Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Mestarien liigassa valmentanut britti päihitti maajoukkueluotsin haussa keväällä säväyttäneen suomalaisen: "Meillä oli hieno tilanne"

Suomen lentopallloliiton puheenjohtaja Pasi Sydänlammi taustoittaa ratkaisuja Suomen lentopallomaajoukkueen päävalmentajahaussa.

lentopallo
Joel Banks
Joel Banks valittiin Suomen miesten lentopallomaajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi.AOP

Britti Joel Banksin kanssa Suomen lentopallomaajoukkueen päävalmentajapaikasta kamppaili ainakin keväällä oululaisen Ettan huippuvireeseen luotsannut Olli Kuoksa.

Ettan finaaleihin ensimmäistä kertaa ja SM-hopelle päättyneellä kaudella vienyt Kuoksa kertoi maanantaina Twitter-tilillään (siirryt toiseen palveluun), että oli haussa mukana loppusuoralla. Kuoksa ilmaisi samalla, että tavoittelee jatkossakin Suomen miesten maajoukkueen valmentamista.

Olli Kuoksa
Olli Kuoksa.Lehtikuva/Vesa Moilanen

Lentopalloliiton puheenjohtajan Pasi Sydänlammi kertoo, että valmentajarekryn loppusuoralla oli kolme henkilöä.

– Kuoksa on huippulentopallovalmentaja ja varmasti Lentopalloliiton sekä maajoukkueiden kanssa eri rooleissa myös tulevaisuudessa. En halua julkisuudessa lähteä arvioimaan eri ehdokkaiden eroja. Mutta Banksin yksi vahvuus on kansainvälinen kokemus, Sydänlammi sanoo

44-vuotias Banks on valmentanut kaksi edellistä kautta belgialaista huippuseuraa Maaseikia. Joukkue on pelannut myös molemmilla kausilla Mestarien liigassa. Kaikin puolin Sydänlammen mukaan Banks vastasi erinomaisesti niihin tavoitteisiin, mitä liitto oli asettanut päävalmentajahakuun. Ensimmäisessä vaiheessa haussa oli mukana yhteensä 30 eri valmentajaa ulkomailta ja Suomesta.

– Meillä oli hieno tilanne, että loppusuoralla oli kolme erilaista vaihtoehtoa. Niistä jouduimme myös valinnan tekemään, koska hyvien vaihtoehtojen kohdalla se on aina haastavaa. Olen erittäin tyytyväinen, että saimme kiinnitettyä Banksin, Sydänlammi sanoo.

Valmistautumisaika on lyhyt

Banksin Maaseik pelaa parhaillaan myös Belgian liigan finaalisarjaa. Siksi hän ei myöskään pääse maajoukkueen leirille, joka alkaa ensi viikolla. Banks myönsi Yle Urheilulle, että hän on mukavuusalueen ulkopuolella saapuessaan Suomeen. Hän myös sanoi, että ei tunne henkilökohtaisesti Suomen pelaajia.

Lentopallomaajoukkueen kesä on kuitenkin kovin kiireinen. Jo elokuussa alkavat olympiakarsinnat. Syyskuussa pelataan EM-kisat Sloveniassa. Näitä ennen on luvassa Kultaisen liigan pelejä toukokuun lopusta alkaen. Ensimmäiseksi Suomi kohtaa Banksin alaisuudessa Ukrainan 25. toukokuuta.

Sydänlammi ei näe riskiä siinä, että Banksin valmistautumisaika maajoukkueeseen on hyvin lyhyt.

– Meidän pelaajat ja valmentajat ovat ammattilaisia. He ovat tottuneet siihen, että kokoonpanot elävät, Sydänlammi sanoo.

Sydänlammi korostaa myös sitä, että Banks voi ajaa nopeasti ajaa itsensä myös sisään erilaisilla video- ja tilastoaineistoilla.

– Meidän kannalta on myös hieno juttu, että Kultainen liiga on ensin. Niissä päästään ajamaan mahdollisesti uusia teknisiä ja taktisia juttuja sisään. Kultaisessa liigassa pärjääminen on tärkeää, mutta ennen kaikkea ne valmistavat joukkuetta kohti olympiakarsintoja ja EM-lopputurnausta, Sydänlammi sanoo.

Joel Banks
Uusi päävalmentaja Joel Banks liittyy maajoukkueen vahvuuteen heti, kun hänen valmentamansa joukkueen pelit Belgian liigassa päättyvät.AOP

Sydänlammi kertoo, että vielä toukokuun leirillä maajoukkueen ohjat ottaa ex-luotsi Tuomas Sammelvuon apuna toiminut ja myös alle 20-vuotiaiden maajoukkuetta vetänyt Janne Heikkinen.

Vielä Lentopalloliitto ei ole julkistanut Banskin taustajoukkoja maajoukkueessa, kuten apuvalmentajia. Sydänlammin mukaan vaihtoehdot ovat valmiina. Hän kertoo, että todennäköisesti maajoukkueen taustoissa nähdään Banksin apuna aiemminkin maajoukkueessa mukana olleita.

Lopullisista ratkaisuista keskustelevat vielä liiton urheilutoimenjohtaja Sami Heikkiniemi ja Banks keskenään.

– Tämä kuvio on sinänsä meille normaali juttu, kuten muillekin maajoukkueille. Kun valmistauduimme tammikuun EM-karsintapeliin Tanskaa vastaan, leirin alkaessa Köpi oli vielä Venäjällä seurajoukkuekiireissä. Jos Köpi olisi vielä meidän valmentaja, niin hän olisi nyt myös leirin alkaessa valmentamassa Venäjän finaaleissa, Sydänlammi sanoo.

Maajoukkueen ja huippuseuran yhdistäminen optimitilanne

Banks valmentaa Suomen maajoukkueen ohella myös Maaseikia. Se oli Sydänlammin mukaan myös brittikoutsin toive, eikä asiaan liity esimerkiksi taloudellisia tekijöitä. Myös Sammelvuo valmensi ensimmäisen maajoukkuevuotensa jälkeen samaan aikaan seurajoukkuetta.

– Hänen aloitteestaan ruvettiin pohtimaan asiaa. Tulimme lopputulokseen, että Sammelvuon osaamisen ja kehittymisen kannalta on positiviista olla mukana huippuseurajoukkueessa. Lähinnä on kyse siitä, että valmentaja saa aikatalunsa toimimaan. Optimimalli on se, että ollaan huippuseurajoukkueessa ja myös maajoukueessa, Sydänlammi muotoilee.

Joel Banks
Joel Banks jatkaa belgialaisjoukkue Greenyard Maaseikin päävalmentajana.CEV

Kaiken kaikkiaan Suomen lentopallomaajoukkueen päävalmentajan paikalta on siirrytty suurempiin lentopallomaihin: Mauro Berruto Italiaan ja nyt Sammevuo Venäjälle. Sydänlammin mukaan tämä näkyi myös valmentajahaun kiinnostuksessa. Myös Banks otti itse yhteyttä liittoon hakiessaan pestiä. Vastaavia yhteydenottoja oli enemmänkin.

– On myös ansaittu paikka olympiakarsintoihin. Se on harvinaista herkkua. Kävi myös ehkä pieni arpaonni lohkon kanssa. Olympialaisiin on mahdollista päästä huippuonnistumisella. EM-lopputurnauspaikka on saatu myös jälleen kerran pelaamalla. Pöytä on jo silloin siloteltu kovan luokan valmentajille antaa lisänäyttöjä, Sydänlammi listasi, miksi Suomen joukkue kiinnosti ulkomailla.

*Lue lisää:
*

"Pakko sanoa, että olen mukavuusalueeni ulkopuolella" – Lentopallomaajoukkueen uusi brittiluotsi ei vielä tiedä täysin taustatiimiään

Pelaajien mielipiteitä kuunneltiin lentopallomaajoukkueen päävalmentajan valinnassa – "Tavallaan kokenut, mutta kuitenkin kokematon"

Etta-valmentaja Olli Kuoksaa täytyy välillä rauhoitella – ”Ihan muuta kuin perusvalmentaja”

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat