Suora

  • FIFAn jalkapallon naisten MM: JPN - ENG
  • FIFAn jalkapallon naisten MM: SCO - ARG
  • Urheiluruutu
  • FIFAn jalkapallon naisten MM päivän kooste

Bottas yhtä hymyä huippukierroksestaan C Morella: "Sain kaikki niin hyvin kohdalleen kuin halusin"

Mercedes-kuljettaja Valtteri Bottas lähtee sunnuntain Barcelonan GP-kilpailuun ykkösruudusta. Paalupaikka on Bottakselle jo kolmas perättäinen tällä kaudella.

Formula 1
Valtteri Bottas, Barcelona 2019 aika-ajot
XPB Images/AOP

Barcelonan viikonloppu on ollut tähän asti lähes täydellinen Valtteri Bottakselle.

Suomalainen tykitti ylivoimaisen ajan aika-ajoissa ja jätti tallikaverinsa Lewis Hamiltonin yli kuuden kymmenyksen päähän. Bottas olikin yhtä hymyä C Moren haastattelussa aika-ajon jälkeen.

– Tulee hyvä fiilis tuollaisesta kierroksesta, Bottas kommentoi kanavalle.

Lähtökohdat aika-ajoon eivät olleet Bottaksen kannalta ihanteelliset. Hän pyörähti lauantain aamupäivän harjoituksissa ja joutui keskeyttämään ajamisen reiluksi vartiksi, sillä auto ei lähtenyt ilman apua pois soralta.

Bottas sanoi C Morelle, että pyrki vain unohtamaan koko tapahtuman ja lähtemään puhtaalta pöydältä aika-ajoon.

Suomalainen oli aika-ajojen jokaisessa sessiossa nopein. Viimeisen session ensimmäinen nopea veto tuotti huiman ajan: 1.15,406. Edes kolme edellistä paalupaikkaa Barcelonan kisoissa ottanut Hamilton ei yltänyt samoille sekuntiluvuille.

– Löysin koko aika-ajon ajan paikkoja, joissa pystyin vielä parantamaan. Kolmossessiossa sain sitten kaikki niin hyvin kohdalleen kuin halusin. Sillä kierroksella tuntui, että flow on päällä, Bottas kommentoi.

Paalupaikka oli Bottakselle kolmas perättäinen. Hän ei ole koskaan aiemmin urallaan yltänyt vastaavaan. Tällä kaudella ajetuissa neljässä osakilpailussa Bottas on voittanut kahdesti ja ollut kahdesti kakkonen.

Neljänteen ruutuun yltänyt Red Bullin Max Verstappen oli tyytyväinen siitä, että hän sai lyötyä kiilaa Ferrari-kuljettajien väliin. Sebastian Vettel oli nimittäin aika-ajojen kolmas ja Charles Leclerc viides.

Kokonaisuudessa Verstappen ei ollut kuitenkaan täysin tyytyväinen ajoonsa, sillä hän jäi Bottaksesta lähes sekunnin. Ylipäätään Mercedeksen ylivoima tällä kaudella tuntui laittavan Verstappenin mietteliääksi C Moren TV-haastattelussa.

– Bottaksen vahvuuksia ovat varmaan parta ja aamupala, Verstappen naurahti, kun häneltä kysyttiin, mistä Bottaksen hyvä alkukausi johtuu.

– Hänellä oli viime kaudella epäonnea. Nyt hän tuntuu olevan sinut auton kanssa ja hyvät kisat ovat tuoneet itseluottamusta, Verstappen jatkoi kanavalle.

Lue myös:

Bottas teki oman ennätyksensä ja katkaisi Hamiltonin huikean putken – suomalaiselle kolmas perättäinen paalupaikka täydellisellä hallinnalla

Hurja aika! Bottas tykitti jälleen paalulle ja jätti Hamiltonin todella kauas – seurasimme Barcelonan aika-ajoa hetki hetkeltä

Bottas pyörähti hietikolle – F1-harjoitukset keskeytettiin

Yle Urheilun asiantuntija kertoo Barcelonan GP:n varikkopuheista: Ferrari-henkilökunta aikoo mennä moikkaamaan Räikköstä, Bottaksen itsevarmuudelle löytyi yksi selitys

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat