Suora

  • Käsipalloliiga, miesten 4. loppuottelu Dicken - Cocks
  • Urheiluruutu

Suomalaisvalmentaja Toni Söderholmin Saksa nousi viime hetkellä ilmiömäiseen voittoon – Venäjä iski taululle kaksinumeroiset lukemat

Saksa iski Slovakiaa vastaan ottelun päätöshetkillä kahdesti ja nousi 3–2-voittoon. Se johtaa A-lohkoa puhtaalla pelillä.

jääkiekko
Toni Söderholm kuvassa
AOP

Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma, tulokset ja tilastot löydät Yle Urheilun MM-kisaoppaasta.

Suomalaisvalmentaja Toni Söderholmin luotsaama Saksan miesten jääkiekkomaajoukkue nappasi jo MM-turnauksen neljännen voittonsa, kun se nousi viime hetkillä tappioasemasta 3–2-voittoon kisaisäntä Slovakiaa vastaan.

Avauserä oli maaliton, mutta toisen erän alussa Saksa siirtyi 1–0-johtoon. Markus Eisenschmid tarjoili maalin eteen Marc Michaelikselle, joka pääsi laukomaan slovakialaispakkien välistä. Kisaisäntien vahva vaihe palkittiin erän puolivälissä, kun ensin kapteeni Andrej Sekera tasoitti pelin 1–1:een kahden saksalaispelaajan kärsiessä kaksiminuuttisiaan. Hetkeä myöhemmin Slovakia iski toistamiseen ylivoimalla, kun Libor Hudacek pääsi laukomaan lähietäisyydeltä kiekon verkkoon.

Päätöserässä Slovakia sai kiekon kertaalleen maaliin, mutta osuma hylättiin välittömästi slovakialaispelaajan ollessa maalivahdin alueella. Saksa haki vimmatusti tasoitusta, ja sen uurastus palkittiin pari minuuttia ennen päätössummeria. Ensin Eisenschmid tykitti Saksan tasoihin joukkueen pelatessa ilman maalivahtia. Ajassa 59.33 NHL:ssäkin hirmotehot takonut Leon Draisaitl hiljensi kotiyleisön täysin ja iski Saksan 3–2-voittomaalin. Saksa jatkaa A-lohkon kärjessä puhtaalla pelillä, sillä se on voittanut kaikki neljä otteluaan.

Venäjä ryöpytti Italiaa

B-lohkossa Venäjä murskasi Italian 10–0. Venäjä meni jo ensimmäisessä erässä 4–0-johtoon.

Toinen erä ei ehtinyt vanheta vain 20 sekuntia, kun Jevgeni Kuznetsov täräytti illan toisensa ja vei Venäjän jo viiden maalin johtoon. Toisen erän Venäjä vei niin ikää 4–0-lukemin.

Päätöserässä Venäjä iski vielä kahdesti, joten loppulukemiksi taululle jäivät tylyt 10–0-lukemat. Venäläisten tehokkaimpina häärivät Kuznetsov (2+2), Nikita Kucherov (1+2), Nikita Gusev (0+3) sekä kaksi maalia tehnyt Jevgeni Dadonov.

Italia on hävinnyt kaikki neljä otteluaan maalierolla 0–30.

Lue myös:

Söderholmin Saksa jatkaa puhtaalla pelillä – nousi Suomen ohi A-lohkon kärkeen

Yhdysvallat karisti sitkeästi taistelleen Britannian kannoiltaan – avauserä riemastutti MM-sarjanousijan kannattajia

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat