1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. NHL

Carolina kaatui kurittomuuteensa, Aho pettyi: "Siellä oli asioita, jotka eivät kuulu meidän peliin"

Kaksi peräkkäistä jäähyä koitui torstaina Carolinan kohtaloksi pienten marginaalien ottelussa.

Sebastian Aho on tehnyt kevään pudotuspeleissä viisi maalia. Kuva: Getty Images

BOSTON. Vaikka Carolina hävisi konferenssifinaalien avausosan Bostonille torstaina, joukkuetta on vaikea juurikaan arvostella. Tasaisen (1–1) avauserän jälkeen Carolina pääsi toisessa erässä kiinni aktiiviseen karvauspelaamiseensa, minkä avulla se ajoi kotijoukkue Bruinsin täysin nurkkaan. Hurricanes veikin peliä toisessa erässä, miten tahtoi, mutta onnistui maalinteossa vain kertaalleen.

Bostonin maalilla jälleen kerran loistanut Tuukka Rask esitti etenkin toisessa erässä toinen toistaan tärkeämpiä torjuntoja, joilla tämä piti oman joukkueen mukana pelissä. Esimerkiksi Carolinan Teuvo Teräväinen jäi kahdesti nuolemaan näppejään huippupaikassa. Pelkästään Aholle ja Teräväiselle kirjattiin itäisen konferenssin loppuottelusarjan avausosassa yhteensä kuusi henkilökohtaista maalipaikkaa.

Carolina ei kuitenkaan saanut ottelua pakettiin silloin, kun peli oli niin sanotusti tarjolla.

Sitten tuli kolmas erä ja kaksi peräkkäistä – turhaa – jäähyä heti erän alkuun, eikä Boston jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä. Ensin osui Marcus Johansson ja kohta perään Patrice Bergeron. Carolinan 2–1-vierasjohto oli kuihtunut hetkessä 2–3-tappioasemaksi. Lopulta Bostonin voitto kirjattiin selvin 5–2-lukemin. Hukattu mahdollisuus oli Carolinalle luonnollisesti katkera pala.

Etenkin, koska se pelasi monin paikoin niin hyvin.

– Paljon siellä oli hyviä asioita, mutta oli sitten myös asioita, jotka eivät meidän peliin kuulu. Otettiin paljon jäähyjä, minkä jälkeen ei saatu omaa peliä enää kolmannessa erässä rullaamaan. Meidän on pysyttävä pois jäähyaitiosta. Mutta varmasti se toisen erän karvauspelaaminen oli sitä peliä, mitä me halutaan toisessa ottelussa taas pelata, Aho paketoi Yle Urheilulle Bostonissa.

Erikoistilannepelaaminen haussa

Aho on oikeassa etenkin jäähyjen suhteen. Viisi kahden minuutin jäähyä on liikaa joukkueelle, joka on tappanut jäähyjä pudotuspeleissä ainoastaan reilun 70 prosentin tehoilla. Hurricanesin jäähyntappopelaaminen on pudotuspelien kolmanneksi heikointa. Eikä jäähyjä kannata ottaa varsinkaan Bostonia vastaan, jonka ylivoimapeli (30 %) on pudotuspelien parasta.

– Kuri on tärkein asia, kun menemme tästä eteenpäin. Meillä oli 2–1-johto, mutta se meni jäähyihin. Siihen tämä kaatui, Aho puhisi.

Carolinan oma ylivoimapeli sen sijaan antoi viitteitä paremmasta. Jonkinlaisena murheenkryyninä joukkueelle toiminut ylivoimapelaaminen (12,5 %) oli osa-alue, jota joukkue pyrki kehittämään välipäivien aikana ja se näytti toimivan. Nyt Carolinan ylivoimassa oli ajatusta, nopeutta, laadukasta syöttämistä ja laukomista.

Kuva: Getty Images

Aho iskikin avauserässä Carolinan pudotuspelikevään viidennen ylivoimaosuman, vasta toisen vierasotteluissa.

– Iso maali saatiin siihen ylivoimalla, ja oli siellä muutama paikka tehdä pari lisääkin. Ylivoima oli ihan kohtalaista, mutta vastustaja teki enemmän ylivoimamaaleja kuin me, joten ei siihen tyytyväinen voi olla.

”Paljon jäi parannettavaa”

Tappiosta huolimatta, ja maalinkin ansiosta, Aho itse kuului torstaina kaukalon ehdottomaan parhaimmistoon. Ahon liike oli loistavaa ja tämä pelasi erinomaisesti niin kiekolla kuin ilman sitä. Yhdessä Teräväisen kanssa pelannut Aho loi suomalaistutkaparinsa kanssa useita laadukkaita maalipaikkoja, joissa ainoastaan tehokas viimeistely jäi puuttumaan.

Aho, joka pelasi osan ottelusta jääkiekkoprofessorina tunnettua Patrice Bergeronia ja tämän ketjua vastaan, selvisi kovasta haasteesta loistavasti, mikä vain alleviivaa Ahon laadukkuutta pelaajana jo nuorella iällä. Aho itse ei kuitenkaan tappion hetkellä jaksanut omasta pelistään innostua.

– Ihan kohtalaista, mutta varmasti pystytään parempaankin. Ei täällä NHL:ssä vielä helppoja peluutuksia ole vastaan tullut, eikä tule tästä eteenpäinkään. Haaste on Bergeronin tapauksessa kova, mutta minä olen siihen valmis. Pelasimme tosin tänään paljon muitakin ketjuja vastaan, Aho kommentoi.

– Toinen erä oli hyvä, mutta kyllä minä näen, että paljon jäi parannettavaa 5–5-pelaamiseen, Aho päätti.

Aho on torstain jälkeen joukkueensa tehokkain pelaaja pudotuspeleissä tehoin 6+4. Teräväisen tehot kirjataan lukemin 6+3.

Sarja jatkuu Bostonissa sunnuntaina Suomen aikaa kello 22.00.

Lue myös:

Raskin hirmuvire ei hyydy, kotiyleisö ottanut taas omakseen: ”Se muuttuu nopeasti”

Raskin hirmuvire ei hyydy, kotiyleisö ottanut taas omakseen: ”Se muuttuu nopeasti”

Aho osui, Rask torjui voiton – Boston avasi itäisen konferenssin finaalit maalijuhlalla

Mikko Rantasen pistetahti NHL:n pudotuspeleissä haki vertaistaan vuosituhannen suomalaisten joukossa

"Joonas Donskoi on Suomen Justin Williams" – päävalmentaja kehui vuolaasti isojen pelien suomalaisratkaisijaa

Donskoi päätti pitkän kuivan kautensa ja iski voittomaalin, myös Rantanen osui – San Jose passitti Coloradon kesälomille

NHL:n tyrmistyttävä tuomarisekoilu ja Seattlen massipäälliköiden puuhat puhuttavat – pohdimme lisäksi, kuittaako kuolema univelat myös maailman kovimmassa kiekkoliigassa