Suora

  • Uimahyppyjen MM, miesten 10 m:n alkukilpailu
  • Uimahyppyjen MM, miesten 10 m:n välierät
  • Uimahyppyjen MM, naisten 3 m:n loppukilpailu

Asiantuntija pitää Pärmäkosken ratkaisua rohkeana, mutta yksi kysymys nousee esiin – ”Tämä ei lisää maajoukkueen toiminnan uskottavuutta”

Yle Urheilun asiantuntija Kalle Lassilan mukaan Krista Pärmäkosken ratkaisu poistua maajoukkueesta ennen marraskuuta on urheilijan itsensä kannalta positiivinen.

hiihto
Krista Pärmäkoski kuvassa
AOP

Krista Pärmäkosken ratkaisu siirtyä maajoukkueen ulkopuolelle kesän ja syksyn ajaksi on puhuttanut suomalaisessa urheilussa maanantaina. Pärmäkoski haluaa tehdä muutoksia harjoitteluun ja aikoo harjoitella omatoimisesti omien valmentajiensa kanssa. Tarkoituksena on palata maajoukkueeseen marraskuussa ennen kansainvälisen kisakauden alkua.

Yle Urheilun asiantuntija Kalle Lassila näkee ratkaisun Pärmäkosken itsensä kannalta positiivisena, koska pitkän ja menestyksekkään uran tehnyt urheilija uskaltaa tehdä rohkean ratkaisun.

– Krista uskonee siihen, että tämä oli oikea tapa kehittyä. Silloin hänen täytyy ehdottomasti lähteä toteuttamaan asioita näin. Krista kamppailee mitaleista, niin silloin marginaalit ovat pieniä. Sitten pitää lähteä rohkeasti hakemaan uusia asioita ja toteuttaa sitä omaa näkemystä, Lassila sanoo.

Pärmäkosken henkilökohtaisena valmentajana on toiminut yli 15 vuoden ajan Matti Haavisto. Haavisto toimi viime kaudella hiihtomaajoukkueen päävalmentajana. Viime perjantaina Hiihtoliitto ilmoitti uudesta järjestelystä, jonka myötä Haavisto siirtyi maajoukkueen johtajaksi. Tuplaroolista herääkin yksi kysymys.

Mikä on Haaviston uskottavuus, kun oma urheilija lähtee hakemaan uusia tuulia muualta kuin maajoukkueesta?

– Olen miettinyt erilaisia näkökulmia tähän Kristan ratkaisuun ja siihen, miten maajoukkuetta on kasattu tälle kaudelle. Kyllä se Matti Haaviston kohta on ollut ongelmallisin mietittävä, Lassila sanoo.

AOP
Matti Haavisto.AOP

– Haavistolle maajoukkueen päävalmentajaksi tulo oli haastava. Viime kausi oli monessakin mielessä erittäin heikko. Tuplarooli naisten joukkueen kovimman urheilijan ja koko maajoukkueen valmentajana oli varmasti haastava viime kaudella. Mutta rehellisyyden nimissä tämä ei lisää tulevan hiihtomaajoukkueen ja sen toiminnan uskottavuutta. Haavisto ei ole pystynyt vakuuttamaan systeemin palvelevan oman urheilijan kehitystä parhaalla mahdollisella tavalla.

Lassila uskoo, että Pärmäkosken ratkaisusta syntyy tietynlaista parranpärinää hiihtopiireissä. Yksi mahdollisuus kritiikkiin on se, että Pärmäkoski on itse saanut nuorena urheilijana apua kokeneemmilta. Nyt nykynuoret eivät saa samanlaista hyötyä.

– Tuollaisen syyn taakse ei pidä kuitenkaan liikaa mennä. Siitä ei myöskään Kristan täydy potea huonoa omatuntoa. Krista kannattelee tietyllä tavalla omalla menestyksellään suomalaista hiihtourheilua, Lassila sanoo.

– Suomalaisessa hiihdossa mukana oleville kuitenkin tärkein asia on, että meidän parhaat urheilijat menestyvät parhaalla mahdollisella tavalla. Jos Krista itse tuntee, että tällä tavalla hän menestyy parhaiten, niin silloin se täytyy tehdä ja kaikkien pitää häntä tukea.

Lassilan mukaan kokonaisuuden kannalta huono asia on, että nyt muilta naishiihtäjiltä puuttuu aivan terävimmän kansainvälisen kärjen tason mittari.

– Mutta tämä asia riippuu hyvin paljon myös siitä, millaiseksi harjoituskausi muodostuu ja mille tasolle joukkueen toiminta asettuu. Toisaalta tämä voi olla hyvä asia, että maajoukkueessa töitä tekevä ryhmä on nyt tasaväkisempi kokonaisuus. Sieltä lähtee yksi selkeästi kovempi sparraaja pois, niin se voi tehostaa sen ryhmän toimintaa. Kesäkilpailuissa on myös edelleen mahdollisuudet päästä mittaamaan kansainvälistä kärkivauhtia, Lassila sanoo.

Krista Pärmäkoski
AOP

Pärmäkosken ratkaisun yhteydessä on puhuttu paljon myös resursseista. Vain harvalla maajoukkuehiihtäjällä on taloudelliset mahdollisuudet tehdä vastaavaa satsausta. Päätös tarkoitti nimittäin sitä, että Pärmäkoski ei saa tukea maajoukkueen budjetista. Hiihtotähden henkilökohtaisilla tukijoilla onkin nyt taustalla entistä merkittävämpi rooli.

– Krista ei ole nyt millään tavalla sidottu maajoukkueeseen tai muuhun ulkopuoliseen kesän ja syksyn aikana. Tällöin hän pystyy hoitamaan omaa rahoitustaan hyvin vapaasti. Resursseissa tulee miinusta Hiihtoliiton tuen kautta, mutta Kristan tasoinen urheilija omalla näkyvyydellään pystyy varmasti aika hyvin paikkaamaan resursseja oman tiiminsä kanssa, Lassila sanoo.

– Sitten on mahdollisuus siihen, että tuloksesta tulee rahallisesti positiivinen verrattuna siihen, että toimisi Hiihtoliiton kanssa normaaliin tapaan kesän ja syksyn ajan.

Laaja maajoukkuerinki

Maanantaina julkistettiin uusi 24 urheilijan maajoukkue. Tavoitteena tällä ratkaisulla on nostaa suomalaishiihtäjien tasoa laajemmin ja saada lisää nuoria maajoukkueympäristöön. Aiempina vuosina käytössä ollut haastajaryhmä on nyt sulautettu A-maajoukkueeseen.

– Totta kai nuorten tasonnostamisesta ja laajuuden kasvattamisen näkökulmasta on ainoa oikea ratkaisu, että ryhmät ovat suuria. Totta kai siinä haasteeksi muodostuu se, miten kaikista kovimmille taataan parhaat edellytykset kehittyä. Jotta absoluuttisella huipulla saadaan vaikutuksia tuloksiin, täytyy saada paljon huomiota ja seurantaa leireillä, Lassila sanoo.

Toisaalta Lassila muistuttaa, että maajoukkuevalmentajien ryhmä on aiempaa suurempi.

– Aika näyttää, millainen leiriohjelma näille ryhmille luodaan. Jos ryhmät kokonaisuudessaan toimivat samassa leiripaikassa, asettaa se logistisia haasteita leireille.

Lue lisää:

Maajoukkueringistä sivuun hypänneen Krista Pärmäkosken päätös yllätti Sami Jauhojärven: "Pientä ihmetystä herättää"

Maajoukkueen jättänyt Krista Pärmäkoski lähtee kesäkuussa Norjaan kisoihin, valmentaja väläyttelee uusista sparraajista – "Jos kaipaa seuraa niin tervetuloa"

Suomen hiihtomaajoukkue nimettiin – Krista Pärmäkosken tilalle nostettu nuoria lupauksia

Maajoukkuevalmentaja Krista Pärmäkosken lähdöstä: "Jatkossa pitää tehdä oma työ niin hyvin, ettei kukaan halua tehdä tällaisia ratkaisuja"

Maajoukkueringistä sivuun hypänneen Krista Pärmäkosken päätös yllätti Sami Jauhojärven: "Pientä ihmetystä herättää"

Yllätysveto: Krista Pärmäkoski jättää maajoukkueen – hakee harjoituskaudelle uutta virtaa ulkomailta: "Muutos on aina iso riski"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat