Suora

  • Urheiluruutu

Ketterän huikea nousu konkurssin partaalta Mestiksen mestariksi – "Todella iso asia Imatralle"

Imatran Ketterä on kulkenut värikkään tien matkallaan Mestiksen mestariksi.

Mestis
Karolus Kaarlehto kuvassa
Imatran Ketterän maalivahti Karolus Kaarlehto ja Mestiksen mestaruuspokaali.Lehtikuva / Topi Lainio

Imatran Ukonniemessä oli keskiviikkona huumaa kuin jääkiekon MM-kisoissa. Imatran Ketterä juhli seurahistoriansa ensimmäistä Mestiksen mestaruutta. Juhlahumu pääsi valloilleen, kun KeuPa HT kaatui huipputasaisissa loppuotteluissa.

Ketterä peittosi KeuPa HT:n finaalisarjassa voitoin 4–1, mutta Ketterä vei kaikki viisi ottelua vain maalin erolla KeuPaan.

– Älyttömän tiukkaa oli, finaalisarja oli suorastaan ultimaattisen tasainen. Ihan helposti olisi voitu vetää täydet seitsemän ottelua. Olimme jonkun verran vastustajaa parempia ja myös onnekkaampia, jotta saimme neljännen voiton, Ketterän päävalmentaja Matias Lehtonen kertoi Yle Urheilulle.

Mestis-finaalit tarjosivat viihdyttävää jääkiekkoa, kun niin Ketterä kuin KeuPakin hyökkäsivät rohkeasti ja railakkaasti.

Lehtonen muistutti, että Ketterän tie menestykseen on ollut ohdakkeinen. Seuran asiat olivat vielä muutamia vuosia sitten täysin retuperällä.

– Ketterä oli vielä neljä-viisi vuotta sitten konkurssin partaalla ja karsinnassa putoamisesta Suomi-sarjasta. Sen jälkeen lähdettiin nostamaan toimintaa, toissavuonna tuli jo Suomi-sarjan mestaruus. Ja nyt Mestiksen mestaruus ja Suomen cupin voitto, Lehtonen kertasi.

Mestis-mestaruus merkitsee paljon koko Imatran kaupungille.

– Tämä on todella iso asia. Emme ole kaukana ajoista, jolloin olimme todella pohjamudissa, joten tämä on kova juttu koko Imatralle. Tunnelma kaupungilla on railakas, paikat ovat tulvillaan porukkaa, Lehtonen kuvaili tunnelmia myöhään illalla.

Lue lisää:

Imatran Ketterälle historiallinen Mestis-mestaruus

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat