Suora

  • FIFAn jalkapallon naisten MM päivän kooste
  • Jalkapallon naisten maaottelu: FIN - ISL
  • FIFAn jalkapallon naisten MM: CHN - ESP
  • FIFAn jalkapallon naisten MM: RSA - GER
  • Urheiluruutu
  • Jalkapallon naisten maaottelu Suomi - Islanti 17.6.

Tuleeko Suomeen maailman päästöttömin moottorirata? Kymi Ring aikoo hiilineutraaliksi 4 kikalla

Toimintamallien kehittäminen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi ovat jo alkaneet

moottoriurheilu
Moottoriradan työmaa
Juha-Petri Koponen / Yle

Iittiin rakennettava moottorirata Kymi Ring pyrkii hiilineutraaliksi. Yhtenä tärkeimmistä keinoista on saada kisayleisö suosimaan joukkoliikennettä.

Muina keinoina kohti hiilineutraaliutta Kymi Ringillä on pohdittu kierrätysmateriaalien käyttöä radan rakenteissa sekä puurakentamista ja puiden istuttamista rata-alueella.

Ratayhtiön toimitusjohtajan Markku Pietilän mukaan tavoitteena on, että julkisen liikenteen käyttö olisi yleisölle helpoin, halvin ja vaivattomin tapa päästä seuraamaan kisoja.

Esimerkiksi runsaan vuoden kuluttua Kymi Ringille kaavailtu Moto GP -kisa voi houkutella paikalle yli 100 000 ihmistä.

– Jos heistä esimerkiksi 80 prosenttia saamme paikalle julkisella liikenteellä, sillä on merkitystä, toteaa Pietilä.

Moottoriradan hiilijalanjäljen selvittämisestä ja mallista päästöjen vähentämiseksi neuvotellaan toukokuun lopulla yhdessä Kymi Ringin, Lahden seudun kehitysyhtiö Ladecin ja Lahden Lappeenrannan teknisen yliopiston eli LUT:n kanssa.

Päästöistä tarvitaan lisää tietoa

Moottoriradan tai moottoriurheilun hiilijalanjäljestä tai sen vähentämisestä vaikutuksineen on vielä varsin vähän tietoa.

Esimerkiksi autourheilun kuninkuusluokaksikin kutsutussa Formula 1 -sarjassa asiasta ei edes ole paljoa puhuttu - paitsi viime maaliskuussa kun tallipomot ottivat esille ilmastonmuutokseen vaikuttamisen myös F 1 -sarjassa.

Tallipomot pohtivat Ilta-Sanomien (siirryt toiseen palveluun)mukaan muun muassa formuloihin liittyvän kisasirkuksen lennättämistä ympäri maailman.

toimitusjohtaja Markku Pietilä Kymi Ring -moottoriradan työmaa taustalla
Kymi Ring -moottoriradan toimitusjohtaja Markku Pietilä.Juha-Petri Koponen / Yle

Perinteisesti moottoriurheilussa ainakin Suomessa huomio on ympäristöasioissa painottunut meluntorjuntaan ja pohjavesien suojaukseen.

Odotukset Kymi Ringin hiilijalanjäljen selvitystä kohtaan ovat korkealla.

– Se on äärimmäisen hyvä juttu. Tutkimustieto on ainoa tapa lähestyä moottoriurheilun päästöjä ja saada lisätietoja lajista, johon ennakkoluulojakin liittyy, sanoo Suomen moottoriliiton kestävän kehityksen työryhmän (siirryt toiseen palveluun) puheenjohtaja Ville Salonen.

Yksityisautoileva yleisö kuormittaa

Hiilijalanjäljen muodostumista ja hiilineutraaliuteen tähtääviä keinoja on selvitetty muun muassa opinnäytetöissä LUT Lahdessa.

Niiden mukaan suurimman osan hiilijalanjäljestä aiheuttaa yleisön liikkuminen tapahtumiin.

Opinnäytteissä on selvitetty Sinfonia Lahden, jääkiekon Liigan, liigajoukkue Pelicansin sekä Meri-Teijon golfkentän hiilijalanjälkeä.

Yleisön liikkumisen osuus päästöistä oli 60-70 prosenttia, golfkentällä pelaajien liikkumisesta aiheutui LUT:n mukaan 80 prosenttia hiilijalanjäljestä.

– Loput jakaantuu muun muassa sähkön, lämmön, jätteiden, pelaajien ja toimihenkilöiden liikkumiseen, sanoo LUT:n apulaisprofessori Ville Uusitalo.

Hän korostaa, että päästöjen vähentämismallien löytämisen jälkeen on toiminnanharjoittajan itsensä vastuulla miten päästöjen vähentäminen toteutetaan.

Suomen moottoriliiton hallituksen varapuheenjohtaja Henri Saari Kymi Ring -moottoriradan työmaalla Iitissä toukokuussa 2019
Suomen Moottoriliiton hallituksen varapuheenjohtaja Henri Saari kävi Kymi Ring -moottoriradan työmaalla vajaa kuukausi ennen radan asfalttitöiden aloittamista.Juha-Petri Koponen / Yle

Myös moottoriurheilupuolella on käsitys, jonka mukaan yleisön liikkuminen on suurin päästöjen aiheuttaja.

Moottoriurheilupiireissä on tehty alustavia harjoituslaskelmia, joiden mukaan radalla kiertävät moottoripyörien hiilidioksidipäästöt ovat noin yhden prosentin siitä mitä katsojien saapuminen kisapaikalle aiheuttaa.

Kansainvälisen moottoriliiton kestävän kehityksen lisenssikoulutuksessa esimerkkinä käytettiin motocross-tapahtumaa, jossa 250:n pyörän kilpailua tulisi seuraamaan 25 000 katsojaa.

– Laskimme esimerkin sen mukaan, että yleisö tuli paikalle noin 150 kilometrin päästä siten, että yhdessä henkilöautossa matkusti neljä henkilöä, kertoo Suomen Moottoriliiton hallituksen varapuheenjohtaja Henri Saari.

Hänen mukaansa Iittiinkin kaavailussa Moto GP -kisassa pyöriä on vähemmän ja ne ajavat lyhyemmän ajan päivästä kuin motocross -kilpailussa.

Hiilineutraalia moottoriurheilua?

Moottoriurheilu -sana ei herätä kovinkaan hiilineutraaleja ajatuksia.

Apulaisprofessori Ville Uusitalo sanoo että moottoriurheilu tai yksittäinen moottorirata voi sinällään olla hiilineutraali siinä missä mikä tahansa muukin paikka tai toiminto.

– Mielestäni ei ole rajoitteita sille mikä tai kuka voisi olla hiilineutraali - käsitteen nykyisen määritelmän mukaan, sanoo Uusitalo.

Lyhyesti sanottuna hiilineutraaliudella tarkoitetaan sitä, että toiminnalla ei lisätä kasvihuonepäästöjä ilmakehään.

Uusitalon mukaan moottoriradalla on vain mietittävä, mistä toiminnan kasvihuonepäästöt aiheutuvat, kuinka suuria ne ovat, ja miten ne saadaan mahdollisimman mataliksi siten, että lisäkuormitusta ei synny.

– Kymi Ringin hiilijalanjälki ja sen pienentäminen voisi hyvin sopia opinnäytetyön aiheeksi, hän sanoo.

Uusitalo korostaa, ettei tunne moottoriurheilua tarkasti, mutta pitää hyvänä Kymi Ringin pyrkimyksiä saada yleisö käyttämään julkista liikennettä.

– Jos kisayleisö saadaan innostumaan esimerkiksi junista, lähtötilanne on silloin paljon parempi kuin jos ihmiset tulisivat kisoihin omilla autoilla eri puolilta Suomea.

Kymi Ringin läheisyydessä muutaman kilometrin päässä on Kausalan rautatieasema, josta on kaavailtu liityntäkuljetuksia moottoriradan tapahtumiin.

Tapahtuman esimerkillä iso vaikutus

Apulaisprofessori Ville Uusitalo pitää hiilineutraaliuteen pyrkimisessä erityisen tärkeänä toimijan tai tapahtumajärjestäjän esimerkkiä.

Vertailukohdaksi hän ottaa selvityksen, jossa on tutkittu jääkiekon liigajoukkue Pelicansin hiilijalanjälkeä, joka ei Uusitalon mukaan välttämättä ole kovin suuri.

– Mutta jos hiilineutraaliuteen pyrkiminen saadaan joukkueen sidosryhmien, junioriorganisaation ja peleissä käyvän yleisön tietoisuuteen, ja heidät innostumaan tavoittelemaan samaa, voivat vaikutukset päästöjen vähentämiseen moninkertaistua.

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat