun pitää tarkkaan miettiä, miten avaan pelaajille oleelliset asiat helposti pureskeltuna simppelissä muodossa. Se, että itse näen joitakin asioita siellä selkeästi, ei vielä tarkoita mitään. Pelaaja ei voi pelin aikana miettiä kovin monimutkaisia asioita, Parkkila selventää.

Coloradon pelaajat pitivät erittäin paljon Parkkilan tekemästä työstä Calgary-sarjan alla.

– Käytiin Mike Smith tosi hyvin läpi. Meillä oli selkeitä juttuja esimerkiksi ylivoimalla, mitä tehtiin ennakkosuunnitelmien pohjalta. Ajatus oli, että kun me teemme näin, saamme Smithin toimimaan näin. Sellaisen kautta Gabriel Landeskog ja Nathan MacKinnon tekivät yhden maalinkin. Jätkät tekivät tasan tarkkaan, mitä olimme suunnitelleet.

– Ylipäätään pelaajat, ja myös muut valmentajat, tykkäsivät todella paljon siitä, että asioita käytiin läpi ennen Calgary-sarjaa. He tulivat sen jälkeen kovasti kehumaan, ja kun palaute tulee pelaajilta, se on välitön. Itselle pelaajien palaute on se tärkein juttu, ja hyvä signaali, että omasta työstä on ollut hyötyä. Kuitenkin tässä tehdään yhteisen bändin eteen hommia.

Parkkila sanoo oppineensa toisella NHL-kaudellaan myös rennommaksi esiintyjäksi.

– Olihan se aikamoista viime vuonna ensimmäistä kertaa, kun mentiin Nashville-sarjaan, kuitenkin vieras kieli ja muuta. Enkä ole koskaan kiistänyt, ettenkö olisi jännittäjätyyppiä. Mutta nyt se menee jo niin, että saa hommaan toimimaan ja mitä enemmän sitä tekee, sitä vapautuneemmin ja luonnollisemmin se tulee, Parkkila hymyili.

Parkkilan voi hyvällä syyllä todeta muutenkin tehneen Avalanche-maalivahtien kanssa hyvää työtä. Etenkin ykkösmaalivahdiksi kirinyt Philip Grubauer on ollut pudotuspeleissä huimassa iskussa. Coloradon kahta jatkoaikavoittoa Calgary-sarjassa edelsi kumpaakin Grubauerin huima pelastus toisessa päässä.

– Juuri tänään puhuttiin, että olen todella iloinen, miten hänen kokonaisvaltainen pelaamisensa kehittyi jopa sarjan aikana. Hän pystyi kehittämään tiettyjä asioita pelaamisessaan. Se osoittaa aikamoista luonnetta, että siellä on koviin paikkoihin kovia paukkuja käytössä, Parkkila kehui.

Colorado kohtaa siis toisella kierroksella San Josen. Sarja alkaa viikonloppuna.

Viikon paparazzi: Muodin huipulla?

Auston Matthews siviilivaatteissa
Instagram.com/mapleleafs

Viikon paparazziosio on kuvakaappaus, tai varkaus, Toronto Maple Leafsin Instagram-tililtä. Yleensä muotikikkailu on ollut enemmänkin koripalloliiga NBA:n heiniä, mutta uuden sukupolven ja muuttuneen maailman myötä myös jääkiekkoilijoiden pukeutumista on yhä helpompi seurata. Televisiolähetysten alut on nykyään pumpattu täyteen hienoissa ja kalliissa puvuissa hallille tallustelevia pelaajia, sosiaalisesta mediasta nyt puhumattakaan.

Itse en ole muodin tai muoti-ilmiöiden perään, joten en yleensä välitä siitä, monenko tuhannen taalan puku tai kello kenelläkin mihinkin peliin tultaessa oli esillä. Keskiviikkona kuitenkin minunkin suuni loksahti auki, kun näin Toronton Auston Matthewsin kuvan, missä tämä oli matkalla linja-autoon, joka kuljetti joukkueen tappiolliseen seiskapeliin Bostonissa.

Myönnän, olen keski-ikäistyvä toimittajan planttu, joka ei enää tahdo pysyä parikymppisten trendihommissa mukana, mutta… mitä tällä kaverilla on päällä? Ovatko nuo verryttelyhousut? Minun nuoruudessani noita olisi kutsuttu ”yksiraita-adduiksi”. Minun silmään näyttää myös yhtä kokoa liian lyhyiltä housuilta, vai? Ja entäs tuo pipo? Onko tämä nyt muotia?

En tuomitse, kysyn.

Voittavaa tekemistä: Ärsyttävän hyvä Mäenalanen!

Saku Mäenalanen taklaa
AOP

Yksi pienen roolin voittava suomalaispelaaja nähtiin jäällä tiistaina, kun Carolina punnersi Washingtonin väkisin lattiaan ja pakotti sarjan vielä kerran takaisin Yhdysvaltojen pääkaupunkiin. Seitsemäs ottelu torstaina ratkaisee sarjan voittajan.

Teuvo Teräväinen ja Sebastian Aho löytyivät tuttuun tapaan tehotilastoista, mutta myös joukkueen kolmas suomalainen, nelosketjun Saku Mäenalanen pelasi keskiviikkona loistavan ottelun.

Mäenalanen, joka on profiloitumassa NHL-maailmassa jonkinlaiseksi moderniksi voimahyökkääjäksi, oli jo ensimmäisistä vaihdoista alkaen jatkuvasti ytimessä, ja mikä tärkeintä, hienolla ja fiksulla tavalla hämmentämässä ja lämmittämässä pikkujekkujen kautta Washington-pelaajia. Mäenalanen, joka totesi aiemmin kaudella NHL-debyyttinsä aikaan minulle haluavansa olla NHL-maailmassa fyysinen ja jopa ärsyttävä pelaaja, todella oli sitä sarjan kuudennessa ottelussa.

Vaikka Mäenalanen on tällä hetkellä vain kymmenen minuutin pelaaja, hän hoitaa ruutunsa loistavasti. Luistelua, työntekoa, maalille ajamista, taklauksia ja jos iskuja tulee, tämä vastaa jokaiseen – siis juuri sellaista pelaamista, mitä isokokoiselta nelosketjun pelaajalta halutaan. Ja kuitenkin niin, ettei Mäenalanen itse hölmöile tai istu jäähyllä.

Ja kuinka ollakaan, kun Caps-tähti Aleksander Ovetshkinin sulakkeet kolmannessa erässä lopulta paloivat toden teolla, juuri Mäenalanen sattui olemaan lähistöllä. Ensin Ovetshkin huitaisi Mäenalasta, minkä jälkeen tämä puhui itsensä suihkuun.

Mäenalanen on hyvän liikkeen, fyysisyyden ja kylmän pään kautta jatkossakin mielenkiintoinen roolipelaaja seurattavaksi. Kuten Toronton ja Bostoninkin sarjassa nähtiin, nelosketjut voivat joskus olla lopputuleman kannalta äärimmäisen isossakin roolissa.

Suomi-nurkka: Tuukka "Shaky" Rask

Kasperi Kapanen yrittää survoa maalin edessä kiekkoa Tuukka Raskin ohi.
AOP

Tuukka Rask: Torontolaismedia jauhoi keskiviikon seiskapelin alla jos jonkinlaista roskaa Raskin pelaamisesta. Etenkin tiistaina radiokanavia myöten Raskin pelaamista kutsuttiin epävarmaksi ja ties miksi. Käytössä oli etenkin sana ”shaky”. Ja siis nyt puhuttiin maalivahdista, joka oli päästänyt kahdessa edellisessä ottelussa kumpaisessakin taakseen kaksi osumaa.

Maalivahdista, jonka torjuntaprosentti oli yli 92:n ja päästettyjen keskiarvo hieman päälle kahden. No, Rask pisti keskiviikkona pystyyn sellaisen klinikan, että ensi keväänä jos Bruins kohtaa Leafsin, paikallisen median kannattaa yrittää jotakin muuta. Tai vaihtaa vaikka veskaria. Kaksi helppoa maalia keskiviikkona päästäneen Frederik Andersenin uran game 7-rekordi, kun on tällä haavaa 0–4. Shaky?

Sami Niku: MM-valinnat puhuttavat Suomessa ja etenkin nyt, kun tarjolla on taas lisää pelaajia. En lähtisi elättelemään toiveita lapsen taannoin saaneen Mikael Granlundin tai esimerkiksi ilman sopimusta olevan Kasperi Kapasen suhteen. Enkä Pekka Rinteen. Juuse Saros ja Miikka Salomäki ovat luku erikseen. Tai Sami Niku, jolla on oman ymmärrykseni mukaan erittäinkin paljon pelihaluja. Niku ei ole pelannut pariin viikkoon, koska Jets-pakisto tervehtyi, eikä tätä voitu sääntösyistä enää lähettää farmiin – ja tämä söi pelurin luonteestaan tuttua JYP-kasvattia. Tässä siis yksi mahdollinen Leijona-vahvistus.

Kiitos lukuhetkistä ja antakaa palautteen ja kysymysten virrata osoitteeseen nhl-kirje@yle.fi. Palaan niihin taas ensi kirjeessä!

Tämä juttu on julkaistu alun perin Tommi Seppälän Änärikirjeenä. Tilaa kirje tästä linkistä tai jutun alta, niin kuulet jatkossa maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiirijutut ensimmäisenä – joka keskiviikko. (siirryt toiseen palveluun)

Aiemmat kirjeet:

NHL:n suomalaistähdet kertovat tappeluista, hermojen menetyksistä ja ylilyönneistä, joita pudotuspeleissä nähdään – hämmästelemme myös mystistä komeroa, jonka salaisuutta Patrik Laine varjelee

NHL-tähdet paljastavat mielipiteensä vaaleista ja puhuvat avoimesti MM-kisojen "rintamakarkuruudesta" – tapaat myös papin, josta Patrik Laine teki miljonäärin

Pizzaa, burgeria ja bisseä pelin jälkeen? Näin NHL:ssä vahditaan pelaajien rasva-arvoja

"Vaikeasti valmennettava" Julius Honka ja Jarmo Kekäläisen poikkeuksellinen taktiikka – tilaa Tommi Seppälän Änärikirje ja kuulet NHL:n sisäpiirijutut ensimmäisenä

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat