Suora

  • Uimahyppyjen MM, naisten 10 m:n loppukilpailu
  • Uimahyppyjen MM-kilpailut 17.7.
  • Yleisurheilun GP-sarja, Lapinlahti
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Toyotan tähti Tänak haluaa jo sopimuksen ensi kaudeksi, Tommi Mäkinen ihmettelee kiirettä: "Vähän se yllätti, että tuo keskustelu alkoi tässä vaiheessa"

Chilen MM-rallin alla puhuttaa erityisesti Toyotan tähtikuljettajan Ott Tänakin sopimustilanne. M-Sport haluaisi hänet ensi kaudeksi takaisin Fordin rattiin, mutta virolainen kiinnostaa myös muita.

Rallin SM-sarja
Ott Tänak
Toyota vai joku muu talli? Ott Tänak on kertonut haluavansa tietää tulevaisuudestaan mahdollisimman aikaisin. EPA-EFE/STR

Yle Urheilu seuraa Chilen MM-rallin tapahtumia tiiviisti niin verkkosivuilla, televisiossa kuin Yle Areenassakin. Tiedot tulevista lähetyksistä ja kiinnostavimmat videoklipit jokaiselta erikoiskokeelta löydät täältä.

Ott Tänak avasi tämänvuotiset rallin MM-sarjan tallipaikkaspekulaatiot jo hyvissä ajoin sanomalla, että hän haluaa tehdä sopimuksen tulevalle vuodelle mahdollisimman aikaisin. Virolaisen kaksivuotinen sopimus Tommi Mäkisen johtaman Toyota-tallin kanssa on katkolla kuluvan kauden jälkeen, ja hän haluaa kuunnella huipputallien tarjouksia.

– Alamme työskentelemään uuden sopimuksen kanssa nyt. Ei ole mitään järkeä jättää sitä pitkälle tätä kautta, Tänak totesi Autosportille (siirryt toiseen palveluun) ennen Argentiinan rallia.

– Pidämme silmät ja korvat auki. Haluan ehdottomasti parhaan mahdollisen vaihtoehdon tulevaisuutta ajatellen. En tiedä, kuinka kauan aion jatkaa, mutta jos jatkan, haluan tilanteen olevan mahdollisimman hyvä.

Mäkinen toteaa, että hän ei ole puhunut asiasta suoraan Tänakin kanssa.

– Vaihdoin hänen managerinsa Markko Märtinin kanssa muutaman sanan. Ymmärrän tietysti kuljettajaa siinä, että hän haluaa asiat tulevaisuuden suhteen selville hyvissä ajoin. Vähän se kuitenkin yllätti, että tuo keskustelu alkoi jo tässä vaiheessa.

– Ei hänen kannata olla huolissaan, sillä hän on yksi parhaista kuskeista ja kyllä hänelle paikka löytyy joka tapauksessa. Kyllähän mekin hänet haluamme pitää tiimissä, enkä ole ymmärtänyt asiaa niin, että hänellä joku tahtotila olisi lähteä meiltä, Mäkinen tuumii.

31-vuotiaan Tänakin kausi alkoi hyvin sijoitussarjalla 2–1–3, mutta ongelmat Korsikalla ja Argentiinassa pudottivat hänet kolmanneksi MM-sarjassa jo 28 pisteen päähän sarjaa johtavasta Huyndain Thierry Neuvillestä. Virolainen ajoi ennen Toyotalle siirtymistä M-Sportin Fordilla, ja hänet otettaisiin avosylin takaisin vastaan.

– Hän on todistanut, että hän voi voittaa kaikilla alustoilla ja hän on kilpailukykyinen. Tunnemme hänet, ja hän on ollut täällä vuosia. Olisi mahtavaa saada hänet takaisin, ja hän on tehnyt aiemmin paljon kehitystyötä automme kanssa. Monet muut tallit ovat myös kiinnostuneita, ja se on lopulta Ottin päätös, tallipäällikkö Richard Millener sanoo Yle Urheilulle.

Tällä kaudella M-Sportilla täyden kauden ajavat Elfyn Evans sekä Teemu Suninen, jolla ei ole sopimusta ensi kaudesta. Tallipäällikön paikalta toimitusjohtajaksi siirtynyt Malcolm Wilson tuntee Tänakin pitkältä ajalta, ja hänkään ei ole peitellyt haluaan saada virolainen takaisin M-Sportille.

– Ottin saaminen on tärkein tavoitteeni ensi kaudelle. Meillä on ollut hyvin alustavia keskusteluja, emmekä ole menneet vielä mihinkään sen syvällisempiin neuvotteluihin. Tiedän kuitenkin mitä hän haluaa, Wilson sanoi Motorsportille (siirryt toiseen palveluun).

– Kaikista kuljettajista hän on todennäköisesti ainoa, jonka haluaisin. En tiedä, onko tavoite saavutettavissa, mutta sen eteen teen töitä.

Ott Tänak, Ford voitti Saksan rallin 2017.
Ott Tänak ajoi ennen Toyotalle siirtymistä Fordilla. Saksan rallista irtosi voitto vuonna 2017.AOP

Varovaista kiinnostusta

Fordin lisäksi Tänak kiinnostaa varmasti myös muita talleja, mutta Chilen kilpailun alla asiaan ei haluttu ottaa kantaa kovin voimakkaasti. Hyundailla on riveissään jo belgialainen Neuville, ja italialaispomo Andrea Adamo on tällä hetkellä tyytyväinen kuskeihinsa.

– Juuri nyt olen keskittynyt tähän kauteen ja olen tyytyväinen tilanteeseen, mutta näihin aikoihinhan nämä keskustelut monesti aloitetaan ja tehdään mediassa isoja ilmoituksia. Minun ei tarvitse tehdä sellaisia, vaan juttelen mieluummin suoraan ihmisille.

Neuvillen sopimus tallin kanssa kattaa kuluvan kauden lisäksi myös kaksi seuraavaa. Norjalaisen Andreas Mikkelsenin piti ajaa täysi sarja tänä vuonna, mutta Adamo päätti siirtää Mikkelsenin sivuun Korsikan rallista ja ajattaa Neuvillen rinnalla Dani Sordoa sekä Sebastien Loebia.

Citroenilla on sopimukset Sebastien Ogierin ja Esapekka Lapin kanssa myös ensi kaudesta. Kysyttäessä mahdollisesta kiinnostuksesta Tänakia kohtaan tallipäällikkö Pierre Budarin suu kääntyy hymyyn.

– On aina hienoa työskennellä lahjakkaiden ihmisten kanssa, mutta meillä on kaksi kuskia myös ensi vuodelle. On vielä liian aikaista puhua siitä, ja nämä asiat jäävät sitten nähtäväksi myöhemmin.

Tommi Mäkinen
Tommi Mäkisen Toyotan kuljettajatilanne ensi kauden suhteen on vielä täysin auki. Vesa Pöppönen / AOP

Toyotan paketti auki

Tänakin sopimuksen lisäksi myös Jari-Matti Latvalan ja Kris Meeken sopimukset päättyvät tähän kauteen, joten Mäkisen neuvottelupöydässä riittää vilskettä. Puuppolalainen itse kertoo, että tarkkaa aikataulua päätöksille ei ole.

– Syksyn aikana ne ovat alkaneet joskus siellä Jyväskylän ja Saksan aikoihin. Seuraillaan, mitkä ovat tilanteet, kellä kaikilla on sopimukset ja mitä mahdollisuuksia on olemassa. Realiteetti on se, että meidän auto on nopea ja sillä on mahdollisuus voittaa. Tuotekehitystä tehdään koko ajan, ja meillä on vankka Toyota-jättiläinen takana täysillä. Se on hyvä ponnahduslauta.

– Tilannehan kaiken kaikkiaan on se nyt, että Fordilla ei ole mestarikandidaatteihin luettavaa kuljettajaa, mutta muilla talleilla on. Ei ole sellaista, kuten Volkswagenin aikaan, että kaikki ovat melkeinpä samassa tiimissä.

Toyotan kannalta mielenkiintoinen nimi on WRC2 -luokassa Fordilla 12 MM-rallia ajava japanilainen Takamoto Katsuta, joka on ollut tuttu näky vuonna 2015 alkaneen Toyotan kehitysohjelman kautta myös suomalaisilla ralliteillä. Hän ajaa tänä vuonna kaksi SM-rallia Toyotan WRC-kalustolla, ja kun Japani nousee mukaan MM-kalenteriin ensi vuodeksi, Katsutan tilanne on myös tapetilla.

Mäkisen mukaan 26-vuotias Katsuta tarvitsee vielä aikaa noustakseen täyden tehdasohjelman kuljettaksi WRC-puolelle.

– Katsellaan tätä kautta eteenpäin, ja yritämme kovasti kouluttaa häntä WRC-ratin taakse. Suunnitelma on, että hän ajaa kesän ensimmäisen SM-rallin Riihimäellä meidän Toyotaa ja sitä kautta saa taas tuntumaa autoon. Hän ajaa mahdollisesti myös Japanissa syksyllä kandidaattikisan, ja katsotaan miten tulevaisuus menee.

– Se tiedetään, että hän on lupaava kuljettaja, mutta kilometrejä on edessä, jotta hän olisi valmis WRC-autoon, Mäkinen arvioi.

Vaikka Japanissa ajetaan jo ensi vuonna, tallilla ei ole Mäkisen mukaan painetta saada lähtöviivalle japanilaiskuljettajaa.

– Emme me ota siitä painetta. Teemme työtä ja seuraamme tilannetta. Katsotaan sitten, koska alkaa olla sellainen fiilis, että kuskit ovat valmiita lähtemään sinne. Ei meillä ole mikään kiire.

Kalle Rovanperä
Kalle Rovanperä.AOP/imago sport

Myös Kalle Rovanperän nimi on yhdistetty Toyota-talliin. Skodaa tällä kaudella WRC2 Pro -luokassa kuljettava 18-vuotias nuorukainen on ollut vaikeuksissa alkukaudella, ja Yle Urheilun asiantuntija Riku Tahko ei kannusta hätäilyyn.

– En usko, että edes Kalle ja hänen taustajoukkonsa ovat sitä mieltä, että välttämättä vielä ensi vuonna olisi rahkeita täyteen tehdasohjelmaan WRC-tasolla. Siinä on se haaste, että mennäänkö sinne äkkiä ja harjoitellaan vähän siellä vai ajetaanko kakkosta vielä vuosi ja harjoitellaan sitä kautta kisat läpi.

– Hän on niin nuori ja aloittanut nuorempana kuin muut, että hänen uransa seuraavien kannattaa pitää maltti mukana. Kun mietitään vaikka Tänakin alkuvuosia, hän rullasi monta autoa katolleen, kävi pohjalla, heitettiin ulos ja nousi myöhemmin M-Sportin kautta kasvamaan Toyotan ykköskuskiksi. Ja mitä hän on nyt, 31-vuotias. Ei vain ole oikoteitä, Tahko muistuttaa.

Lue myös:

Uuden MM-rallin erityispiirre avaa suomalaisille oven voittotaistoon – asiantuntija nostaa yhden nimen ylitse muiden: "Huikea mahdollisuus"

Suomalaistähdet ovat pudonneet haastajiksi rallin MM-sarjassa: ”Neljän kärki ajaa järkyttävällä rutiinilla”

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat